Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

Traktorin ja rekan kuljettaja ovat niin järkyttyneitä, ettei heitä ole vielä kuultu.

Poliisi on selvittänyt aamuisen kuolonkolarin tapahtumia Juuan Ahmovaarassa ja tehnyt tapahtumapaikkatutkimuksia turmakohdalla. Liikenneonnettomuudessa kuoli 57-vuotias mies. Juukalaisen miehen kuljettama henkilöauto törmäsi vastaantulevaan rekkaan.

Poliisi sai aamulla tiedon onnettomuudessa aamuviiden jälkeen. Onnettomuuspaikkana oli valtatie 6, noin kaksi kilometriä Kolin risteyksestä etelään.

Poliisin tutkinnoissa selvisi, että henkilöauto oli matkalla pohjoiseen päin. Se ajoi traktorin perässä. Jostain syystä henkilöauto törmäsi traktorin perässä kiinni olleeseen aurauslevyyn.

Törmäyksen voimasta henkilöauto ajautui vastaantulevalle kaistalle.

– Auto osui ensin traktoriin ja siirtyi vastaantulevalle kaistalle. Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan, rikoskomisario Kimmo Wetterstrand selostaa.

Rekka kuljetti puutavaralastia.

Valtatie 6 oli aamulla hiljainen. Tiellä ei ollut henkilöauton, traktorin ja rekan lisäksi muita liikkujia.

Kolarille ei ole muita silminnäkijöitä kuin traktorin ja rekan kuljettaja.

– Järkytyksestä johtuen heitä ei kannata ryhtyä vielä tässä vaiheessa kuulustelemaan.

Poliisi selvittää onnettomuuteen johtavia syitä.

Wetterstrand kertoo, että tie oli onnettomuuspaikalla jäinen. Lämpöä oli -1 astetta. Aamulla oli satanut vettä.

Kolaripaikassa ei ole katuvaloja.

Rekan ja traktorin kuljettajat eivät loukkaantuneet vakavasti onnettomuudesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?