Suuri ja koskettava fiktio pohjautuu monesti todellisuudelle. Oli sitten kyse Charles M. Schulzin Tenavista tai Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta, niin taustalla ovat tekijän omat kokemukset elämästä ja ihmisistä.
Sama koskee Gösta Knutssonin (1908–1973) kirjasarjaa Pekka Töpöhäntä (Pelle Svanslös).
Uppsalan kaupungissa asuva kilteistä kiltein kissa Pekka Töpöhäntä joutuu hännättömänä ilkeiden kissojen kiusaamaksi. Samalla tavalla Gösta Knutssonia oli kiusattu hänen ollessaan pieni.
Pekan esikuvana oli Knutssonin 14-vuotiaana 1923 yhdellä kruunulla maalla ostama kesäkissa, jonka hännän lihava rotta oli purrut poikki – kuten oli Pekankin hännälle käynyt.
Pekka Töpöhäntää kiusaavilla Monnilla, Pillillä ja Pullalla on niilläkin esikuvat oikeassa elämässä. Sanotaan, että Monnin esikuvina olisivat olleet Mussolini ja Hitler. Pillin ja Pullan esikuvat taas olivat tosielämässä Knutssonin osakuntatovereita.
Monnin nimen (Måns) taustalla oli Knutssonin kouluaikainen latinanopettaja, josta Knutsson ei pitänyt. Lähes kaikilla muillakin kirjasarjan hahmoilla, kissoilla ja koirilla on vastineensa ihmis- tai eläinkunnasta.
Iki-ihana Maija Maitoparta valkoisine turkkeineen ja maitotäplää kuonon päässä muistuttavine syntymämerkkeineen tuli Pekka-kirjoihin vasta 1947 eli 12-osaisen kirjasarjan yhdeksännessä teoksessa. Maijan esikuvana oli Knutssonin puoliso, jonka kirjailija oli tavannut 1946.
Pekka Töpöhäntä -sarjakuvia piirtänyt Börje Nilsson vieraili huhtikuussa Päivälehden museon näyttelyssä.
Knutssonin viimeinen Pekka Töpöhäntä ilmestyi 1972, mutta 1950-luvullakin hän oli tehnyt vain kaksi Töpöhäntä-kirjaa.
Pekka Töpöhännän seikkailujen peruskuvio on se, että kulkukissa-pääkonna Monni kiusaa kotikissa-Pekkaa ja yrittää kampittaa tämän taivalta adjutanttiensa Pillin ja Pullan säestämänä, mutta vaiheikkaiden seikkailujen jälkeen hyvä voittaa aina pahan.
On sanottu, että Pekka Töpöhäntä oli myös protestia ja satiiria Ruotsissa ennen toista maailmansotaa ollutta ihailua kansallissosialismia ja Hitlerin Saksaa vastaan. Knutsson oli ottanut hyvin raskaasti sodan.
Kirjasarjan hahmot ovat myös sellaisia, joita löysi ja löytää jokaisesta pienestä ja isommastakin ihmisyhteisöstä.
Pekka Töpöhännän perusteemat – ystävyys, kiusaaminen ja erilaisuuden hyväksyminen – ovat nykymaailmassa vähintään yhtä tärkeitä kuin aina ennenkin.
Kuten Pekka toteaa sattuvasti teoksessa Pekka Töpöhäntä Amerikassa 1944:
”Se ei voine mitään ratkaista, onko nenä musta vai punainen!”
Pekka Töpöhäntä tuli julkisuuteen Knutssonin tekemässä radion lastenohjelmassa 1937. Kuuntelijat tahtoivat hyvin pian kuulla lisää tuon hännättömän kirjan seikkailuista.
Niinpä tarinoista ilmestyi 1939 jouluksi ensimmäinen kirja Pekka Töpöhännän seikkailut.
Knutsson kertoi myöhemmin häpeissään, että Pekan esikuvana oli kesäkissa, joka jäi maalle sille tilalle, jossa perhe oli viettänyt kesänsä.
– Mutta Pekasta, kuten monesta muustakin tuli kuuluisa vasta kuolemansa jälkeen. Knutsson sanoi, että Pekan kohtalo teki sitten hänestä myöhemmin eläinsuojelijan.
Päivälehden museon Pekka Töpöhäntä -näyttely on avoinna syyskuun puoliväliin saakka.
Pekka Töpöhännän seikkailuja on Ruotsissa myyty yli 2,5 miljoonaa kirjaa ja Suomessakin reilusti toista miljoonaa.
Pekka Töpöhäntä on vuosikymmenten saatossa taipunut notkeasti monenlaisiin sovituksiin: siitä tehtiin ooppera jo 1949, siitä on tehty tv-sarja, 1980-luvun jälkeen se on siirtynyt kolme kertaa valkokankaalle, siitä on tehty näytelmiä.
Gösta Knutssonin päätyömaana oli Ruotsin radio, jossa hän oli 1936–1969.
Hän toi Ruotsiin radiotietokilpailut 1938. Tuo hyvin suosituksi tullut ohjelmamuoto lanseerattiin 1938 nimellä ”Vem vet vad?”, ja se synnytti myös ruotsin kieleen sanan frågesport. Vem vet vad oli todennäköisesti esikuvana myös meidän Viisasten kerho -ohjelmallemme.
Pekka Töpöhännän lisäksi Knutsson kirjoitti joukon muitakin lastenkirjoja ja hän on kääntänyt ruotsiksi mm. Lewis Carrollia ja Richard Scarrya.
Kirjoja on kuvittanut iso joukko ruotsalaisgraafikkoja, joista Lucie Lundberg oli ensimmäinen.
Pekka Töpöhäntä sai 1965 oman sarjakuvalehden, jota seitsemän vuoden ajan piirsi Börje Nilsson (s. 1938).
– Olin Bonnierilla ateljeepäällikkönä, kun kustantamo järjesti kilpailun siitä, kuka piirtäisi Pekka Töpöhäntää sarjakuvaksi, kertoo Päivälehden museon Pekka Töpöhäntä -näyttelyssä vieraillut Nilsson.
– Ruotsin tv-näytti siihen aikaan italialaista animaatiosarjaa Pekka Töpöhännästä, ja siitä haluttiin tehdä sarjakuvalehti kilpailemaan ruotsalaisen Aku Ankan kanssa.
Pekka Töpöhännällä on vuosien saatossa ollut erinäköisiä hahmoja.
Kalle Ankan levikki oli tuolloin 250 000 ja Bonnier halusi sille kilpailijan.
– Tein myös Expresseniin päivittäistä Pekka Töpöhäntä -strippiä ja Året Runt -viikkolehteen sivun sarjaa Pekasta.
Nilssonin piirtämä Pelle Svanslös -lehti saavutti parhaimmillaan 50 000 kappaleen levikin seitsemänvuotiaalla taipaleellaan.
– Einar Norelius on ollut minusta paras Pekka Töpöhäntä -kuvittaja. En pitänyt lainkaan siitä italialaisesta animaatio-Pekasta, jonka mallin mukaan minun oli pakko luoda meidän Pekkamme.
Pekka Töpöhäntä oli myös suomalaisten sankari. Ensimmäinen Pekka Töpöhäntä -kirja julkaistiin suomeksi jo 1943 eli neljä vuotta alkuperäisen jälkeen. Tuo ripeys on sinällään uskomaton, sillä esim. Tove Janssonin ensimmäinen Muumi-kirja julkaistiin suomeksi vasta yhdeksän vuotta ruotsinkielisen laitoksen jälkeen.
Lucia Lundberg kuvitti ensimmäisen Pekka Töpöhäntä -kirjan.
Pekka on pysynyt lapsipolvesta toiseen suosittuna kirjana ja sitä on sovitettu meilläkin jatkuvasti näytelmiksi, ja kirjoista otetaan jatkuvasti uusia painoksia. Jo 1950-luvun puolivälissä meillä oli myyty yli 200 000 Pekka-kirjaa.
Ensimmäisen suomalaisen Pekka Töpöhäntä -kuvituksen teki Eeli Jaatinen jo 1943.
Timo Mäkelä teki 1980-luvulla kaksi Pekka Töpöhäntä -kuvakirjaa, jotka kuluivat 1980-lukulaisten käsissä. Tuorein Pekka-aarre on Yle Areenasta löytyvä Matti Pellonpään ja Kari Väänäsen lukema ihana kuunnelmasarja vuodelta 1994.
Pekka Töpöhäntä –näyttely Päivälehden museossa Ludviginkatu 2–4:ssä Helsingissä 15.9. asti.