Espanjan Aurinkorannikolla eli Costa del Solilla on joitakin hämähäkkilajeja, joiden purema tai pisto voi aiheuttaa hyvin kivuliaita ihoreaktioita.
Tämän sai kokea 37 vuotta Espanjassa asunut Irmeli Westerdahl.
– Hämähäkki puri minua kolme viikkoa sitten. Toipuminen kestää pitkään, sillä lääkäri kertoi juuri, että antibioottihoidot jatkuvat ainakin pari kuukautta, eläkkeellä oleva Westerdahl kertoo Ilta-Sanomille.
Hän kertoo, että kyse oli vain huonosta tuurista, kun hämähäkki pääsi puremaan häntä yöllä sängyssä. Vastaavaa ei ole tapahtunut hänelle aiemmin.
– Puremasta jää arpi. Tänä keväänä hämähäkkejä on ollut tavallista enemmän, Westerdahl sanoo.
Hän kertoo tapauksesta myös Twitter-tilillään.
Antibiootteja tarvitaan jos purema tulehtuu
– Yleensä hyönteisten tai hämähäkkien pistojen tai puremien hoidossa ei tarvita antibiootteja. Jos puremakohtaan tulee bakteerin aiheuttama tulehdus, antibiootteja saatetaan tarvita, Husin erikoislääkäri Ville Holmberg kertoo Ilta-Sanomille.
Yksi Espanjassa toimivista suomalaisista lääkäreistä on Juha Mielikäinen. Hän kertoo omilla sivuillaan, että hämähäkin puremia tapahtuu, koska hämähäkit hakeutuvat mielellään piiloon sänkyjen petivaatteisiin tai vaatekaapeissa olevien vaatekappaleiden laskoksiin.
Tällöin tahaton kontakti ihmisen kanssa on mahdollinen ja uhattuna hämähäkki puolustautuu puremalla.
Espanjassa muutamia myrkyllisiä hämähäkkejä
Vain osa hämähäkkilajeista on myrkyllisiä tai pystyy puremaan ihmisen ihon läpi. Espanjassa on joitakin myrkyllisiä hämähäkkejä.
Yksi niistä on Araña marrón, joka tunnetaan myös nimellä Araña del violín (Loxosceles rufescens) Tämän hämähäkin puremaa pidetään Espanjan hämähäkeistä kaikkein vaarallisimpana, joskin vakaviksi osoittautuvia puremia on lähinnä lapsilla ja iäkkäillä.
Puremakohtaan kehittyy ensin kutinaa, jota seuraa nopeasti kivulias ihoreaktio.
Toinen laji on eurooppalainen mustaleski, espanjaksi Viuda negra europea (Latrodectus tredecimguttatus), jota esiintyy koko Iberian niemimaalla. Se oleilee yleensä avoimilla paikoilla kuten kasvien lehdillä ja rungoilla tai kivien päällä.
Pureman ensioireena on voimakas kipu pistokohdassa. Pikkuhiljaa kipu laantuu ja kipualue voi muuttua puutuneeksi.
Kolmas Espanjassa esiintyvistä lajeista on susihämähäkki, espanjaksi Araña lobo (Lycosa tarantula). Se on Euroopan suurin hämähäkkilaji ja kuuluu juoksuhämähäkkien sukuun.
Susihämähäkin purema ei yleensä aiheuta vaarallisia reaktioita ihmiselle lukuun ottamatta tilanteita, joissa on kehittynyt allergia sen myrkylle.
Lue lisää: Hetken pelko: Karkasiko ”tappajahämähäkki” museosta Helsingin kaduille? Asiantuntija rauhoittelee
Suomessa asuu myös myrkyllisiä hämähäkkejä
Luonnontieteellisessä keskusmuseossa Helsingissä asuu myrkyllisiä ruskohämähäkkejä (Loxosceles laeta). Kyseessä on Suomen ainoa ruskohämähäkkikanta. Ruskohämähäkkejä ei ole löydetty museon ulkopuolelta.
Hämähäkit
Hämähäkin puremaa saattaa olla vaikeaa erottaa hyönteisten pistoista, sillä pureminen voi jäädä huomaamatta mm. hämähäkin pienen koon vuoksi.
Vain osa hämähäkkilajeista on myrkyllisiä tai pystyy puremaan ihmisen ihon läpi.
Yleisimmin purema aiheuttaa ohimenevää kipua ja turvotusta.
Harvoissa tapauksissa eräät hämähäkkilajit voivat aiheuttaa ihmiselle vakavia ja jopa kuolemaan johtavia reaktioita erittämänsä myrkyn vuoksi.
Lähde: Terveyskirjasto Duodecim