Milloin syksy alkaa? Näin meteorologi vastaa

Keskimääräisen syyskuun aikana terminen syksy levittäytyy Suomeen.

Pian koittavan syyskuun aikana päivälämpötilat viilenevät koko maassa selvästi. Auringonsäteilyä on jo selvästi vähemmän kuin keskikesällä – sitä on vastaava määrä kuin huhtikuun puolivälin paikkeilla.

Päivälämpötilat ovat kuitenkin selvästi kevään lukemia korkeampia. Tämä johtuu muun muassa siitä, että keväästä poiketen auringonsäteilyn energiaa ei kulu talven jäljiltä kylmän maan ja merenpinnan lämmitykseen.

Forecan blogissa meteorologi Joanna Rinne kuvailee sitä, kuinka terminen syksy levittäytyy Suomeen syyskuun kuluessa.

Termisen syksyn aikana vuorokauden keskilämpötila liikkuu 0–10 asteen välillä.

Viikolla 28.8.–3.9. terminen syksy alkaa tai on jo alkanut keskimääräisenä vuonna laajalti Keski- ja Pohjois-Lapissa.

Päivälämpötilat vaihtelevat etelän parinkymmenen asteen tuntumasta Pohjois-Lapin 10 ja 15 asteen välille.

Viime vuonna terminen syksy alkoi tilastoihin verrattuna etuajassa, ja terminen syksy alkoi syyskuun vaihteeseen mennessä lähes koko maassa.

Ainoastaan paikallisesti etelä- ja länsirannikolla sekä Ahvenanmaalla syksy alkoi myöhemmin.

Viikon 4.–10.9. loppuun mennessä terminen syksy alkaa tai on jo alkanut keskimääräisenä vuonna Lapissa sekä laajalla alueella Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

Vuonna 2022 terminen syksy oli tähän mennessä jo alkanut lähes koko maassa.

Päivälämpötilat jäävät koko maassa jo alle 20 asteeseen, suuressa osassa maata ollaan 14 ja 18 asteen välillä. Lapissa jäädään laajalla alueella jo alle 15 asteeseen.

Viikon jaksolla 11.–17.9. terminen syksy alkaa tai on alkanut tilastojen mukaan laajalla alueella maan keski- ja pohjoisosassa.

Odotteluvaihetta eletään vielä maan eteläosassa ja paikoin maan keskiosassa.

Keskimääräiset päivälämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa laajalti 14–18 asteessa, pohjoisessa jäädään monin paikoin alle 15 asteen.

Kilpisjärven suunnalla päivälämpötilat jäävät alle 10 asteeseen.

Viikolla 18.–24.9. terminen syksy on viikon loppuun mennessä alkanut käytännössä koko maassa.

Ainoastaan paikoin etelärannikolla, lounaissaaristossa ja Ahvenanmaalla termisen syksy alku jää tilastojen mukaan tätäkin myöhemmäksi.

Yksittäisillä Lapin pohjoisimmilla säähavaintoasemilla on mahdollisuuksia siihen, että terminen syksy olisi jo voinut alkaa tai se alkaa pian.

Kuukausiennusteen mukaan tulevat viikot ovat koko maassa keskilämpötilaltaan tavanomaista lämpimämpiä, minkä perusteella on todennäköisempää, että terminen syksy alkaa pikemmin tavanomaista myöhemmin kuin aiemmin.

Ennusteen toteutumisesta ei kuitenkaan saada varmuutta ennen kuin pitkään termisen syksyn jo alettua, koska termisten vuodenaikojen vaihtumisajankohdat tilastoidaan aina vasta sitten, kun koko maassa ollaan selvästi uuden termisen vuodenajan puolella.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?