Ville Nousiainen jäi 8-vuotiaan yksinhuoltajaksi vuosi sitten – Mona-Liisa-vaimo esitti miehelleen yhden toiveen ennen kuolemaansa

Ville Nousiainen menetti vaimonsa Mona-Liisan tasan vuosi sitten, 29. heinäkuuta 2019. Leskeksi jäänyt Ville Nousiainen kertoi viime kesän lopussa IS:n haastattelussa, miten hän rakensi tulevaisuutta vaimonsa kohtalokkaan sairauden keskellä.

Ville Nousiainen menetti vaimonsa vuosi sitten. Mona-Liisa Nousiainen kuoli 36-vuotiaana vakavaan sairauteen.

Alla oleva Ville Nousiaisen haastattelu on julkaistu Ilta-Sanomien nettisivustolla ensi kerran 1. syyskuuta 2019. Julkaisemme jutun uudelleen nyt, kun Mona-Liisa Nousiaisen kuolemasta on kulunut vuosi:

Ville Nousiainen opiskeli itselleen uutta ammattia Kuortaneen urheiluopistolla samaan aikaan kuin puoliso Mona-Liisa Nousiainen sairasti hänen kohtalokseen 29. heinäkuuta koitunutta vatsasyöpää.

Urakka ei ollut helppo, ja osa muistikuvista kesiltä 2018 ja 2019 muistuttaa 36-vuotiaan nuoren lesken mukaan jonkinlaista ”harmaata mössöä”.

Kuoleman jälkeen ja jo vaimon sairauden pahetessa Nousiainen toteutti tämän tahtoa perheen 8-vuotiaan Isabella-tyttären ja oman itsensä tulevaisuuden rakentamiseksi.

– Se oli Monan toive ellei jopa käsky, että heti arkeen kiinni. Yhtenäkään aamuna en ole jäänyt sängynpohjalle märehtimään ja katkeroitumaan. Silloin olisin repäissyt Isabellan ainoan turvaverkon hajalle. Tällä tavalla kunnioitan myös Monan muistoa. Hän oli sen kaiken keskellä niin mentaalisesti ja fyysisesti vahva, Nousiainen, 36, kertoo hiljaisen omakotitalon ruokapöydän ääressä.

– Tilanne on ollut sen suhteen myös tietysti aika vaihtoehdoton.

Entinen maajoukkuehiihtäjä Mona-Liisa Nousiainen kuoli 36-vuotiaana.

Isabella-tytär on jo aiemmin aamulla pyöräillyt viiden kilometrin koulumatkansa Kouvolaan, jossa käy koulua liikuntapainotteisella luokalla. Tarmonpesän harrastuksiin kuuluvat tennis, baletti, viulunsoitto, alppihiihto ja yleisurheilu.

– Isabella on kuin äitinsä, hän tykkää koulusta.

Pitkän ammattiurheilu-uransa jälkeen Nousiainen on työskennellyt urheiluvälinekaupassa, mutta joutui lopettamaan työn vaimonsa sairauden pahetessa. Maaliskuussa kääntyi ammatillisesti aivan uusi lehti.

Nousiainen suorittaa Kuortaneella ammattivalmentajatutkintoa samalla entisten huippu-urheilijoiden kurssilla kuin mm. Kalle Palander, Toni Nieminen, Matti Mononen ja ex-maajoukkuekaveri Kalle Lassila.

Lassila ehdotti maaliskuussa ystävälleen yritystoimintaa. Kuukausien raadannan ja aivotyön jälkeen pystyssä on mobiilipohjainen Koutsi365-niminen valmennuspalvelu (www.koutsi365.fi). Kaksikko laatii vierailevien tähtien avulla erilaisia ympärivuotisia harjoitusohjelmia eri kestävyysurheilulajeissa joko absoluuttisia rajojaan kilpailijana hakeville, aktiiviliikkujille tai terveydestään kiinnostuneille kuntoilijoille.

Lisäksi palvelussa pyöritetään urheiluvälineiden verkkokauppaa. Uusi työ on ollut kirkas valonpilkahdus sysimustana aikana.

– Mona oli hirveästi hengessä mukana ja toivoi, että tästä kehittyisi minulle pääelinkeino. Se on tavoite, asiakkaita on jo tullut kivasti ja osa on jo sitoutunut pitkäksi aikaa. Olen saanut opiskella paljon uusia asioita, kuten kuvaamisen ja kirjanpidon.

Entinen huippuhiihtäjä Ville Nousiainen vauhdissa Falunin MM-kisoissa 2015.

Kalenterimuotoisesta harjoitusohjelmasta asiakas löytää itselleen räätälöidyn päiväkohtaisen ohjelman, videoidun mallisuorituksen ja tekstimuotoisesti treenin keston, tehoalueen ja toistojen määrät. Lassila ja Nousiainen aikovat jatkossa myös järjestää asiakkailleen yhteisiä harjoitusleirejä.

– Päässä pyörii tuhat ideaa, aika on rajoittava tekijä. Tämä on ollut tietysti myös terapiaa vielä alussa olevan surutyön keskellä. Kuortaneen kurssi on ollut upea, ja olen oppinut todella paljon myös tätä yritystoimintaa varten. Tammikuussa saamme todistukset, ja edessä on vielä muutama intensiivijakso.

Perinteistä maajoukkuetason hiihtovalmentajan työtä kaksinkertainen MM-mitalisti ei voi pitkään aikaan edes harkita, sillä tytär tarvitsee isäänsä kotona.

– Ajatuskin on toistaiseksi mahdoton.

Isän ja tyttären mieluisin yhteinen liikuntaharrastus on tennis. Kun perhe rakensi taloaan, musiikin maisterin tutkintonsa ennen kuolemaansa lähes valmiiksi opiskellut vaimo sai alakertaan oman, äänieristetyn musiikkihuoneen.

– Isabella soittaa siellä nyt harva se päivä.

Omiin hautajaisiinsa Mona-Liisa Nousiainen halusi nimenomaan valita musiikin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?