Seppo Kääriäinen, 70, jättää politiikan – ”Se on nyt tässä”

Eduskunnassa yli 30 vuotta työskennellyt kansanedustaja Seppo Kääriäinen ei asetu enää ehdolle.

Seppo Kääriäinen on toiminut kansanedustajana vuodesta 1987.

Pitkän linjan kansanedustaja Seppo Kääriäinen (kesk), 70, kertoo blogissaan, ettei asetu enää ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa. Kääriäinen on otsikoinut bloginsa sanoilla ”Se on nyt tässä”.

– Kysytään perusteluja. Olen toiminut politiikan monissa tehtävissä vuodesta 1970 ja eduskunnassa vuodesta 1987 lähtien. Eikös se ole tarpeeksi? Kääriäinen kirjoittaa.

– Siirryn aidan toiselle puolelle, politiikan tekijästä tarkkailijaksi ja kommentoijaksi. Se on politiikan entiselle tutkijalle vähintään yhtä mieluisaa kuin politiikan tekeminen.

Hän kertoo ilmoittaneensa asiasta keskustan johdolle Iisalmessa ja Pohjois-Savossa tänään maanantaina.

– Pitkä on ollut matka. Monessa on oltu. Paljon on tehty. Jossakin on onnistuttu. Liian monessa on tullut takkiin. Se, mikä on saavutettu, on yhdessä tehty – ja vain yhdessä, hän sanoo.

Hän kuvailee, että politiikassa on meneillään murros. Siksi on mieluisaa nyt antaa tilaa ”politiikan nykymeininkiin ja -tyyliin paremmin sopiville voimille.”

Seppo Kääriäinen on pitkän linjan poliitikko. Kuva vuodelta 1994.

Samalla hän kertoo kirjoittavansa politiikan ilmiöistä kirjan, mutta toistaiseksi lupaa sen ilmaantuvan ainakin pöytälaatikkoon, mikäli ei julkaistavaksi asti.

Iisalmelaislähtöinen Seppo Kääriäinen on työskennellyt kansanedustajana vuodesta 1987, jolloin hän pääsi eduskuntaan ensiyrittämällä. Sitä ennen hän oli työskennellyt keskustan puoluesihteerinä jo vuodesta 1980.

Hänet muistetaan 1990-luvun lama-aikojen kauppa- ja teollisuusministerinä. Tuolloin ydinvoima oli suuren väännön aihe. Vanhasen hallituksessa 2003–2007 hän toimi puolustusministerinä.

Nykyään Kääriäinen asuu lapsuudenkodissaan Iisalmen Kääriälässä, jossa Kääriäisen suku on asunut 1500-luvulta lähtien.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?