Siitepölykausi kesti tänä vuonna poikkeuksellisen pitkään

Ilmastonmuutoksen on jo todettu aikaistaneen monen lajin kukintaa.

Kausi alkoi, kun Suomeen kulkeutui etelämpää Euroopasta pähkinäpensaan ja lepän siitepölyä ennen paikallisen kukinnan alkua.

Siitepölykausi oli tänä vuonna poikkeuksellisen pitkä, sillä se alkoi helmikuussa ja jatkui lokakuun puolelle. Asiasta kertoo Turun yliopisto.

Kausi alkoi, kun Suomeen kulkeutui etelämpää Euroopasta pähkinäpensaan ja lepän siitepölyä ennen paikallisen kukinnan alkua. Loppukesällä ja alkusyksystä Suomeen taas kulkeutui poikkeuksellisen usein tuoksukin siitepölyä. Tuoksukki on pujolle sukua oleva, vahvasti allergeenista siitepölyä tuottava ruohovartiskasvi.

Kuvassa marunatuoksukki.

– Muutama vuosi sitten pähkinäpensas aloitti Lounais-Suomessa kukintansa jo tammikuussa. Kun tuoksukin siitepölyä kantautuu lähes joka vuosi vielä lokakuussa, siitepölykausi kestää pahimmillaan tammikuusta lokakuuhun, sanoo tiedotteessa dosentti, aerobiologi Annika Saarto Turun yliopistosta.

Saarron mukaan ilmastonmuutoksen on jo todettu aikaistaneen monen lajin kukintaa.

Turun yliopisto on tehnyt ulkoilman siitepöly- ja itiöseurantaa vuodesta 1974.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?