Muistatko Taisteluparin ja kasarin himoitun Makepeace-kampauksen? Pääparin liitto on kestänyt jo 30 vuotta

Taistelupari on kasariklassikko. Kuvauksissa rakastunut pari on edelleen onnellisesti yhdessä.

Dempsey (Michael Brandon) ja Makepeace (Glynis Barber) 33 vuotta sitten.

Taistelupari (Dempsey & Makepeace) kuuluu kiistatta 1980-luvun kulttiklassikoihin. Silloisen yhtenäiskulttuurin voimasta kertoo jotain, että vaikka sarjaa tehtiin vuosina 1985–86 vain kaikkiaan 30 jaksoa, se muistetaan erittäin hyvin sekä meillä että muualla. Sarja alkoi Suomessa tuoreeltaan talvella 1985.

Brittisarja kertoi poliisikaksikosta, jossa hyödynnettiin kansallisia stereotypioita ja luokkaeroja. Harriet Makepeace (Glynis Barber) oli brittiläistä yläluokkaa, hillitty ja hienostunut, New Yorkista Lontooseen siirretty James Dempsey (Michael Brandon) taas karski ja suorasuinen amerikkalainen nahkarotsissa.

Sekä roolihahmojen että näyttelijöiden välille syntyi luonnollisesti romanttinen jännite, joka sai aikansa viihdelehdistön spekuloimaan suhteella ja seuraamaan näyttelijöitä kaikkialle.

Barber ja Brandon 2018.

Taistelupari-faneja onkin jo vuosikymmenien ajan lämmittänyt tieto siitä, että marraskuussa 1989 naimisiin menneet Barber, 62, ja Brandon, 73, ovat edelleen onnellisesti yhdessä.

Sarjan mieleenpainuvuuteen vaikutti yksi erityinen yksityiskohta: eteläafrikkalaissyntyisen Barberin hiustyyli. Makepeace-kampausta pyydettiin aikoinaan kampaamoissa yhtä usein kuin Frendien inspiroimaa Rachel-kampausta kymmenen vuotta myöhemmin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?