Niila Nousiainen, 12, on kasvanut tähtien keskellä – tällaista on näyttelijä Mikko Nousiaisen perheessä: esiintyjiä jo kolmessa polvessa

Mikko Nousiaisen 12-vuotias poika Niila tekee ensimmäisen ison roolinsa juuri teattereihin ilmestyvässä elokuvassa. Työkavereina ovat oma isä ja isoisä.

Kolmessa polvessa Nousiaisia.

Matti Kinnusen ohjaaman tuoreen elokuvan miljöö on suomalaisen ajaton. Pakkaslumi narskuu kenkien alla, kun kyläläiset mittailevat toisiaan arvioivalla katseellaan niin koulun pihalla välitunnilla kuin työpaikallakin.

Pieniä suuria valheita -elokuvassa Harri ja poika Simo muuttavat kahdestaan uudelle pikkupaikkakunnalle Harrin avioeron jälkeen. Uudessa kylässä asiat menevät nopeasti huonolle tolalle, kun Simo joutuu koulun poikajengin silmätikuksi ja Harri puolestaan poikien vanhempien syrjimäksi.

Lopulta kaikkien välit ovat keskenään niin tulehtuneet kuin vain suomalaisessa muutaman tuhannen asukkaan pikkukylässä keskellä kurjinta kaamosaikaa voi olla.

Harria ja Simoa näyttelevät elokuvassa tosielämän isä ja poika, 43-vuotias Mikko Nousiainen ja 12-vuotias Niila Nousiainen. Ja nähdäänpä elokuvassa mukana 73-vuotias Heikki Nousiainenkin.

Isoisä, isä ja poika istuvat kolmistaan Finnkino-elokuvateatterin sviitissä antamassa haastatteluita.

Nousiaisista kahdelle puuha on tuttua, mutta nuorin ottaa vasta uransa alkuaskelia. Kyseessä on Niilan ensimmäinen suuri rooli.

Mikko, Niila ja Heikki ovat kaikki ajautuneet samalle alalle. Ensimmäisen elokuvaroolinsa juuri tehnyt 12-vuotias Niila ei osaa vielä sanoa, tuleeko hänestä isona näyttelijä vai ei.

Teatterin kulisseissa varttunut poika on kuitenkin kuin kotonaan näyttelijöiden joukossa. Oma isä Mikko ja isovanhemmat Eija ja Heikki Nousiainen ovat näytelleet koko työuransa.

– Kun Niila oli kuusivuotiaana mukana Tampereen teatterissa Saiturin joulu -esityksissä, huomasin, että esiintyminen on hänelle normaali tila. Lava ei ole hänelle pelottava paikka, Mikko muistelee IS:n haastattelussa.

Miten näyttelijän työ voi kulkea veressä? Esiintymislahjan ei pitäisi olla biologisesti periytyvä ominaispiirre. Nousiaisten suvussa niin on kuitenkin käynyt.

Heikki muistaa elävästi sen hetken, kun ymmärsi, että Mikosta voisi tulla esiintyvä taiteilija vanhempiensa jalanjäljissä.

– Huomasin ensimmäisen kerran Mikon potentiaalin, kun teitte koulussa Lumikki ja seitsemän veljestä -näytelmän, hän sanoo katsoen poikaansa.

Mikko esitti näytelmässä Jöröä, murjottavaa kääpiötä.

– Huomasin, että aina kun Mikko avasi suunsa, niin mitä tahansa hän sanoikin, kaikki muut lapset nauroivat.

Kun Niila käveli tämän elokuvan koekuvauksiin, ohjaaja pyysi häntä improvisoimaan yhden kohtauksen elokuvasta.

– Aluksi vähän jännitti, mutta kun se (näytteleminen) alkoi, ei mua enää yhtään jännittänyt, Niila toteaa.

Seuraavana päivänä koekuvausten jälkeen ohjaaja soitti Mikolle ja sanoi, että poika sai paikan.

Mikko Nousiainen poseerasi vanhempiensa Heikki ja Eija Nousiaisen välissä vuonna 2009.

Nousiaisilla on keskenään lämmin ja läheinen suku. Vaikka he ovat julkisessa ammatissa, perheen elämä on hyvin tavallista suomalaista elämää.

Heikki Nousiainen varttui Hakaniemessä, kunnes hänen vanhempansa rakensivat Vantaan Viherkumpuun omakotitalon 50-luvulla. Mikko Nousiainen on myös varttunut pääkaupunkiseudulla. Mikko Nousiainen on asunut myös Tampereella tekemässä töitä kahdessa teatterissa.

Loma-aikaan Nousiaisten suku käy yhdessä mökillä Päijänteen rannalla ja viettävät joulut perinteisesti yhdessä.

– Meidän mökki on oikeastaan omakotitalo. Se on maailman paras paikka. Sinne mahtuu samaan aikaan paljon sakkia, Heikki kertoo.

– Minulla on siellä oma ”mökötyshuone”. Kun meteliä on liikaa, menen sinne omiin oloihini, hän lisää naurahtaen.

Heikki Nousiainen on pitkän linjan näyttelijä.

Kun Heikiltä kysyy, millainen Mikko oli murrosikäisenä, isä asettuu istumaan ryhdikkäämpään asentoon ennen vastaustaan. Poika naurahtaa hermostuneesti, vaikka on aikuinen ja koko kansan tuntema näyttelijäjulkkis.

– Kuului vain klonks, kun ovi kävi. Moi Mik... Ja sitten se olikin jo omassa huoneessaan, Heikki sanoo.

Riitaa isälle ja pojalle tuli nuoruusvuosina vain yhden kerran.

– Mikko oli jossain vähän pidempään. Ensin hänen äitinsä soitti hänelle, että olisi aika tulla kotiin. Mikko ilmoitti, että en mä tule. Pyysin puhelimen ja sanoin, että nyt tulet tai tulen hakemaan, Heikki jyrähtää.

– En isänä sietänyt yhtään vastaan väittämistä. Se on väärin, mutta en osannut sietää sitä, hän jatkaa.

Vanhemmiten Mikko on saanut isältään ja äidiltään kullanarvoisia vinkkejä vaikealle alalle. Hän muistaa erään kerran, kun he istuivat isän kanssa saunan lauteilla Viherkummun-kodissa. Hän näytteli silloin Kullervoa lukion näytelmässä ja Kalevala-runonmitta tuotti päänvaivaa.

– Isä sanoi, että käännä se omalle kielelle päässäsi, niin se rytmi löytyy. Ja sieltähän se sitten löytyikin, Mikko muistaa.

Mikko Nousiainen vuonna 2011.

Nousiaisten suvussa on aina kannustettu tekemään sitä, mikä tuntuu itsestä luonnolliselta. Miehet huomauttavat yhdessä, että ammatin kulkeminen suvussa on aina ollut Suomessa varsin tavallinen asia. Heidän perheessään se vain kiinnittää enemmän huomiota, koska he ovat julkisessa ammatissa.

Sukupolvien välillä on toisaalta myös eroavaisuuksia. Kun Mikko päätti jäädä freelance-näyttelijäksi Tampereen teatterista, isä yritti sanoa mielipiteensä ideaan. Hän on itse työskennellyt työurallaan useita vuosikymmeniä samaan teatteriin kiinnitettynä näyttelijänä, siis käytännössä vakituisena työntekijänä.

– Kun Mikko jäi vapaaksi näyttelijäksi, minä en olisi tehnyt sitä. En olisi uskaltanut, Heikki kommentoi.

Mikko kiirehtii väliin.

– Ajat ovat toisaalta aika erilaiset kuin sinun nuoruudessasi, hän huomauttaa.

Linda Wiklund, Niila Nousiainen ja Mikko Nousiainen Pieniä suuria valheita -elokuvan kutsuvierasensi-illassa.

Elokuvan kuvaukset toteutettiin viime talvena Kajaanissa, Puolangalla, Otanmäessä ja Paltaniemellä. Niila matkusti ”töihin” junalla kotoaan Tampereelta. Joskus aikataulut menivät väkisin päällekkäin koulupäivien kanssa.

– Jännitin, että miten hänen opettajansa suhtautuu siihen. Niilalla on onneksi mennyt koulu niin hyvin, että koulu uskalsi antaa tähän luvan, Mikko sanoo.

Niila ei vielä tiedä, tuleeko hänestä isona näyttelijää. Eikä vielä tarvitsekaan tietää. Mutta mitä hän aikoo tehdä palkallaan?

– Olemme sopineet, että Niila saa tehdä rahoilla mitä itse haluaa. Toistaiseksi ne ovat pysyneet säästössä, isä vastaa tyytyväisenä.

Pieniä suuria valheita elokuvateattereissa 16. marraskuuta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?