Näin radikaaleilla tavoilla Glynis Barber loihti Makepeace-tukkansa – luuli näyttävänsä heinäseipäältä

Glynis Barber ei pitänyt ensin Taisteluparin vastanäyttelijästään Michael ”Dempsey” Brandonista. Nyt he ovat olleet yli 30 vuotta naimisissa.

Glynis Barber sellaisena kuin me hänet muistamme: Taisteluparin Makepeacena.

Sähäkkä vaalea polkkatukka. 1980-luvun naiset haikailivat brittisarja Taisteluparin Harriet Makepeacen hiustyylin perään ja yrittivät kopioida sitä. Makepeacen näyttelijä Glynis Barber, 64, paljastaa Tv-lehdelle pätkäisseensä pitkät hiuksensa vain kuukautta ennen sarjan koekuvauksia.

– Leikkautin hiukseni tuohon pituuteen ja luulin, etten saisi roolia sen takia. Yllättävää kyllä, sarjan tekijät tuntuivat rakastavan hiusmalliani. En koskaan föönannut hiuksiani enkä edes harjannut niitä, mikä oli hyvin epätavallista 1980-luvulla.

Barber hämmästyi itsekin saamistaan hiuskehuista.

– Kuvittelin, että näytän lähinnä heinäseipäältä, koska hiukseni ovat niin paksut.

Taisteluparissa eteläafrikkalainen Barber näytteli brittiläistä leidiä, joka oli päättänyt ryhtyä poliisiksi. Yläluokkainen ylikonstaapeli Makepeace sai työparikseen amerikkalaisen Michael Brandonin esittämän työväenluokkaisen ja kaiken nähneen karskin komisarion James Dempseyn New Yorkista.

Barber ei pitänyt miehestä lainkaan ensin. Hän piti Brandonia ylimielisenä eikä tiennyt tämän olevan jo ”roolissaan”. Töiden jälkeen turhautunut Barber meni kotiinsa ja puuskahti silloiselle poikaystävälleen saaneensa painajaismaisen kollegan.

– Michael oli erittäin äänekäs. Hän täytti kaikki pahimmat odotukseni röyhkeästä ja äänekkäästä amerikkalaisesta. Jos joku olisi väittänyt silloin meneväni tuon miehen kanssa naimisiin ja olevani yhä naimisissa hänen kanssaan, en olisi uskonut häntä. Kun myöhemmin kerroimme menevämme naimisiin, jotkut purskahtivat nauruun, Barber kertoi Yorkshire Postille.

Glynis Barber on terveiden elämäntapojen puolestapuhuja.

Rakkaus syttyi pikku hiljaa. Brandon on kertonut rakastuneensa Barberiin ensimmäisen kauden kuvauksissa. Vasta toisella kaudella Barber syttyi hänelle. Vuoden 1989 marraskuussa solmittu avioliitto on kestänyt yli 30 vuotta. Barber kehuu Tv-lehdelle parin samanlaista huumorintajua.

– Toisaalta hän ajaa minut aika ajoin hulluksi ja olemme kiistelleet siitä asti, kun olemme tavanneet, hän heittää.

Vuosina 1985–1986 esitettyä Taisteluparia tehtiin kolme kautta ja 30 jakson verran. Työpäivät olivat pitkiä ja venyivät pikkutunneille. Barber ei muistele talvikuvauksia lämmöllä.

– Monesti kuvasimme talvella, ja oli niin kylmä, etten pystynyt puhumaan. Vaikka meillä oli toki stunttimme, teimme paljon kohtauksia itse. Olin kauttaaltaan mustelmilla tuohon aikaan.

Hän kehuu tuotantoa ja yhteen hiileen puhaltamista. Kun sarja alkoi ja kiipesi nopeasti suureen suosioon, Barberilla oli vaikeuksia käsitellä yhtäkkistä suosiotaan.

– Olen suhteellisen yksityinen ihminen. Michael puolestaan rakasti jokaista suosionhetkeä ja onnistui käsittelemään sitä hyvin, hän paljastaa parin eroavaisuuksista.

Parilla on yhteinen 28-vuotias poika Alexander Max, joka halusi katsoa ensimmäistä kertaa Taisteluparin pilotin vasta viime kesänä. Barber kirjoitti Twitterissä poikansa nauraneen katketakseen näkemälleen ja hokeneensa, kuinka monta klassista kasariklisettä samaan jaksoon on ympätty mukaan.

Taisteluparia esitti Suomessa MTV. Huippusuosittu sarja on jäänyt suomalaisten mieleen ja sitä muistellaan yhä kaihoten. IS:n kyselyssä lukija nimeltään Eila-Maria kertoi ihastelleensa pikkutyttönä Makepeacen hiuksia. Jaana puolestaan kertoi leikkauttaneensa saman mallin kuin Makepeacella. Juhani kirjoitti pitävänsä sarjaa 80-luvun parhaimpana poliisisarjana ja toivoi sen uusintaa.

Briteissä ITV4-kanava näyttää parhaillaan sarjan uusintoja. Vanhoja televisiosarjoja, kuten myös Taisteluparia, toivotaan MTV3:lta tasaisin väliajoin katsojien lähettämissä asiakaspalautteissa.

– Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole näköpiirissä, että Dempsey & Makepeace -kaksikkoa oltaisiin tuomassa takaisin kanavillemme tai suoratoistopalveluihin, MTV3:n viestinnän asiantuntija Heini Nieminen kertoo.

Suomalaiset haluaisivat Taisteluparin takaisin ruutuun.

Vuosien varrella tuottajat ovat kosiskelleet paria takaisin Dempseyksi ja Makepeaceksi. Valitettavasti tuotantoyhtiö, joka omistaa oikeudet, ei ole lämmennyt ajatukselle. Barber ei sen takia usko, että jatko-osia olisi koskaan enää luvassa.

Suosionsa huipulla Barber päätyi pikavisiitille toukokuiseen Suomeen vuonna 1987.

– Minut lennätettiin Suomeen yhdeksi illaksi erääseen tapahtumaan. Olisin halunnut jäädä pidemmäksi aikaa, koska minulla ei ollut aikaa nähdä eikä tehdä mitään. Muistan olleeni otettu hotellihuoneestani, johon kuului oma sauna, hän kertoo.

Taistelupari-kaunotar osallistui Helsingin Kaivohuoneella järjestettyyn Trivial Pursuit -tapahtumaan. Hän oli illan juhlakalu pelin ohella, ja istutettiin Jörn Donnerin pöytään. Donnerin tehtävänä oli esittää Barberille Trivial Pursuit -kysymyksiä. Ilta-Sanomat uutisoi Barberin pettyneen siitä, ettei päässyt näkemään odottamaansa joulupukkia.

Hehkeä ja säteilevä näyttelijä vannoo terveiden elämäntapojen nimiin. Taisteluparin aikoina hän alkoi syödä luomuruokaa ja liikkua säännöllisesti, kuten joogata. Hänellä on oma Ageless by Glynis Barber -hyvinvointisivustonsa, jossa hän antaa terveyteen ja kauneuteen liittyviä vinkkejä ja kokeilee uusia luomukosmetiikkatuotteita. Lisäksi Barber on kirjoittanut oman tietokirjan ja tehnyt jooga-dvd:n.

Ruudun puolella häntä on voinut nähdä muun muassa EastEndersissä, The Outpostissa sekä Emmerdalessa Grace Barraclough’n roolissa. Barberin aviomies Michael Brandon on ansioitunut teatterin puolella. Viime vuosina hän on ollut mukana muun muassa tv-sarjoissa Episodes ja Mr. Selfridge sekä elokuvassa Captain America: The First Avenger (2011).

Barber, tyttönimeltään van der Riet, ehti olla kerran naimisissa ennen Michael Brandonia. Kolmen vuoden liitto Paul Antony-Barberin kanssa päättyi 1979, mutta sukunimi Barber jäi Glynisille näihin päiviin saakka.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?