Oululainen Pasi, 31, hakkautti Coco Austinin muhkeat muodot iholleen – nyt povipommi jakaa faninsa kuvaa Instagramissa miljoonille

Amerikkalainen povipommi Coco Austin jakoi Instagramissa valokuvan suomalaisen Pasi Kangaskorteen tatuoinnista.

Amerikkalainen povipommi Coco Austin jakoi perjantaina Instagramissa 2,6 miljoonalle seuraajalleen valokuvan suomalaisen Pasi Kangaskorteen tatuoinnista, johon on ikuistettu Cocon uhkeat muodot.

– Melko vakavaa! Katsot juuri yhden fanini pohjetta. Hän on Suomesta. Kiitos rakkaudesta! Coco oli kirjoittanut kuvatekstiksi.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Ilta-Sanomat tavoitti Oulusta kotoisin olevan Kangaskorteen, joka kertoo ottaneensa tatuoinnin noin vuosi sitten.

– Olen Coco Austinin fani, ja muotojahan häneltä löytyy, Kangaskorte sanoo Ilta-Sanomille.

Hän kertoo valikoineensa kuvan muutamasta Coco Austinin valokuvasta.

– Tuossa valokuvassa tulivat hyvin muodot esille ja siinä on myös rantamaisemaa ja Miami Beachia. Kuvassa yhdistyvät Cocon muodot ja rakkauteni matkustamiseen, Kangaskorte kertoo.

Tarkkasilmäiset saattavat muistaa Pasi Kangaskorteen myös Kädettömät kokit -sarjan viimeisestä jaksosta, jossa hän harjoitteli Vappu Pimiän kanssa kahvilaansa varten.

Oululainen yrittäjä kertoo saaneensa tatuoinnista pääasiassa positiivista palautetta. Avovaimokaan ei pistänyt pahakseen povipommin tatuointia pohkeessa.

– Ei hän mitään sanonut, sanoi että hieno on, Kangaskorte sanoo.

Amerikkalainen Coco Austin, 37, on glamour-malli, joka on tullut tunnetuksi muun muassa näyttelijänä ja tanssijana. Coco on naimisissa räppäri Ice-T:n kanssa, pariskunnalla on lokakuussa 2015 syntynyt Chanel-tytär.

Cocon Instagramissa jakama tatuointikuva on vielä keskeneräinen. Sittemmin tatuointiin on lisätty enemmän taustaa: palmuja, rantaa ja hotelli. Kangaskorte kertoo fanittaneensa Coco Austinia muutaman vuoden ajan ja seuranneensa hänen elämäänsä Facebookista ja Instagramista sekä toisinaan myös viihdesivustoilta. Idoliaan hän ei ole vielä ainakaan tavannut.

Coco-tatuointiin on sittemmin lisätty muun muassa hotelli taustalle.

– Ei ole hän tainnut täällä Suomessa pyörähtää, mutta olisihan se hienoa, jos hän tänne tulisi.

– Olen joulukuun ensimmäisenä päivänä avaamassa kahvilaa Oulun keskustaan, että ainakin kahvit voisin Cocolle tarjota, Kangaskorte nauraa.

Pasi Kangaskorte fanittaa Coco Austinia tämän uhkeiden muotojen vuoksi.

Kangaskorte kertoo itsekin nähneensä Cocon Instagramissa jakaman kuvan ja on siitä mielissään.

– Suomi mainittu! Kangaskorte naurahtaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?