Kun Panu Rajala alkoi tehdä Kansallisrunoilija. J. L. Runebergin elämä -teostaan (Minerva), hän yllättyi, miten pitkä suhde runoilijalla oli Emilie Björksténin kanssa. Se kesti 20 vuotta.
Nykykielellä kyse oli eräänlaisesta on–off-suhteesta, johon kuuluvat irtiotot ja yhteen palaamiset.
Runeberg (1804–1877) kohtasi neiti Emilie Björksténin (1823–1896) ensimmäisen kerran 1838 häätilaisuudessa. Orvoksi jäänyt Emilie oli tanssiaisten kaunotar, ilakoiva ja temperamenttinen. Hän oli valloittava sekoitus hupakkoa ja älykköä.
Seuraava kohtaaminen oli 1841. Emilie vieraili Runebergin kotona, jossa oli käymässä myös runoilijan ihastus Maria Prytz. Emilie kanavoi myöhemmin kaikki mustasukkaisuuden tunteensa Maria Prytziin, joka kuoli varhain syöpään.
”Emilie saapui kuin enkelinä täyttämään suurta kaipausta”, Panu Rajala kirjoittaa vaiheesta, jolloin Maria Prytz oli sanoutunut irti runoilijan liehittelyistä.
Panu Rajalan teos on hieno kuvaus Runebergin elämästä ja runoudesta, joihin kumpaankin salasuhde vaikutti merkittävästi, joten sitä ei ole sivuutettu vain maininnalla.
”Runebergin suhde Emilie Björksténiin ei ollut vähäpätöinen sivuepisodi....”, Rajala kirjoittaa.
Emiliestä ei tiedettäisi juuri mitään, jos hän ei olisi testamentannut päiväkirjojaan Alexandra Edelfeltille, jonka tytär Bertta julkaisi pääosin päiväkirjat. Kukaan ei tiedä, mitä päiväkirjojen sisällöstä tuhottiin.
Emilien päiväkirjaa julkaistiin 1923 nimellä Vanhan päiväkirjan lehtiä, mutta teos unohtui pian. Kun Toivo Särkkä teki Emilie Björksténin päiväkirjojen pohjalta 1940 elokuvan Runon kuningas ja muuttolintu, jotkut arvovaltaiset tahot olivat sitä mieltä, että nyt pilataan kansallisrunoilijamme maine.
Myös Emilie kirjoitti runoja. Hän julkaisi neljä runokokoelmaa, ensimmäisen vasta 40-vuotiaana. Suhteen alkuvaiheessa Emilie runoili Runebergille: ”Vain Sinä, Sinä ainoastaan. Sua yksin jumaloin ja rakastan.”
Suhteen käänteentekevä hetki oli, kun Emilie alkoi sinutella Runebergia. Hän kyllä arasteli ottaa niin ison askeleen, vaikka rohkea olikin.
Ensimmäisen suudelman he vaihtoivat vappuna 1847. Panu Rajala tuntuu olevan vakuuttunut siitä, että varsinaista seksiä suhteessa ei ollut. 1800-luvulla suudelma riitti suhteen merkiksi.
Se suudelma laukaisi lemmenliekin, ”eikä kumpikaan voinut eikä tahtonut sammuttaa sitä enää”.
Nuoret miehet olivat olleet polvillaan Emilie Björksténin edessä, sillä hän oli ”leimuava ja hehkuva kuin tulenliekki”. Eikä Emilie tavoitellut sitä oikeaa, hän tahtoi mahdollisimman monet pauloihinsa.
Mutta kun Emilie hullaantui 19 vuotta vanhemmasta Runebergista, hän ei enää halunnut ketään muuta. Salarakkaus myös siivitti Runebergin nousukautta runoilijana.
”Runeberg loi hänestä ihannemuusan innoittajakseen”, Rajala kirjoittaa.
”Kun Emilie hullaantui 19 vuotta vanhemmasta Runebergista, hän ei enää halunnut ketään muuta. Salarakkaus myös siivitti Runebergin nousukautta runoilijana.
Rakastavaiset tapasivat juhlissa ja kyläpaikoissa. Kahdestaan he pystyivät tapaamaan Porvoon kaduilla, kun Runeberg kertoi tarkan kellonajan, milloin hän lähtee kävelylle.
Runebergin kuuluisuus lisäsi suhteen haasteita, sillä hänen tekemisiään seurattiin jatkuvasti, mutta ympäristön paineet myös lähensivät rakastuneita toisiinsa.
Kävi tietenkin niin, että Emilie sai niskaansa kaiken paheksunnan. Jo suhteen alkuvaiheessa hän joutui lähtemään hetkeksi maaseudulle, jonne pahat puheet eivät kuuluneet.
Emilie oli myös Runebergin ensilukija. ”Hänellä oli mukanaan ihana runonsa Vårt land (Maamme), jonka hän on luvannut minulle”, Emilie kirjoitti päiväkirjaansa 1846.
Tuon voi tulkita niin, että kansallislaulumme on omistettu Emilielle, mutta ehkä Runeberg vain puhui ja lupaili kauniita asioita.
Päiväkirjaansa Emilie purki myös pahaa mieltään. ”Mitä enemmän kärsii, sitä enemmän rakastaa, sanotaan, ja nuo sanat toteutuvat tässä suhteessa täydellisesti”, Emilie kirjoitti katkerana – mutta yhä rakastuneena.
Ilmeisesti Emilie oli ymmärtänyt, että Runeberg tapasi salaa muitakin naisia, mutta tarkemmin ei tiedetä, mitä heidän suhteessaan tapahtui 1848–1849 vuosien vaihteessa.
Keväällä 1849 Emilie pakkasi tavaransa ja muutti Savijärven tilalle Sipooseen. Runeberg lähetti hänelle valittavan kirjeen, jossa hän anoi vielä yhtä tapaamista.
Kun Emilien muuttokuorma lähti, Runeberg juoksi puolipukeissa sateessa nähdäkseen edes vilauksen rakkaastaan.
Mutta ei Runeberg ikävään kuollut. 1851 hän teki Ruotsin-matkan, josta hän palasi juhlittuna mestarina. 1857 hänet promovoitiin teologian kunniatohtoriksi ja hän jäi eläkkeelle lehtorin virastaan.
Kun Emilie palasi Porvooseen kolmen vuoden kuluttua, hän oli taas suosittu seurapiireissä eikä paheksuttu onnenonkija. Mutta kuinka ollakaan: rakkaussuhde jatkui taas.
Erikoiselta tuntuu, että Fredrika Runeberg ei ollut moksiskaan miehensä suhteesta. Fredrika on todennut, että hän nyt vain sai miehen, joka pitää nuorista naisista.
Fredrika ja J. L. Runebergin avioliittoa on luonnehdittu järkiliitoksi, mutta oli siinä myös erotiikkaa – tai velvollisuusseksiä. He saivat kuusi poikaa. Esikoistytär kuoli lapsena.
”Hän rakasti kahta naista samanaikaisesti, vaikka eri tavoin ja tavoittein”, Rajala kirjoittaa.
Vaimonsa Runeberg koki henkiseksi sisarekseen, mutta Emilie tarjosi romanttista huumaa – ja juuri sitä runoilija saattoi tarvita.
Fredrika Runeberg hyväksyi miehensä toisen naisen. Avioliitto oli pikkuserkkujen kesken solmittu järkiliitto – mutta ei rakkaudeton.
Vaikka Fredrika Runeberg oli lahjakas kirjailija, hän suostui miehensä kynnysmatoksi. Emilie oli erilainen, hän ei sietänyt alistamista, eikä ilman huomiota jäämistä.
”Emilie on selvästi aktiivisempi ja särmikkäämpi nainen kuin hänestä myöhemmin syntynyt kuva kertoo”, Rajala kirjoittaa.
Keväällä 1854 Emilie ja Fredrika ystävystyivät. Panu Rajalan näkemys on, että Fredrika yritti ”tyynnyttää miehensä tunteet valloittamalla hänen rakastettunsa ystäväkseen”.
Mutta pian Emilie kirjoitti taas tunteellisen kirjeen. Runeberg kirjoitti koko suhteen aikana Emilielle vain 22 kirjettä, sillä hän oli laiska kirjeiden kirjoittaja.
Rajalan kirjan perusteella Runeberg epäili aluksi nuoren tytön tunteiden kestävyyttä. Emilien menemisiä hän vahti koko suhteen ajan.
Emilie oli puolestaan mustasukkainen Maria Prytzille vielä tämän tehdessä kuolemaa, mutta vaikeata hänelle oli sekin, kun rakastettu etääntyi koko kansan ihailtavaksi.
Toki Emilie tajusi myös runoilijan itsekkyyden. Runeberg esti Emilietä rakentamasta omaa elämäänsä, mutta ei kuitenkaan tarjonnut hänelle muuta kuin salaisia tapaamisia.
Runeberg 28-vuotiaana
Kun Emilie sanoi pelkäävänsä Jumalan rankaisevan häntä kielletystä rakkaudesta, Runeberg vakuutti puhuvansa heidät molemmat taivaaseen. Aika kova lupaus.
Vuonna 1863 Emilie katkaisi suhteen ikään kuin lopullisesti. Pian sen jälkeen Runeberg sai aivoverenvuodon, jonka seurauksena hänen oikea puolensa halvaantui ja hän menetti puhekykynsä.
”Emilien lähtö oli viimeinen niitti kehityksessä, joka mursi vahvan miehen terveyden”, Panu Rajala kirjoittaa.
Runeberg sai takaisin osan liikuntakykyään, ja puhekykykin palasi. Fredrikan huono kuulo sen sijaan muuttui lähes kuuroudeksi.
Maaliskuussa 1864 Emilie alkoi käydä tervehtimässä Runebergia, vaikka häntä aluksi ahdisti nähdä rakastettu niin muuttuneena.
Johan ja Fredrika Runeberg
Emilie sai olla rakkaansa vieressä kokonaisen viikon, kun miehensä hoitamisesta väsynyt Fredrika pyysi häntä jäämään pidemmäksi aikaa. Sellaista pyyntöä toinen nainen ei yleensä kuule.
Marraskuussa 1870 Emilie Björkstén kirjoitti: ”Ei, nyt tulee kaiken olla lopussa, jotta minä saisin rauhan elämässä ja levon kuolemassa. Amen.” Vihdoinkin Emilien päätös myös piti.
Kun J. L. Runeberg kuoli 1877, Emilie Björksténiä ei näkynyt hautajaisissa. Ehkä hän halusi surra yksin, sillä eihän hän voinut onneaankaan jakaa muiden kanssa.
Emilie Björkstén kuoli 73-vuotiaana 1896 arvostettuna kirjailijana. Hän ei mennyt koskaan naimisiin, mutta hän sai sentään kokea suuren runoilijan suuret tunteet.
Jutun tiedot ja sitaatit: Kansallisrunoilija. J. L.Runebergin elämä/Panu Rajala/Minerva.
Runoilija Emilie Björksténillä oli 20 vuoden salasuhde Runebergin kanssa.
J. L. Runebergin ura runoilijana alkoi kukkia Porvoossa, jossa hän toimi latinan opettajana.