1. Menolippu Neuvostoliitosta
Anu Saagim on kotoisin Virosta, joka tosin Saagimin ollessa nuori oli vielä osa Neuvostoliittoa. Saagimin lapsuudenkoti sijaitsi Tallinnassa, Kalamajan kaupunginosassa. Saagimin lapsuutta varjostivat ongelmat kotona. 14-vuotiaana Saagimia ei kotona enää juurikaan näkynyt.
16-vuotiaana Saagim sai ensimmäistä kertaa jalkaansa mallimaailman oven väliin kotimaassaan. 1980-luvun alussa Saagim tutustui porilaismieheen, josta tuli myöhemmin hänen aviomiehensä. Saagim muutti rakkauden perässä Suomeen, mutta liitto ei kestänyt. Saagim on kuvaillut avioliittoa menolipukseen pois Neuvostoliitosta.
Avioeron jälkeen Saagim sai karkotuspäätöksen takaisin Neuvosto-Viroon, ja ainoastaan avioituminen uuden suomalaisen puolison kanssa salli hänen jäädä uuteen kotimaahansa. Avioliitto liikemies Carl Danhammerin kanssa päättyi kuitenkin eroon.
– Surettaa, että kaksi ensimmäistä kertaa piti mennä naimisiin siksi, ettei minua olisi palautettu Neuvostoliittoon. Jokaisen nuoren tytön unelma ovat ne ensimmäiset häät. Minun unelmani ei täyttynyt, ja se kaduttaa, Saagim totesi Me Naisille vuonna 2020.
2. Julkkikseksi Suomessa
Suomalaisten tietoisuuteen Saagim nousi 1990-luvulla, kun hän tapasi Turun taidemessuilla itseään 20 vuotta vanhemman Marimekko-perijän Ristomatti Ratian. Suhteensa ensimmäiset vuodet pariskunta asui Yhdysvalloissa, kunnes he päätyivät monen silmissä erikoiseen ratkaisuun: Saagim muutti takaisin kotimaahansa Viroon, Ratia puolestaan jäi Suomeen.
Pariskunta avioitui vuonna 1994. Sormuksia ei tuolloin vaihdettu, vaan Saagim on kertonut hankkineensa merkiksi avioliitostaan timanttisen napakorun ja Ratian korvanneen sormuksen kaulakorulla. Parin yhteinen lapsi Robin syntyi viisi vuotta myöhemmin. Lapsi oli jo Ratian kuudes, jonka vuoksi Saagim on kertonut Robinin kasvatuksen olleen täysin hänen vastuullaan. Saagim kuitenkin palasi työelämään varsin pian Robinin syntymän jälkeen ja lastenhoidosta vastasi siitä lähtien Saagimin äiti.
Vuonna 2012 Ratia totesi medialle, että parin yhteinen omaisuus estää heitä eroamasta. Ratia oli 2000-luvun alussa siirtänyt omaisuutensa Saagimin nimiin talousvaikeuksien vuoksi.
Samana vuonna Ratia nähtiin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Saagimilta ei herunut tukea miehensä tosi-tv-uralle, vaan hän vaati kansaa äänestämään Ratian ulos kilpailusta mahdollisimman pian. Vuotta myöhemmin Saagim itse kilpaili julkisuuden henkilöille tarkoitetussa Big Brother Suomi -ohjelmassa. Saagimin ollessa talossa Ratia sai sydänkohtauksen, mutta tämä päätettiin syystä tai toisesta pitää Saagimilta salassa.
Vuonna 2016 Ratia ja Saagim jättivät yhteisen avioerohakemuksen. Vielä vuotta aiemmin pari oli avannut yhteistä arkeaan kansalle Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa. Saagim kertoi IS:lle vuonna 2017, että erosta oli puhuttu jo pitkään ennen lopullista päätöstä, sillä pari oli ajautunut erilleen vuosia aiemmin. Ex-pariskunta on tiettävästi edelleen hyvissä väleissä.
– Eroaminen oli pelottavan helppoa. Laitoin netissä ruksin johonkin ruutuun ja se oli siinä. Ei ollut kiistaa, ei jaettu haarukoita, kirjoja ja cd-levyjä. Se on tosi harvinaista, Saagim kertoi erostaan IS:lle vuonna 2017.
– Mietimme, minkä takia ylipäätään erosimme. En oikeastaan tiedä vieläkään. Ristomatti sanoi jo seuraavalla viikolla, että mennään nyt uudestaan naimisiin, mutten suostunut.
3. Playboy-kuviin 48-vuotiaana
Anu Saagim ei ole koskaan arastellut riisuuntumista kameran edessä. Vuonna 2002 Saagim kohautti poseeraamalla alasti virolaislehden kannessa. Hänen silloisen puolisonsa Ristomatti Ratian on kerrottu tuohtuneen Saagimin päätöksestä riisua lehdelle.
Sama toistui uudestaan 2008, kun Saagim valittiin mediaportaali Elu24:n päätoimittajaksi. Tuolloin Saagim esiintyi portaalin mainoskuvassa yläosattomissa, nettisivuston nimi tatuoituna selkäänsä. Rohkeista kuvista jälleen suivaantunut Ratia pakeni tuolloin kohuja lähtemällä lomamatkalle.
Lue lisää: Anu Saagim Viron Playboyn kannessa teipit rintojensa päällä
Vuonna 2010 keski-ikäinen Saagim kohautti poseeraamalla Playboy-lehden virolaisversion kannessa ainoastaan teipin palaset nänniensä peitteenä. Kyseessä oli lehden joulukuun numero, jonka sisäsivuilla nähtiin rohkea kuvasarja Saagimista. Osassa kuvista hän peitti intiimialueensa käsillään. Saagim kertoi tuolloin MTV3:lle, ettei hän syönyt juuri mitään kahteen viikkoon ennen kuvauksia.
Playboy-kuvausten jälkeen Saagim ehti jo vannoa, ettei hän enää riisuisi vaatteitaan kameroiden edessä. Toisin kuitenkin kävi. Syksyllä 2019 Saagim räväytti koko Baltian laajuisen alusvaatekampanjan keulakuvana. Kuvissa 57-vuotias Saagim poseerasi virolaismerkki BonBonin alusasuissa.
Saagim kertoi IS:lle Playboy-kuvien saaneen aikaan sen, että häntä pyydettiin toistuvasti alusvaatekuviin ja erilaisissa kuvauksissa hänelle tarjottiin aina toinen toistaan pienempiä hepeneitä puettavaksi ylle.
– Oli ihan järkyttävää, kun minulle ehdotettiin sitä. Olen sanonut jo silloin, kun olin Playboyn kannessa ja olin nelikymppinen, että never, ever again. Sanoin, että tämä oli viimeinen tällainen juttu. Saagim kertoi IS:lle tuolloin.
– Kai tämä on jonkinlaista narsismia. Sitä haluaa nähdä, että vau olen edelleen kaunis ja se pönkittää itsetuntoa.
4. Ilmiriita BB-talossa
Vuonna 2013 Anu Saagim oli yksi Suomen ensimmäisen julkkis-Big Brotherin kilpailijoista. Saagimin lisäksi talossa nähtiin muun muassa Sara Sieppi sekä Andy McCoy, jonka kanssa Saagim ajautui rajuun riitaan kuvausten aikana.
Rähäkkä leimahti, kun Saagim teki McCoyn maalaamaan tauluun sormenjälkiä ja sai rokkarin raivostumaan täysin. McCoy haukkui Saagimia, käyttäytyi uhkaavasti ja lensi ulos Big Brother -talosta. McCoy muisteli rähinää Andy – Rock’n’Roll Star -kirjassaan.
– Anu Saagim Big Brother Housessa... Vi**n urpo tuli sotkee mun taulun. Sillon multa palo pinna. Se oli kai sen urpon kosto siitä, ettei ne saanu lisää viinii, ja mä sain. Mä sanoin, ett ne on saanu jo tarpeeks, McCoy kertasi BB-talon tapahtumia Lamppu Laamasen kirjassa.
Myös Saagim muisteli riitaansa rokkarin kanssa IS:lle vuonna 2018 antamassaan haastattelussa. Saagim kertoi IS:lle pelänneensä jopa henkensä puolesta, kun raivostunut McCoy lähti hänen peräänsä BB-talossa.
– Hän yritti potkaista jalallaan päin naamaani. Se oli kunnon karatepotku, ja hänen jalkansa meni melkein ovesta läpi. Luulen, että olisin voinut kuolla siihen. Koko tuotantoryhmä säikähti sitä tilannetta, Saagim muisteli tapahtunutta.
– Olin ihan shokissa, koska luulin sitä viattomaksi vitsiksi. Ei se nyt ollut niin iso ja vakava juttu kuin siitä tuli.
Lue lisää: Anu Saagim suututti Andy McCoyn kovin seurauksin BB-talossa: ”Silloin multa paloi pinna”
Saagim sijoittui Big Brotherissa lopulta kolmanneksi. McCoyta Saagim ei ole tavannut sen koommin.
– Asuimme silloin melkein naapureina ja Andy huuteli talosta lähtiessään, että hän kyllä saa minut siellä kiinni. Emme ole kuitenkaan tavanneet sen jälkeen. Tiesin hänet (McCoyn) vain laulajana. Jos olisin tiennyt, että hän on niin suuri taiteilija, olisin ehkä tehnyt toisin, Saagim kertoi IS:lle vuonna 2018.
5. "Rumat ihmiset ärsyttävät”
Vuosien varrella Anu Saagim on useampaan otteeseen paitsi kertonut avoimesti omista kauneusoperaatioistaan, myös arvostellut suomalaisnaisten ulkonäköä varsin värikkäin sanakääntein. Yksi tunnetuimmista tilanteista on ollut Saagimin ja toimittaja-juontaja Maria Veitolan välinen kiista.
Lue lisää: Anu Saagim solvaa Veitolan ulkonäköä ja kimpaantuu: ”Heitetään se ulos talosta”
Yökylässä Maria Veitola -ohjelmaan osallistunutta Saagimia eivät miellyttäneet Veitolan illalliselle valitsemat vaatteet, ja hän totesi ruokahalunsa menevän Veitolan ”hirveän ulkonäön” vuoksi. Saagim myös solvasi Veitolan aamueleganssia.
– Me mennään illalliselle, katso miltä sä näytät, Saagim täräytti Veitolalle ohjelmassa.
– Minäpä menen vaihtamaan jonkun ihonmyötäisen läpinäkyvän mekon päälleni, Veitola vastasi ja avautui myöhemmin vessassa kameralle, millainen fiilis tulee, kun tuntee olevansa ällöttävä ja ruma.
Veitola ei ole ainoa suomalaisnainen, jonka ulkonäköä Saagim on ruotinut, sillä hän on puhunut aiheesta varsin paljon julkisuudessa.
– Rumat ihmiset ärsyttävät minua. On tietysti eri asia, jos kyse on sairaudesta, mutta jos näen löysän ja ulkonäöstään välinpitämättömän ihmisen, hän ei voi olla mielestäni uskottava. Ei vaikka tekisi työnsä kuinka hyvin, Saagim töksäytti IS:lle 2008.
– Suomalaisnaisten tulisi laihtua, koska he ovat kaikki melko pulleita. Syövätköhän he liikaa pullaa, hän puolestaan lausui Fox-kanavan Tanssi peppu pieneksi -ohjelmassa vuonna 2012.
6. Suorasukainen kohauttaja
Anu Saagim tunnetaan sanavalmiina ja suorapuheisena naisena, jonka lausahdukset ovat toistuvasti nousseet otsikoihin suomalaismedioissa. Saagim mielestä Suomessa häntä pidetään tylynä ja töykeänä ja Virossa kaikki hänen yksityiselämänsä kiemurat revitään julkisuuteen. Saagim kertoi IS:lle vuonna 2017, että hänen julkisuuskuvassaan maissa on yksi selvä ero.
– Suomessa minua vihataan enemmän. Ja ihan hyvistä syistäkin, hän totesi tuolloin.
Suomalaisnaisten ohella osansa Saagimin sivalluksista ovat saaneet myös suomalaiset miehet, jotka Saagimin mukaan eivät koskaan kehu naisia. Kaksi vuotta sitten Saagim osallistui Farmi Suomi -ohjelmaan ja kohautti jälleen suorasukaisilla kommenteillaan.
– Ongelma oli sekin, ettei seksiä saanut kolmeenkymmeneen päivään. Oli rankkaa olla ilman seksiä niin pitkään. En ole mikään enkeli, Saagim täräytti IS:lle ohjelman lehdistötilaisuudessa keväällä 2020.
Vuonna 2017 Saagim jakoi Myyntimies Jethro matkoilla -ohjelmassa kyseenalaisen kauneudenhoidollisen vinkkinsä Jethro Rostedtille.
– Tiedätkö, mitä Eestissä tehdään? Eestissä laitetaan miesten spermaa naamaan seksin jälkeen. Se on hyvin vahvaa, eli pidä vain muutama minuutti, Saagim ohjeisti.
Syksyllä 2018 Saagim oli Radio Rockin Korporaation Kim Sainion ja Harri Moision vieraana, kun radiokonkarit tekivät lähetystä Tallinnan Viru-hotellista. Saagim oli haastattelussa varsin riehakkaalla tuulella, ja hän muun muassa aloitti ensimmäisen vastauksensa maukumalla kuin kissa.
– Kurnau, hän aloitti ja kertoi, että se on hänen tapansa tervehtiä läheisiään, erityisesti miehiä, aamuisin.
Saagim on kertonut uskovansa kohujen johtuvan siitä, etteivät suomalaiset ole yhtä tottuneita rajuun draamaan kuin virolaiset. Saagim on todennut, että hänen suorapuheisuutensa on osa roolia, johon hän turvautuu viihdettä tehdessään. Hän korosti IS:n haastattelussa vuonna 2017, ettei ole oikeasti ilkeä tai pahansuopa ihminen, vaan ystävällinen ja kiltti.
Lue lisää: Näin suomalaisnaisia haukkunut Anu Saagim on itse muuttunut vuosien varrella