Sanni 30 vuotta – kuvat näyttävät, miten laulaja on muuttunut vuosien varrella

Muusikko Sanni Kurkisuo täyttää perjantaina 26. toukokuuta 30 vuotta.


Reilu kymmenen vuotta sitten vaaleahiuksinen Lohjalla syntynyt nuori nainen ponnahti kirkkaaksi tähdeksi suomalaiselle viihdekentälle. Ennen kuin laulaja-lauluntekijä Sanni tunnettiin yhtenä menestyneimmistä naisartisteista, teki hän debyyttinsä toisenlaisen tittelin alla.

Vuonna 2012 julkaistussa Miss Farkku-Suomi -elokuvassa päähenkilön romanttisen kiinnostuksen kohde Pike kiinnitti monen huomion – tai oikeastaan nuorta Pikeä näytellyt parikymppinen Sanni Kurkisuo kiinnitti.

Osa jopa ajatteli, että valkokankaille oli saatu uusi näyttelijälupaus. Silloin vielä ei tiedetty, että todellisuudessa Sanni tulisi valloittamaan suomalaisten sydämet artistina.

Perjantaina 26. toukokuuta 30 vuotta täyttävä Sanni sen sijaan taisi tietää sen jo silloin itse.

Sanni Kurkisuo tuli tunnetuksi Miss Farkku-Suomi -elokuvasta.

Sannin lisäksi Miss Farkku-Suomi elokuvassa näyttelivät Elias Gould ja Mikko Neuvonen.

Musikaalisessa perheessä kasvanut Sanni opiskeli vuonna 2011 Sibelius-lukiossa ja haaveili muusikon urasta. Sanni on itse kertonut päätyneensä samoihin aikoihin sattuman kautta koe-esiintymään suomalaiselokuvaan, johon hänen lukiossaan pidettiin koe-esiintymisiä.

Vuonna 2013 parikymppinen Sanni julkaisi ensimmäisen oman kappaleensa Prinsessoja & astronautteja.

Vuonna 2012 julkaistu elokuva poiki nuorelle naiselle muitakin roolitarjouksia, mutta niihin Sanni ei ehtinyt suostumaan. Jo seuraavana vuonna Miss Farkku-Suomen näyttelijätär julkaisi debyyttisinglensä Prinsessoja & astronautteja.

Se oli välitön hitti.

Jo sitä ennen artistilupaus oli ehtinyt tehdä yhdessä tuottaja Hank Solon kanssa kappaleen Uneasy, joka oli ollut ehdolla Selena Gomezin ja Carly Rae Jepsenin kaltaisten maailmantähtien levyille.

Vain vuosi debyyttisinglensä julkaisun jälkeen Sanni palkittiin jo Vuoden naissolistina.

Vaikka ulkomailla Sannin kappaletta ei valittu tunnettujen artistien levyille, hyväksyttiin Sannin oma esikoissingle nopeasti suomalaisten radiokanavien soittolistoille.

Seuraavaksi julkaistu Jos mä oon oikee vahvisti Sannin asemaa artistina ja kun esikoisalbumi Sotke mut julkaistiin, uutisoi muun muassa IS tuoreesta artistista otsikolla Onko 20-vuotias Sanni Suomen seuraava suuri naistähti?

Lue lisää: Onko 20-vuotias Sanni Suomen seuraava suuri naistähti?

Vuoden 2014 Emma-gaalassa annettu Vuoden naissolisti -palkinto teki selväksi, ettei Sanni ollut jäämässä muutaman hitin ihmeeksi.

Samaa aikaa kun Sannin samaistuttavat ja rehelliset sanoitukset raikuivat ihmisten kuulokkeissa, pysyi artisti yksityiselämästään vaitonaisena. Haluamansa asiat hän on kertonut musiikkinsa kautta.

Sanni on alusta asti pukeutunut haluamallaan tavalla.

Jo nuorena Sanni on halunnut pysyä omalle tyylilleen uskollisena. Ensimmäisellä albumillaan hän uskalsi kirjoittaa musiikkibisnestä kritisoivan kappaleen Kiitos ja anteeksi.

– Se on vähän kettuilua musabisneksen varman päälle pelaamisesta. Olen aina ollut aika omaehtoinen biisienteossa, ja toki joskus on ollut eriäväisiä visioita muiden kanssa, hän kertoi IS:lle vuonna 2013.

Sanni värjäsi vaaleat hiuksensa vuonna 2014 vaaleanpunaiseksi.

Alunperin Sanni tunnettiin vaaleista hiuksistaan, mutta pian artisti alkoi leikittelemään väreillä. Vuonna 2015 hiusväriksi muodostui sininen, joka oli myös pitkään yksi artistin tunnusmerkeistä.

Samoihin aikoihin Sanni kamppaili julkisuuden muiden puolien kanssa.

– Vaikeinta mulle tässä julkisuusasiassa on ollut se, että mun pitäisi päivittää esimerkiksi mun Instagramia ja ottaa sinne itsestäni kuvia. On tuntunut hankalalta ymmärtää, miksi tästä lärvistä pitäisi ottaa ja julkaista kuvia, artisti sanoi IS:lle vuoden 2015 keväällä.

Sininen hiusväri oli pitkään yksi Sannin tunnusmerkeistä.

Omaperäisestä tyylistään tunnettu artisti otti myös kantaa selfie-kulttuuriin, jossa kaikki silotellaan täydelliseksi filtterien avulla. Omalla tyylillään artisti on halunnut alusta asti tuoda esiin sen, ettei aina täydy osua täydelliseen muottiin.

– Ihmisten pitäisi uskaltaa näyttää siltä, miltä he aidosti näyttävät. Jokainen näyttäköön täsmälleen siltä, miltä itse haluaa. Olkaa juuri sellaisia kuin olette! Jokainen on uniikki, ja sitä pitäisi korostaa tasapäistämisen sijaan.

Sanni halusi vuonna 2015 omalla esimerkillään näyttää, että kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin ovat.

Vuonna 2016 Sanni nappasi itselleen lisää Emma-palkintoja vuoden naissolistina ja ennätyksiä rikkonut jättihitti 2080-luvulla palkittiin Vuoden biisinä. Mitä enemmän musiikki menestyi, sitä enemmän myös Sanni joutui tarkastelun alle.

Fanikunnan kasvaessa alkoivat jotkut myös pohtimaan, sopivatko nuoren naisen raa’an rehelliset sanoitukset alaikäisille faneille. Joidenkin mielestä kappaleiden rakkaussuhteita, pettämistä ja seksiä kuvailevat sanoitukset olivat liikaa.

Kappaleiden suorasukaisuus sai aikaan myös kohua, kun Että mitähän vittua -kappale aiheutti paheksuntaa joissakin piireissä kirosanansa vuoksi. Se kuitenkin osoitti sen, ettei Sanni ollut valmis kumartelemaan ketään, vaan halusi tehdä musiikkia itse parhaaksi katsomallaan tavalla.

Se kannatti, sillä yhdeksän kertaa sanan v*ttu sisältänyt kappale teki julkaisun jälkeen Suomen ennätyksen Spotifyssa, kun sitä kuunneltiin yli 300 000 kertaa yhden vuorokauden aikana.

Laulamisen lisäksi Sanni soittaa keikoillaan soittimia.

Ja hyppii energisesti yleisönsä mukana.

Seuraavan kerran Sannin tuotannosta paheksuntaa joissakin ihmisissä aiheutti Vahinko-kappaleen musiikkivideo. Palautteen takia laulaja joutui vetämään musiikkivideon pois julkaisukanavista.

Videolla Sannin fanit lauloivat mukana hittikappaletta.

– Jos haluut testaa mua yhen kerran vaan, mulla on mestä mihin mennä, ei monen mielestä sopinut videolla näkyneiden alaikäisten suuhun.

Sanni Elämä lapselle -konsertissa vuonna 2015.

Artisti itse otti kantaa aiheeseen sosiaalisessa mediassa.

– Emme osanneet tiimini kanssa odottaa, että videoon saatettaisiin rinnastaa vastenmielisiä assosiaatioita, kun lähtökohtaisesti tarkoitus oli vaan antaa faneille mahdollisuus laulaa lempikappalettaan biisin musavideolla.

Sanni IS:n kansikuvauksissa vuonna 2015.

Vuoden 2016 Emma-gaalassa Sanni sai lisää arvostettuja palkintoja, kun hänet palkittiin jälleen Vuoden naissolistina.

Kohuista huolimatta Sanni on jatkanut uraansa omalla räväkkäällä tyylillään ja energiallaan artisti on saanut keikkayleisönsä haltuun jo alusta asti.

– Te ootte niin hyvännäkösii, et mua ujostuttaa, Sanni flirttaili yleisölleen vuoden 2016 Ruisrockissa.

Samaisilla festareilla vielä suhteellisen tuore artisti toteutti pitkäaikaisen unelmansa.

– Pienenä tyttönä yksi isoimmista unelmistani oli päästä joskus esiintymään Ruisrockin päälavalle. Ja sitten kun siinä oli, huomasin olevani tosi vaikuttunut, kun yleisöä oli niin sairaasti, Sanni kertoi silloin tuntojaan.

– Tuli sellainen fiilis, että piti oikein pakottaa itsensä pysymään kasassa, ettei ala liikaa tunteilemaan. Olin vain, että ”nyt Sanni vedät tän keikan!”, vaikka se oli elämäni siistein kokemus.

Vuonna 2016 Sanni saavutti unelmansa esiintymällä Ruisrockissa.

Haastatteluissa Sanni halusi aiemmin puhua pelkästään musiikista.

Tuli vuosi 2018 ja Sanni näytti, etteivät aiemmat kohut tai kritiikit hiljentäneet häntä. Sen sijaan hiuksensa punaisiksi värjännyt artisti julkaisi kappaleen Pornoo ja vaikutti jopa härnäävän vähän tahallaan.

– En tee biisejä lapsille. Teen biisejä, jotka elämästäni ammennettuja. Julkaistuna niistä tulee koko kansan asioita ja ymmärrän sen huolen, mikä tulee vanhemmilta. Tarkoituksenani ei ole pilata nuorisoa vaan kertoa tarinaa ja parhaimmillaan herättää ajattelua, artisti vastasi kritiikkiin.

Sanni teki selväksi sen, ettei hän antaisi kenenkään sensuroida itseään.

– Mitä enemmän minusta tuntuu kiusalliselta, sitä enemmän olen, että joo. Vaikka koen olevani avoin ja pyrin siihen, etten häpeäisi asioita, jos kipristelen niin silloin ajattelen, että se pitääkin sanoa. Jos rupean sensuroimaan itseäni, ei se kiinnosta ketään. Mutta kohuhakuisesti en tätä tee vaan sen takia, että koen, että minulla on asiaa.

Uuden musiikin julkaisun aikaan Sanni paljasti uuden tyylinsä punahiuksisena.

Punainen näkyi myös keikkavaatetuksessa.

Sinä vuonna täyttyi myös yksi Sannin suurimmista unelmista: oma keikka silloisella Hartwall-areenalla, nykyisellä Helsinki-hallilla.

Pääsi suomalaisartisti myös Aku Ankkaan oman hahmon muodossa, vaikka samalla edelleen artisti Sanni oli musiikkia lukuun ottamatta suhteellisen mystinen hahmo itse.

Sanni sai oman hahmonsa Aku Ankka -tarinaan.

Siihen tuli muutos vuonna 2020, kun aiemmin yksityiselämänsä visusti julkisuudelta piilossa pitänyt artisti alkoi raottamaan verhoa musiikin ja itsensä välillä.

Koronapandemia pakotti artistin sukeltamaan syvälle itseensä. Hän on myöhemmin kuvaillut sen avanneen ”tulpan”, jonka myötä Sanni on musiikin lisäksi avannut enemmän omaa henkilökohtaista tarinaansa julkisuudessa.

– Tajusin, etten ollut kovin onnellinen keikkojen ulkopuolella. Olin elänyt tietyllä tapaa elämätöntä elämää. Menin todella syvälle itseeni ja mietin syitä sille. Samalla tunsin ahdistusta, jota en ollut käsitellyt hektisen elämänrytmin pyörteessä, hän on kuvaillut aikaa IS:lle.

Sanni Emma-gaalassa 2020.

Vuosien ajan artistilta kyseltiin tämän seurustelukuvioista, mutta Sanni pysyi niistä vaitonaisena aina kesään 2022 asti.

Pride-viikolla Sanni julkaisi ensimmäisen yhteiskuvansa kumppaninsa juontaja Shirly Karvisen kanssa. Pariskunnan suhteesta oli liikkunut jo huhuja ja he olivat joutuneet aiemmin myös salakuvauksen kohteeksi.

– Samalla kun minusta itsestä tuntui, että haluan elää avoimemmin, tapasin ihmisen, joka oli valovoimainen, avonainen ja elämän energiaa kantava. Kaikki tapahtui oikeaan aikaan. Päätimme molemmat, että nyt mennään ja eletään. Perästä tulee kirjoituksia, jos on tullakseen, Sanni kertoi hiljattain Helsingin Sanomille.

Sanni ja Shirly Karvinen julkistivat suhteensa kesällä 2022.

Aiempaa avoimempi suhtautuminen näkyi myös vuoden 2023 Emma-gaalassa, kun pariskunta saapui gaalan punaiselle matolle yhdessä tummiin asuihin pukeutuneena.

– Kiva edustaa yhdessä, kun ollaan niin paljon yhdessä muutenkin, Sanni naurahti IS:n haastattelussa.

Sanni vuoden 2023 Jussi-gaalassa.

Kymmenvuotisen uransa aikana Sanni on siis julkaissut neljä menestynyttä studioalbumia, voittanut useampia Emma-palkintoja ja hänen 2080-luvulla -kappaleensa oli viime vuosikymmenen soitetuin radiokappale Suomessa.

Päättipä 30 vuotta täyttävä artisti tulevaisuudessa tehdä mitä tahansa, selvää on, että hän on jo nyt jättänyt oman merkkinsä suomalaiseen musiikkihistoriaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?