Vesi lirisee kullanhuuhtojan vaskoolista ja salakalastaja uittaa kohoaan vesialtaassa. Lyhtyä pitelevän patsaan jaloissa kukkivat patjarikot ja pihaesikot, niiden vierellä kohoavat soikkoratamon pitkät kukkavanat.
"Eräs tuttu nykäisi sen taskuun Petsamon luostarin pellolta. Sain virvoiteltua sen henkiin ja nyt se leviää siemenestä", kertoo ivalolainen Vilma Romakkaniemi, jonka puutarhan kasveista moni muukin on peräisin Jäämeren rannoilta.
Pihan lukuisat patsaat on luonut aviomies Matti Romakkaniemi, joka innostui rakentelusta jäätyään toistakymmentä vuotta sitten eläkkeelle. Patsaiden kehikot on koottu romuraudasta, jonka päälle on kasattu sementtiä. Musta väri on saatu kimröökistä ja punainen Ivalon Tolosen punaisesta mullasta. Rautaa on patsaiden allakin, esimerkiksi lyhdynkantajan tukena maan alla on kaksi auton moottoria.
Patsaissa on sekä ihmishahmoja että eläimiä, lentoon lähtevistä joutsenista täysikokoiseen hirveen. Joukossa uhittelevat myös rautainen verenimijä, jättikokoinen hyttynen, sammakko ja kaksi kurkea.
Pihan vesialtaat toimivat myös kasteluveden varastoina, joihin vesi nostetaan pumpulla läheisestä kanavasta. Kuivina kesinä kasteluun vierähtää helposti päivä, onhan puutarhassa perennapenkkien lisäksi perunamaa, kasvihuone ja mustaherukkapensaita.
Kuolan ja Norjan vuonoissa kasvavan valkopärskäjuuren komea kukinto nousee pihan korkeimpien patsaiden tasalle. "Mitä rumempi kesä, sitä paremmin se viihtyy", Vilma Romakkaniemi kiittelee kasvia, joka pesiytyi alunperin tuttavan kuusamapensaan juurelle, ehkä linnun tuomana. Outo, pitkäksi venähtänyt kasvi kiikutettiin lopulta Romakkaniemen huomaan.
"Sukulaiset tuovat etelästäkin kasveja, mutta eivät ne tahdo kestää näitä olosuhteita", Romakkaniemi sanoo. Esimerkiksi kielo leviää laajana mattona mutta kukkii hyvin harvoin, samoin särkynytsydän, mooseksenpalavapensas ja kärhöt saattavat kestää kukkimatta muutaman vuoden kunnes katoavat lopulta kokonaan.
Siitä huolimatta puutarhassa on runsaat sata monivuotista kasvia ja lisänä kesäkukkia.
Tässä puutarhassa ei hyljeksitä vaatimattomiakaan luonnonkasveja, jotka puutarhamullassa kypsyvät usein täyteen kukoistukseen. Utsjoen Vetsikkojoelta löytynyt hapro kukkii rotevan ruijanruoholaukan jaloissa. Luonnon oma kurjenpolvi on saanut sijansa kylä- ja verikuljenpolven rinnalla, vaikka kukkiikin vaatimattomammin.
Syvän sininen, hento kissankello on kotoisin Pykeijasta Varanginvuonon rannalta. Sieltä ovat myös merivirna ja suola-arho. Norjan tuntureilta löytynyt sopulinkallioinen, korkean tunturin kasvi, ei suostu avaamaan Ivalossa kukintojaan, vaikka muuten menestyykin. Ojakellukka on kotoisin Pohjois-Norjan rehevästä jokilaaksosta.
Violettina mattona kukkiva tenonajuruoho on matkamuisto Utsjoen Vetsikolta. Niittyängelmä, joka kukkii röyhynä, on löytynyt Ivalojokivarresta, samoin laajaksi kentäksi levinnyt metsäorvokki. Lapin omimmista kasveista väinönputki kukkii jo rehevästi, samoin valkokukkainen ruohokanukka, Lapin kangasmetsien vakiokasvi.
Lettopaju muodostaa aidan vierustalla tiheän, maanmyötäisen pensaan. Se on löytynyt Kuutuan tienpenkalta. Valkokukkainen lapinvuokko on yhtä hentoinen kuin luonnossa, arovuokon muhkeat kellot tuntuvat puolestaan valaisevan koko penkkinsä.
Romakkaniemen puutarha on lähellä luontoa myös hoidon suhteen: nokkosvettä ruiskutetaan toisinaan kirvojen niskaan. Pohjoisessa onkin säästytty kasvitaudeilta, vaikka tänä keväänä akileijoihin onkin ilmestynyt ensi kertaa kukkia vioittava, pienenpieni mato.
Romakkaniemet rakensivat talonsa Ivalon Saarineitamoon ensimmäisten joukossa, noin 50 vuotta sitten. Koko kangas on hienoa järvenrantahiekkaa, Ivalojoen vuosituhansia sitten kasaamaa terassia.
Puutarhan rakentaminen alkoi perunamaasta ja sitä mukaa kun lapset kasvoivat, liikeni leikkitantereelta tilaa aluksi kesäkukille ja myöhemmin perennoille, joista ensimmäisiä olivat paikallista kantaa olevat akileijat.
Saarineitamon asutus on noussut saksalaisten sodanaikaisen vankileirin päälle. "Törmän laidalla oli korsuja ja kun vähänkin maata penkaisi, nousi ylös kaikenlaista tavaraa", Vilma Romakkaniemi muistelee.
Saksalaisten jätemaat ja muulinlantakasat ovat olleet myös pihan puutarhamaan perusta. "Korsut oli peitetty mättäillä, joten niidenkin päältä löytyi aika paljon maata. Kompostoinut olen myös koko ajan eikä pihalle ole tarvinnut ajaa muualta kuin pari autokuormaa maata", Vilma Romakkaniemi kertoo.
Saksalaisten peruina puutarhassa kasvaa yhä paimenmataraa, jonka siemenet ovat ehkä tulleet paikalle muulien ruoaksi rahdattujen heinäkuormien mukana.