Lauhtunut sää on saanut monenlaiset pikku ötökät liikkeelle, lukijat ovat lähettäneet Kalevaan kuvia lumihangen päältä löytyneistä hyönteisistä.
Hyönteistutkija, yli-intendentti Marko Mutanen Oulun yliopistosta kertoo, että lumihangella on yllättävän paljon elämää, kun lämpötila nousee suojan puolelle.
– Hämähäkit ovat uskomattoman kylmänkestäviä. Ne voivat liikkua -5 asteen pakkasessa lumen päällä.
Hämähäkkejä on puissa suuria määriä, talvimyrskyt saattavat ravistaa niitä puun suojasta hangelle.
Mutanen arvio, että yhdessä kuusessa voi olla tuhansia hämähäkkejä. Esimerkiksi talvehtiva puukiipijälintu syö pakkaspäivänä oman painonsa verran hämähäkkejä eli tuhansia hyönteisiä päivässä.
Hangella möyrivä karvamato on yleensä Mutasen mukaan ruostesiipi-perhoslajin toukka. Se lähtee liikkeelle tavallisesti varhain keväällä, jolloin luonnossa liikkuja voi bongata niitä lumen päältä.
– Hyönteisten toukkien näkyminen hangella ei yleensä ole tavoiteltu juttu. Toukalla on saattanut olla joku ongelma talvehtimispaikassa. Horroksessa ollut toukka lähtee köpöttelemään ja etsimään parempaa paikka lämpötilan noustessa.
Myös talvisääsket lentävät suojasäällä. Ne ovat myöhään syksyllä kuoriutuneita sääskiä, jotka talvehtivat aikuisina. Ne surraavat etsien paria.
– Myös talvi voi olla hyvä aika lisääntyä hyönteisille.
Mutanen kertoo lumikorennoista, jotka kävelevät hangella ja etsivät parittelukumppania. Myös lumikirput lisääntyvät talvisin.
Mutasen mukaan lumipeitteen allakin on aktiivista elämää. Esimerkiksi jotkut kovakuoriaislajit lisääntyvät talviaikaan lumen alla.
Hyönteiselämä saattaa tulla lähelle joulun pyhinä, kun joulukuusi kannetaan metsästä kotiin.
– Facebookin hyönteisryhmään lähetetään kuvia ja postauksia, mitä kaikkea kuusesta onkaan löytynyt.
Jos joulukuusessa on käpyjä, niissä saattaa olla käpykääriäisen pieniä toukkia. Kun kuusi on sisällä pari viikkoa, voi toukista kehittyä pieniä perhosia, jotka lehahtavat lentoon joulupuusta.