Toimittaja Ruben Stiller syyttää Yleisradiota sensuurista. Hänen mukaansa Ylen ajankohtaisohjelmien päällikkö Jyrki Richt halusi sensuroida perjantai-iltana näytetystä Pressiklubi-ohjelmasta pätkän, jossa presidentti Urho Kekkonen kaatuu lentokoneen portaista Antero Mertarannan selostuksen siivittämänä.
Video näytettiin Ylen A-studion lähetyksessä keskiviikkona.
Stillerin mukaan kompromissina ohjelman lopullisesta versiosta päätettiin leikata kolme sekuntia pois. Hän pitää lopputulosta absurdina.
- Nythän on vuosi 2011, ja Kekkosen kaatuminen näyttää olevan Yleisradiossa edelleen ongelmallinen asia, Stiller sanoi STT:lle.
Stiller epäilee, että Richtin reaktio olisi johtunut Suomenmaa-lehden pääkirjoituksesta, jossa kritisoitiin A-studiota.
Richtin esimies ja Pressiklubin vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen ei näe asiassa kohun aineksia.
- Minun on kovin vaikea ymmärtää, mitäköhän sensuuria sellainen on, jos ei toista itse näyttämäänsä ohjelmaa sellaisenaan sitä kuvatessaan, hän kommentoi.
Helsingin Sanomat kertoi Stillerin reaktiosta verkkosivuillaan tänään.