Su­si­per­he liikkuu Mu­hok­sel­la

Muhoksen keskustassa Ratatiellä liikkui maanantain ja tiistain välisenä yönä todennäköisesti susiemo, jolla oli kaksi pentua mukanaan.

-

Muhoksen keskustassa Ratatiellä liikkui maanantain ja tiistain välisenä yönä todennäköisesti susiemo, jolla oli kaksi pentua mukanaan.

Eläimestä jäi havainnon tehneen muhoslaisen naisen pihaan yksitoista senttiä pitkät ja kahdeksan senttiä leveät jäljet.

Muhoslainen nainen heräsi yöllä kolmen aikaan koirien haukuntaan, jota kesti noin puoli tuntia. Nainen laittoi talonsa ulkovalot päälle ja näki hetken kuluttua ikkunastaan, kun hyvin iso, schäferin näköinen eläin tuli pihaan.

Naisen kertoman mukaan eläimen perässä tallusteli kaksi vaaleanharmaata pentua pihaa nuuskien. Aamulla nainen näki mullassa isot jäljet, jotka tosin nyt ovat jo osittain sotkeutuneet.

Havainnon tehneen naisen mukaan myös Henttulantiellä Muhoksella on vastikään havaittu suden näköinen eläin. Paikalliset asukkaat ovat myös ihmetelleet, miksi koirat ovat muuttuneet aroiksi.

Riistanhoidonneuvoja Harri Hepo-ojan mukaan on mahdollista, että Ratatiellä liikkunut eläin oli susi.

"Havainnosta pitäisi kuitenkin aina ilmoittaa paikallisille petoyhdysmiehille. He pystyvät yleensä päättelemään jäljistä, oliko kyseessä susi", Hepo-oja opastaa.

Muhoksen riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Heikki Tuomikoski sanoo, että susi sekoitetaan usein koiraan.

"Suden jälkeä on aika hankala erottaa ison koiran jäljestä, paitsi jos jälki on oikein selvä."

Susihavainnot kaupungissa ovat harvinaisia, koska sudet välttelevät ihmisasutusta.

"Jos susi kulkee jatkuvasti taajama-alueella, niin herää kysymys, onko kyseessä enää normaali terve susi. On tietysti mahdollista, että susi on vain kulkemassa alueen läpi. Se on periaatteessa ihan normaalia suden käytöstä", Hepo-oja sanoo.

Susia on havaittu kuluneen vuoden aikana muun muassa Muhoksen Kylmälänkylän lähialueilla.