Ydinkeskusta

Alueen sijainti

Kartta, jossa punaisella väritetty Kempeleen kunnantalon korttelin sekä kauppakeskustan alueet.

Alueen luonnehdinta

Ydinkeskusta on Kempeleen varsinaisen keskustan keskiö rautatieaseman, vanhan kunnantalon sekä Kauppatien ympäristössä. Alueella sijaitsee asuinkerrostaloja, liikekiinteistöjä sekä sekoittuneiden toimintojen kerrostalorakentamista. Toisaalta alueella on paljon tyhjää ja vajaakäyttöistä tilaa, sillä Kauppatien kerrostalotontti on ollut jo pitkään rakentumatta ja kunnantalo on purettu. Kaupan pysäköintialue on myös hieman ylimitoitettu ja tekee tarvetta suuremman aukon rakenteeseen. Parkkipaikan ja 8-kerroksisen kerrostalon välille sijoittuu tori. Korttelissa, josta poistuivat kunnantalo ja vanha paloasema, on vireillä kaavamuutos.

Alueen läpi kulkee kevyenliikenteen laatukäytävä, Baana. Kevyenliikenteen alikulku yhdistää Eteläsuomentien molemmin puolin jatkuvan ydinkeskustan. Alue on hyvin saavutettavissa joukkoliikenteellä, sillä kaikki Kempeleen bussit kulkevat ydinkeskustan kautta, ja juna-asema on kaukoliikenteen käytössä. Ydinkeskustaa on tarkoitus kehittää tulevaisuudessa urbaanimpaan ja tiiviimpään suuntaan. Kunnan korkeimpien maamerkkirakennusten, laadukkaan kaupunkimaisen asumisen, kuntakeskuksen kaupallisten palveluiden ja toimitilarakentamisen mahdollistaminen on alueen kaavojen ja kehityshankkeiden tavoite.

Ydinkeskustan riippuvuus autoilusta vähenee julkisen liikenteen sujuvien yhteyksien yhä parantuessa. Kaikki asukkaiden tarvitsemat palvelut ovat saavutettavissa hyvin pyörällä ja jalkaisin. Tiivis ja viihtyisä kaupunkiympäristö edellyttää myös uusia pysäköintiratkaisuja, kuten vuoro- ja rakenteellinen pysäköinti, sekä laadukkaasti toteutettua viherrakentamista tonteilla ja harkiten säästettyä ja istutettua puustoa.

Rauhallinen, katettu kävelykatu, jolla kahvilan pöytiä.