Sarjassa ihmiset paljastavat tärkeän lauseensa.

"En tiedä, miten eletään täysillä, kuin viimeistä päivää. Miten tartutaan hetkeen?

Mitä jos tarttuisikin väärään hetkeen? Mistä voi tietää, miten haluaisi viimeisen päivänsä elää?

Ajattelen, että elän jokaisen päivän niin kuin se olisi 8000:nneksi viimeisin. En uskottele itselleni joka aamu, että tästä tulee hyvä päivä, mutta siihen uskon, että päivästä voi tulla ihan kohtalainen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tällä luonteella ei tulla huippu-urheilijaksi, mutta onneksi ei tarvitsekaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minua ei ole koskaan patistettu mihinkään, vaan olen saanut rauhassa etsiä oman tieni. En itsekään patistele itseäni. Kuu pysyy taivaalla, turha sitä on sieltä tavoitella.

Otan rennosti, mutta ilahdun aina, kun asiat vähän kuin vahingossa onnistuvat. Joskus ne saattavat jopa lipsahtaa kohtalaisesta hyvän puolelle.”

Miikan kulttuurivinkit

1. NÄYTELMÄ ”Kirjailija-ohjaaja Juha Jokelan nimi on laatutakuu. Hänen uusi teoksensa Sumu kertoo Suomen pyristelystä suuren naapurinsa kainalossa ja on oivaltavan hauska.” Sumu Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Kantaesitys 14.9.2016

2. KIRJA ”Saatoin olla kymmenen vuotta liian vanha Kaspar Hauser -näytelmän faniksi, mutta se teki minuun vaikutuksen. Kun kirjoittaja julkaisi romaanin, tiesin haluavani lukea sen.” Johannes Ekholm: Rakkaus niinku (Otava).

3. KIRJA "Mikko-Pekka Heikkinen jatkaa ansiokkaasti Veikko Huovisen perinnettä. Mikko-Pekan uusi teos pääsee ehdottomasti yöpöydälleni.” Mikko-Pekka Heikkinen: Poromafia (Johnny Kniga).

Sisältö jatkuu mainoksen alla