Kun ystävät pyysivät elokuviin, Pirkko keksi selityksiä – ”Hävetti sanoa, ettei ollut rahaa”

”Lasku oli sinänsä pieni, alle viisikymmentä euroa tavaratalon luottokorttimaksuja. Rahani olivat kuitenkin silloin tiukalla.

Minulla oli periaate, että laskut maksetaan eräpäivään mennessä. Soitin ja kysyin, voisinko maksaa laskun kuun lopussa, kun saan palkkaa.

Puhelimessa minulle vastattiin, että totta kai onnistuu.

Seuraavaksi kotiin tuli kuitenkin kirje, jossa kerrottiin, että lasku oli mennyt perintään. En tiedä, missä oli mennyt vikaan, mutta en mielestäni saanut edes maksumuistutusta.

En jaksanut lähteä selvittämään asiaa. Mietin, että ihan sama sitten. 

”Maksuhäiriömerkintä oli tietyllä tapaa helpotus.”

Pirkko maksaa velkojaan edelleen. ”Menneisyys tai luottotiedottomuus ei määritä sitä, kuka olen ihmisenä”, hän ajattelee.

Ostokset täyttivät tyhjyyttä

Olin kolmekymppinen, ja minulla oli takanani vaikea liitto ja avioero lapseni isästä.

Eron jälkeen oloni oli tyhjä, ja tuntui, ettei minulla ole mitään. Aloin täyttää tyhjyyttäni. Rakastan kirjoja, joten tilasin nettikaupoista niitä ja mitä kaikkea keksinkään.

Osan laskuista yritin maksaa, osan jätin vain maksamatta. Karhukirjeitä alkoi pudota postiluukusta.

Olen karjalaisen evakkoäitini ja savolaisen isäni tytär. Lapsuudenkotonani isä ja äiti opettivat minulle, että pitää pärjätä, pystyä ja voida. Asiat hoidettiin itse, pää pystyssä.

Ajattelin, että minun täytyi pystyä pitämään koti siistinä ja hoitamaan työt ja silloin muutaman vuoden ikäinen lapseni. Joka päivä pyyhin ja puunasin, kaiken piti olla tiptop, putsplank. Se oli melkoinen oravanpyörä.

Lopulta sain kirjeen, jossa sanottiin, että minulle on tullut maksuhäiriömerkintä. Luottotietoni olivat menneet.

Maksuhäiriömerkintä oli kuitenkin minulle myös tietyllä tapaa helpotus. Siinä kohtaa tuli stoppi. En voinut elää enää niin kuin olin elänyt. 

”Joka päivä pyyhin ja puunasin, kaiken piti olla tiptop.”

Pirkon on helppo olla läsnä. Sitä ominaisuttaan hän hyödyntää työskennellessään kokemusasiantuntijana.

Pahinta oli ruokakaupassa

Kun ystäväni pyysivät syömään tai elokuviin, keksin selityksiä. Olin muka kipeä, tai minulla oli menoa.

Hävetti sanoa, että minulla ei ollut rahaa.

Jotkut ihmiset vain karsiutuivat pois. Se tuntui pahalta. Samalla kuitenkin huomasin, että ne ihmiset, jotka jäivät, pysyivät.

Pahimpia olivat hetket, joina menin maksusitoumuksen kanssa Prismaan tai Citymarketiin ruokaostoksille.

Laskin koko kauppareissun ajan, riittääkö viisikymppiä kaikkeen. Voinko maidon lisäksi ostaa puuroa ja kananmunia?

Kassalla ojensin maksusitoumuksen kassahenkilölle, jonka ilme muuttui hämmentyneeksi. Hän huikkasi työkaverilleen, että voiko joku tulla apuun, täällä on maksari, enkä osaa käsitellä sitä. Takanani ihmiset kurkkivat, mikä tuo tyyppi on ja mikä siellä nyt kestää.

Tunsin ne katseet selässäni. Olin kuin kakkosluokan kansalainen.”

Miten Pirkko sai apua rahavaikeuksiin? Mitkä asiat tuovat eniten iloa Pirkon elämään? Mitä hän ajattelee nyt häpeästä, jota ensin koki maksuhäiriömerkinnästä? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 24/2023. Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et ole vielä tilaaja, kokeile Digilehdet-palvelua.