Tai­val­kos­ken eronnut kun­nan­joh­ta­ja tie­dot­tees­saan Kun­ta­leh­des­sä: "Minuun is­tu­tet­tiin pelon siemen"

Eija Liikamaa ehti olla Taivalkosken kunnanjohtajana vain kaksi viikkoa.
Eija Liikamaa ehti olla Taivalkosken kunnanjohtajana vain kaksi viikkoa.
Kuva: Mikko Halvari

Taivalkosken tuore kunnanjohtaja Eija Liikamaa erosi tehtävästään viime maanantaina 27. kesäkuuta. Liikamaa ehti olla tehtävässään vain kaksi viikkoa ennen irtisanoutumistaan.

Liikamaan mukaan irtisanoutumisen taustalla olivat "henkilökohtaiset syyt". Liikamaa on julkaissut tänään 29. kesäkuuta kuntalehdessä tiedotteen, jossa avaa eronsa syitä.

– Konkreettisesti aloin miettimään työtäni, kun minulle tuli vieras, joka kertoi oman näkemyksensä epäselvyyksistä kunnan toiminnassa. Voin sanoa, että tuon kohtaamisen jälkeen minulle selvisi se, että olen tullut ihan eri virkaan, mihin luulin tulleeni. Kohtaaminen oli todella erikoinen ja sen aikana minuun ”istutettiin pelon siemen”. Uskon, että Suomessa on useita kunnanjohtajia, joiden sisällä on sama ”pelon siemen”, Eija Liikamaa kertoo Kuntalehdessä.

Liikamaan mukaan heti ensimmäisenä työpäivänä hänelle kävi ilmi, että hallinnossa on liian vähän työntekijöitä.

– Muun muassa hallintopäällikköä ei ole. Työtaakka on valtava ja uuden ulkopuolelta tulevan johtajan perehdyttäminen hallinnon toimintaan kaiken muut työn ohella todellakin haastavaa. Vt. kunnanjohtaja Harri Karjalainen hoiti erinomaisen hienosti asioiden läpikäynnin, josta sain hyvät lähtökohdat työlleni. Yllätyksenä tuli, kuinka haastavassa tilanteessa Taivalkoskella ollaan sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Työtaakka oli liian suuri

Liikamaa oli jo ennen aloitustaan lukenut huolestuttavia lehtiotsikoita kunnan toiminnasta.

– Koska kunnanjohtaja vastaa viime kädessä kaikesta kunnan toiminnasta aloin ymmärtää, etten tule selviämään Taivalkoskella yhdeksän vuoden kunnallisella työkokemuksella hankkimillani taidoilla. Käsitin, että täällä tarvitaan erityisesti vahvan lakitaustan omaava viranhaltija. Kunnanjohtajan työhön kuului myös hallintopäällikön tehtävistä asiavalmistelun osuus.

Liikamaa kertoo tiedotteessa, että hänen pöydällään oli muun muassa seitsemän valtuustoaloitetta, jotka oli jätetty edellisen kunnanjohtajan ja hallintopäällikön valmisteluun.

– Erään valtuuston edustajan mukaan aloitteet on tehtailtu sitä varten, ettei kunnanjohtaja ollut toiminut tarpeeksi ripeästi. Aloitteiden asiat ja kehittämisideat olivat sinänsä hyviä ja oikeita, mutta niiden määrä ja pelkästään käsittelyyn käytettävä aika eivät ole tasapainossa. Valmistelin aloitteista kuusi kunnanhallituksen 21. kesäkuuta sovittuun kokoukseen. Yhteensä kokouksessa oli 30 pykälää.

– Jokainen valmistelutyötä tehnyt tietää kuinka paljon menee aikaa siihen, että etsit valmistelun pohjaksi lakitekstejä ja raportteja. Huolellisuus on ensiarvoisen tärkeää, jotta asia menevät oikein. Siitäkin huolimatta valmisteluun jäi aukkoja, jotka otetaan varmasti esille valtuustokäsittelyssä.

Työaika ei riittänyt

Liikamaa kertoo, että näiden kuuden aloitteen lisäksi valmisteluun jäi vielä aloite erityistilintarkastuksesta teknisen toimen ja kunnan osakeyhtiöiden osalta vuosilta 2016 – 2022.

Lisäksi aloitteessa esitettiin kaikkien kunnan vuokrasopimusten läpikäyntiä ja yhtiöiden hallinnon perkaamista. Se ei ehtinyt enää listalle, koska se vaatii pitemmän valmisteluajan ja myös tilintarkastuksen kilpailutuksen.

– Kunnanjohtajan työ on kokonaisvaltaista ja, kuten olen todennut, olen naimisissa työni kanssa. Mutta, jos työhön ei riitä työaika 24/7, on sitä mahdotonta hoitaa.

– Päällimmäiseksi kysymykseksi tässä nousee siis se, miten ja missä ajassa hoidan sitä oikeaa kunnanjohtajan työtä? Millä ajalla järjestän strategiatyön seminaarit ja muun osallistamisen tapahtumat? Koska hoidan yhteistyötä yrittäjien, muiden kuntien ja maakunnan kanssa? Miten ja koska kuulen kuntalaisia? Minun käsityksen mukaan vuorokauteen ei saa lisätunteja.

– Näissä olosuhteissa päätin, että sekä minun että Taivalkosken kunnan parhaaksi on parempi, että päätän virkasuhteeni jo alkumetreillä.

Eija Liikamaa on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri ja nyt hän palaa takaisin Kauhajoelle hyvinvointijohtajan virkaan.

29.6.2022 klo 17.47 korjattu ensimmäinen linkki ohjaamaan Koillissanomien juttuun.