Löydä oma ehdokkaasi EU-vaalikoneestamme

Luhangan tuulipuistolta vaaditaan jälkijättöisesti ympäristölupaa – toiminnan lakkauttamisen uhalla

Luhangan Latamäen tuulipuiston meluhaitoista käydään pitkää kiistaa, jonka viimeisin käänne on tuulivoimayhtiön valitus hallinto-oikeuteen. Rakennuslautakunta päätti toukokuussa, että Ilmatar Luhanka Oy velvoitetaan hakemaan tuulipuistolle ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa kahden kuukauden kuluttua päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Rakennuslautakunta voi keskeyttää tuulipuiston toiminnan, mikäli sen antamaa määräystä ei noudateta. Päätös ei ole tullut lainvoimaiseksi valituksen takia.

Latamäen kuuden voimalaitoksen tuulipuisto valmistui vuonna 2014. Valtioneuvoston asetus tuulivoimaloiden ulkomelutason ohjearvoista tuli voimaan vasta 2015. Ohjearvojen mukaan melutaso saa olla pysyvän asutuksen ja loma-asutuksen alueilla päivällä 45 desibeliä ja yöllä 40 desibeliä.

Sisämelutasoista säädetään myös terveydensuojelulaissa, jonka nojalla toimenpiderajat sisämelulle ovat päivä- ja yöajan keskiäänentasolle 35 desibeliä. Laissa määritellään myös seikkaperäisempiä desibeli- ja taajuusrajoja riippuen äänen lähteestä ja erottuvuudesta.

Latamäessä suoritettiin valvottuja melumittauksia jo 2014, jolloin tasot pysyivät myöhemminkin säädetyissä ohjearvoissa. Lähialueen kylien asukkaiden mielestä mittaukset eivät olleet uskottavia. Purnun-Tohtaan seudun ympäristöyhdistys laati hallintopakkohakemuksen, jossa vaadittiin viranomaisilta toimenpiteitä, että tuulivoimaloiden melu selvitetään luotettavasti. Rakennuslautakunta hylkäsi vaatimuksen ja Vaasan hallinto-oikeus palautti sen takaisin lautakunnan käsiteltäväksi vuonna 2016. Myös kunta haki valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta, mutta ei saanut sitä.

Haluatko lukea koko jutun?

Tilaa Keskisuomalainen digi hurjaan tarjoushintaan!

Tilaa 3 kk vain 3,90 €/kk

  • Tilaajana saat monipuolista luettavaa vuoden jokaisena päivänä. Tarkista paikalliset puheenaiheet ja lue kiinnostavimmat juttumme jatkuvasti päivittyvästä KSML.fi-verkkopalvelusta. Tee tilaus ja valitse juuri sinulle sopivin tapa lukea.