Nightwishin Kiteen konsertti rikkoo ennätyksiä - ensi viikolla Rantakentällä juhlii yli 10 000 fania

08.06.2023

Nordic Live Productions Oy | Nightwish Kitee

Ensi viikon perjantaina 16. kesäkuuta Kiteen Rantakentän pesäpallostadionilla nähdään odotettu Nightwishin maailmankiertue Human. :II: Nature.

Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin kuuluva Nightwish esiintyy ensi viikolla viimeisen kerran kotimaassaan ennen keikkataukoa. Nightwishin tuleva konsertti on kaikkien aikojen suurin Kiteen Rantakentällä järjestetty yleisötapahtuma.

Liput hupenevat kovaa vauhtia ja tapahtuma on jo lähes loppuunmyyty.

- "Kiteen keikka on miule henkilökohtaisesti koko maailmankiertueen kohokohta. Sieltä Rantakentän lavalta melkein näkee studiolle, jossa 27 vuotta sitten väsäsimme ihka ensimmäistä Nightwish-demoa”, muistelee Nightwishin perustajajäsen Tuomas Holopainen.

Nightwish esiintyy ensi viikolla Vaasassa lähes loppuunmyydylle Lemonsoft  Stadionille - yleisöennätys rikkoutuu - ePressi

Kuva © Jeremy Saffer

Vuonna 1996 Kiteellä perustetun metalliyhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Nemo, Storytime, Wish I Had An Angel, Amaranth sekä Noise. 

Kosketinsoittaja ja johtohahmo Tuomas Holopaisen lisäksi lavalla nähdään laulaja Floor Jansen, multi-instrumentalisti Troy Donockley, kitaristi Emppu Vuorinen, basisti Jukka Koskinen sekä rumpali Kai Hahto.

Nightwishin koko tarina on tallennettu Kitee Tourist Information – A Nightwish Story -näyttelykeskukseen, joka avattiin kolme vuotta sitten. Näyttely esittelee yhtyeen matkan pienestä bändiprojektista yhdeksi maailman suosituimmista metalliyhtyeistä.

Maailmanmaineeseen nousseessa näyttelyssä on esillä harvinaista aineistoa, jota on mahdollista nähdä ja kokea vain Kiteellä. Ensi viikolla näyttely on Nightwishin konsertin kunniaksi avoinna ympäri vuorokauden torstaista lauantaihin 15.-17.6.

- “Huikea ennalta-arvaamaton ympyrä tässä sulkeutuu. Hienoa, että Kitee on hengessä niin isolla sydämellä mukana”, iloitsee Holopainen.

Kiteen Rantakentän pesäpallostadionin kokonaiskapasiteetti on noin 10 000 henkilöä. Rantakentän tämänhetkinen yleisöennätys on 7773 katsojaa vuoden 1996 Itä–Länsi-ottelussa.

Nightwishin Kiteen konsertin liput on jo lähes loppuunmyyty, joten stadionin yleisöennätys tulee rikkoutumaan kirkkaasti. Konsertti järjestetään yhteistyössä paikallisen pesäpallon suurseuran Kiteen Pallon kanssa.

- "On ollut ilo ja kunnia päästä toteuttamaan tätä ainutlaatuista konserttielämystä juuri Kiteelle, Nightwish-yhtyeen kotipaikalle. Erityiset kiitokset haluankin osoittaa kaikille kiteeläisille siitä, kuinka lämpimästi meidät on otettu vastaan. Kaupunkiin on saapumassa ennätysmäärä vierailijoita juuri tätä konserttia varten ja tapahtuman järjestelyt ovat kovassa vauhdissa. Ensi viikosta tulee varmasti legendaarinen", kertoo tapahtuman vastaava tuottaja Jenna Fyhr.

 

Aikataulu:

16.00 Tapahtumapaikan ovet auki yleisölle

18.30 Silentrain 

20.00 Lähiöbotox

22.00 Nightwish

Nightwishin Kiteen konsertin kaikki lipputyypit ovat myynnissä Lippu.fi-palvelussa.

08.05.2024Irina juhlistaa 20-vuotista uraansa
08.05.2024Syksyllä Petri Laaksosen "Täällä Pohjantähden alla" -juhlakiertue
08.05.2024Kino-Palatsi eurooppalaisen elokuvakulttuurin aarteeksi
08.05.2024Cinema Orion tuo kaivatut yönäytökset takaisin Helsinkiin
08.05.2024Painetun kirjan myynti on käynnistynyt viime vuotta hitaammin
08.05.2024Käärijä antaa Suomen pisteet viisufinaalissa
08.05.2024Levykauppa Äx julkaisee 24-osaisen sarjan, jossa artistit kertovat Lempilevyistään
08.05.2024Windows95man raivasi tiensä Euroviisujen finaaliin
07.05.2024Tampereen Nokia Arenalla järjestetään Suomen suurimmat Euroviisubileet 11. toukokuuta
03.05.2024Einin tulevan albumin kolmas single "Tää kaikki olis voinut olla sun" julkaistu

Siirry arkistoon »