Julia Vuori sai lastenkulttuurin valtionpalkinnon

22.11.2013

Lastenkulttuurin valtionpalkinnot myöntää Taiteen edistämiskeskus tunnustuksena kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana tehdystä ansiokkaasta työstä lastenkulttuurin parissa tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta lastenkulttuurin hyväksi.

Lastenkulttuurin valtionpalkintojen perusteluista:

“Vuoren helposti lähestyttävät kuvat houkuttelevat nuoren lukijan niin kultakauden taiteilijoiden Eero Järnefeltin tai Hugo Simbergin kuin nykytaiteen teosten maailmaan. Vuori on piirtänyt kuviinsa alusta saakka eläinhahmoja. Pienten lasten kuvakirjasarjassa esiintyvä sika on humaani ja lämmin hahmo, joka välittää ystävistään.”

juliavuori.jpg

Julia Vuori (s.1968) on opiskellut Taideteollisen korkeakoulun graafisen suunnittelun ja valokuvataiteen laitoksilla. Esikoiskuvitustyönsä Julia Vuori teki Ulla-Maija Aaltosen lastenkirjaan Jennin talli (1989). Vuoren kuvitustyyli on omaperäinen ja vahva. Voimakkaat, kirkkaat värit, musta ääriviiva ja kuvien oivaltava huumori ovat hänen tyylinsä tunnusmerkkejä.

15  000 euron valtionpalkinnot myönnettiin lapsen oikeuksien päivänä keskiviikkona 20.11. Toinen lastenkulttuurin valtionpalkinnonsaaja on koreografi, tanssija Riku Immonen.

 

 

23.06.2023Louhisaaren kartanolinnan kesäkausi käynnistynyt - Mannerheimin isoisän työhuone avattu kreivin aikaisessa asussa
20.06.2023Museotilastot vuodelta 2022 julkaistu - yleisöt palasivat museoihin
20.06.2023Supersankarielokuva The Flash oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
18.06.2023Schitt's Creekin käsikirjoittajan riipaisevan hauska esikoisromaani
18.06.2023Marko Maunukselalta uutta musiikkia
18.06.2023Uusi, aito paikallisradio hengittää paikallisista sisällöistä ja räätälöidystä musiikista
17.06.2023Lina Nordquistin romaani Minne ikinä menetkin juuri suomennettu
17.06.2023Bileduo Pasi ja Anssi julkaisi uudelleen versioinnin legendaarisesta Tapio Rautavaaran kappaleesta "Juokse sinä humma"
16.06.2023Uutuuskirja kaksoismurhaajan jäljillä - yksi Suomen kaikkien aikojen tunnetuimmista rikoksista on yhä selvittämätön
16.06.2023Suvi Teräsniska julkaisi odotettua uutta musiikkia
16.06.2023Megasuosittu DJ-tuottaja Armin van Buuren esiintyjäksi Radio Nova Festivaalin päälavalle
15.06.2023Iskelmäyhtye Hurma voitti KSOY:n Arki virtaa -musaskaban 2023
15.06.2023Silva Lehtinen on dokumentoinut mittavan määrän ötökkäerotiikkaa kirjaksi
15.06.2023Norjalainen huippu-DJ Alan Walker julkaisi versionsa Käärijän Cha Cha Cha -jättihitistä
14.06.2023Kaunokirjallisuus on kesän kestosuosikki - näitä kirjoja pääkaupunkiseudulla luetaan tänä kesänä
14.06.2023Anna-Leena Härkösen uutuusromaani kysyy, voiko rahalla ostaa rakkauden
14.06.2023Kesärauhaa juhlitaan viikonloppuna Turussa - musiikin, ruoan ja designin juhla houkuttelee ennätysmäärän kävijöitä
13.06.2023Kiitetyn historioitsijan uutuuskirja luo ensimmäistä kertaa kokonaiskuvan Berliinin muurin takaisesta maailmasta
13.06.2023Tommi Läntinen julkaisi historiaa henkivän musiikkivideon Olympiastadionin 85-vuotisjuhlakappaleeseen
13.06.2023Helsingin kaupunki palkitsi Helsinki-päivänä ansioituneita kaupunkilaisia
13.06.2023Pieni merenneito oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
12.06.2023Paratiisin viimeisen kauden kuvaukset käynnistyivät
12.06.2023Suomen tietokirjailijat ry jakoi apurahoina lähes 600 000 euroa
12.06.2023Elämältä kaiken sain ensi-iltaan Rauman kesäteatterissa
12.06.2023Rockfest käynnisti festivaalikesän näyttävästi - paikalla kävijöitä lähes 50 000
11.06.2023Helsinki Biennaali 2023 avautuu yleisölle Vallisaaressa ja HAM Helsingin taidemuseossa
11.06.2023Sara Hildénin taidemuseon kesänäyttely tutkii tilaa
11.06.2023Mitä Suomi lukee -lista kertoo Suomen myydyimmät kirja
11.06.2023Mies, jota ei uskottu on pysäyttävä tositarina hyvinvointivaltion nurjalta puolelta
11.06.2023Huvilanrannassa maksutonta ohjelmaa ja vaihtuva ravintolavalikoima yli viiden viikon ajan
10.06.2023Kesää kohti käännetyillä dekkariuutuuksilla
10.06.2023Nightwish esiintyy ensi viikolla Vaasassa lähes loppuunmyydylle Lemonsoft Stadionille - yleisöennätys rikkoutuu
10.06.2023Mäkyri, mälvätä, nestuuki ja neuloa nyt Suomen murteiden sanakirjassa
10.06.2023Thijs Bierstekerin uutuusteos Flow Festivalille
09.06.2023Naantalissa yleisöllä ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua huipputason musiikinopetukseen
09.06.2023Dekkariviikon kunniaksi Aula & Co julkaisee useita jännitysromaaneja
09.06.2023Ruisrockin taideohjelma rohkaisee ajattelemaan huomista
09.06.2023Puolustusvoimat tuo täysin ainutlaatuisen musiikkielämyksen isoille areenoille loppukesästä
08.06.2023Nightwishin Kiteen konsertti rikkoo ennätyksiä - ensi viikolla Rantakentällä juhlii yli 10 000 fania
08.06.2023Rockfest aloittaa festivaalikesän tänään torstaina
08.06.2023Tampere 1918 -näyttely siirtyy verkkoon
08.06.2023Uutuuskirja Berndt Lindholmin maisemamaalauksista
08.06.2023Terhi Kuusiston romaanissa isä jää henkiin, oma isä ei jäänyt
07.06.2023Jännitys ja arvoitukset viehättävät lukijoita - tämä viikko on Dekkariviikko
07.06.2023Keisarin uudet vaatteet Karkkilassa
07.06.2023Helsingin kulttuurikeskukset hemmottelevat kaupunkilaisia maksuttomalla kesäohjelmalla
07.06.2023Uutuuskirja paljastaa, minkälaista on suomalaisen eliittiseuralaisen samppanjan ja seksin täyteinen arki
06.06.2023Heinähattu ja Vilttitossu seikkailevat Laajasalon Huvilateatterissa
06.06.2023Petri Kankaan Harhautus on kylmäävä trilleri, jossa venäläiset vakoilevat Suomen maaperällä
06.06.2023Vapriikin kesän erikoiskierrokset alkavat
06.06.2023Odotettu kirja esittelee Suomen Pankin kokoelman - kansakunnan taideaarteen
06.06.2023Pori Jazzin mittavaa historiaa on arkistoitu ja digitoitu
05.06.2023Pieni merenneito oli viikonlopun katsotuin elokuva
05.06.2023Perheille edullisia aamuja kesäkuussa Vapriikissa
05.06.2023Autismidiagnoosiin pohjaava romaani kysyy, mitä tekisit, jos voisit korjata menneisyytesi
05.06.2023Kansallisgallerian museoissa vieraili toukokuussa yli 100 000 kävijää
04.06.2023Ed Sheeranin koskettava uusi albumi
04.06.2023Matti Remeksen menestysromaanit muuntuvat televisiosarjaksi
04.06.2023Vaara vaanii vaikuttajan perhettä uusimmassa Rudberg-dekkarissa
04.06.2023Radio Suomen Kesäradio kuuluu arki-iltapäivisin koko maassa
03.06.2023Kovan luokan nimet tähdittävät Jaakko Tepon tribuuttikonsertteja
03.06.2023Legendaariset Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung ja Markku Aro lähdössä YHDESSÄ-kiertueelle
03.06.2023Jonna Tervomaalta uutta musiikkia
03.06.2023Kesällä Kuopion satama-alueella hurmaannutaan espanjalaisesta keittiöstä ja kotimaisista huippuartisteista
03.06.2023Ruth Druartin uutuuskirja vie Pariisin vapautumisen tapahtumiin
03.06.2023Älä mene, Sam on kaihoisan koskettava romaani rakkaudesta, menetyksestä ja hyvästien jättämisestä
02.06.2023Säveltäjä, taiteen akateemikko Kaija Saariaho on kuollut
02.06.2023Tuomon & Markuksen uudella singlellä ja videolla soi Galway-muiston tummanpuhuva varjo
02.06.2023Haluatko turkulaiseksi - kesäjuttu Ruissalon kesäteatterissa
02.06.2023Kiasma viettää 25-vuotisjuhlaansa
01.06.2023Uusi dekkarikomedia Vares tuo jännitystä kesäiltaan Emma Teatterissa
01.06.2023Niko Hallikaisen Suuri Märkä Salaisuus on romaani epäonnesta
01.06.2023Kansallisteatterin taiteellinen henkilökunta vahvistuu ohjaajalla ja neljällä uudella näyttelijällä
01.06.2023Ylen uusi kesäkonsertti Radio Suomen Kesäilta yhdessä saapuu Hämeenlinnaan tänä viikonloppuna
01.06.2023Täydenkuun Tanssit -festivaalia juhlitaan kuplassa
31.05.2023Jukka Pojan uusi single huokuu kesämökkiromantiikkaa
31.05.2023Finlandia-palkitusta kirjasta elokuva
31.05.2023ABREULTA uusi single - edessä uran isoin keikkakesä
30.05.2023Tunturipöllö ja kuningaskalastaja ovat Suomen hurmaavimmat linnut
30.05.2023Didrichsenin taidemuseon kesänäyttely kertoo poikkeuksellisen taidekokoelman synnystä ja keräilijäpariskunnasta sen takana
30.05.2023Kuhmon kamarimusiikki taas parhainpien festivaalien listoilla
30.05.2023Sanalta uusi anteeksiantamaton voimalaulu petetyille
29.05.2023Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet Suomen ensi-illassa Sodankylän elokuvajuhlilla - Maustetyttöjen elokuvakonsertti valtaa ison teltan
29.05.2023Joensuun museoiden podcastsarja Kuuntelukuvia käynnistyy kesäkuussa
29.05.2023Pieni merenneito oli viikonlopun katsotuin elokuva
29.05.2023Ilona Tuomisen Seurustelusalaliitto-romaanista valmisteilla kotimainen elokuva
29.05.2023Emilia Ex:n uusi single Epätäydellinen pistää kampoihin täydellisyyden tavoittelulle
28.05.2023Reino Nordinin uusi albumi Kääntöpuolii esittelee artistin elämän eri puolet
28.05.2023Tangomarkkinoiden finalistit on valittu
28.05.2023Aki Kaurismäen elokuva Kuolleet lehdet voitti Cannesin tuomaristopalkinto Prix du Juryn
28.05.2023Vuoden odotetuin romaani päättää Lucinda Rileyn huippusuositun Seitsemän sisarta -sarjan
28.05.2023Museomehiläisiä Gallen-Kallelan Museolle
27.05.2023Euroviisuvoittaja Loreen kahdelle keikalle Suomeen
26.05.2023Amadeus Lungbergiltä ja RNO:lta kaunis rakkauslaulu
26.05.2023Riihisaari - Savonlinnan museo on Vuoden museo 2023
26.05.2023BESS esittää vuoden 2023 kesäkumibiisin
26.05.2023Kansallisbaletin nuoret tanssijat suuntaavat Royal Opera Housen tanssifestivaalille kesäkuussa
26.05.2023Lasse Hoikka & Souvarit 45 vuotta -juhlakiertueelle
25.05.2023Laulaja Tina Turner on kuollut
25.05.2023Vesa-Matti Loiri ravintola Eliten taiteilijapöytään ja klassikkolistalle

Näytä lisää »