Löydä oma ehdokkaasi EU-vaalikoneestamme

Tekeekö mieli saunomaan kunnantalolle? Pertunmaan kunta järjestää keskiviikkona avoimien ovien päivän keskustelun ja kestitsemisen merkeissä

Myös Pertunmaan yhtenäiskoulu osallistuu teemapäivään. Koululla voi lounastaa ja tutustua luokkatiloihin.

Pertunmaan kunta järjestää keskiviikkona 3. marraskuuta avoimien ovien päivän kunnantalolla ja yhtenäiskoululla. Teemapäivänä ovet ovat avoinna kello 12–18.

Kunnantalon työntekijöiden huoneiden ovet ovat tuolloin auki, joten siellä saa tutustua muun muassa teknisen johtajan tai palkkasihteerin työnkuvaan. Valtuustosalissa vierailijat voivat keskustella esimerkiksi taloudesta, kriisikunnan arviointimenettelystä tai asukkaiden hyvinvoinnista Pertunmaalla.

Vastapainoa vakaville puheenaiheille kunnantalolla tuovat arpajaiset, tietovisa ja kahvitarjoilu. Paikalla on myös Martta Wendelinin taidenäyttely, kunnan teknisten palvelujen työnäytteitä sekä 4H:n ja Suomen punaisen ristin toiminnan esittelijöitä.

Lisäksi tapahtumapäivänä voi selvittää kunnantalon saunan löylyjen tason. Naisten saunavuorot ovat kello 12–13.30 sekä 15–16.30 ja miesten vuorot kello 13.30–15 sekä 16.30–18. Mukaan pitää ottaa omat saunomisvarusteet.

Koululla kinkkukiusausta, illalla laseria kunnantalolle

Yhtenäiskoulun lounaspöytä tarjoaa kaikille kinkkukiusausta kahden euron maksua vastaan kello 12.30–13.30.

Koulun tiloja ja oppitunteja saa käydä kurkistelemassa kello 15 saakka. Sen jälkeen rehtori ja sivistystoimenjohtaja Sari Mäkeläinen pitää koululla kiertokävelyjä puolen tunnin välein.

Avoimien ovien päivä loppuu kunnantalon ulkoseinään heijastettavaan valotaideteokseen. Kymmenen minuutin mittaista animaatiota heijastetaan seinään kello 18–22. Kolmiulotteinen laseranimaatio on osa Vetehiset -järvikulttuurifestivaalin ohjelmaa.

Pertunmaan kunta toivottaa tiedotteessaan vierailijat tervetulleeksi paikalle kyselemään ja esittämään ideoita. Myös kritiikin esittäminen todetaan sallituksi.