Löydä oma ehdokkaasi EU-vaalikoneestamme

Suomenniemellä liikkui karhu lähellä kirkonkylää keskiviikkona puoliltapäivin – Havainnosta on ilmoitettu hätäkeskukseen: "Kelit kun lämpenevät, niin karhut alkavat heräillä ja lähtevät kulkemaan"

Suomenniemellä tehtiin keskiviikkona 5. huhtikuuta karhuhavainto. Asiasta tiedottaa Mikkelin kaupungin viestintä.

Karhu havaittiin noin kello 12.30, kun se kulki jääladun yli lähellä kirkonkylää ja nousi mantereelle.

Karhun oli nähnyt paikkakuntalainen henkilö, jonka kautta tieto päätyi latujen hoitajalle. Mikkelin kaupungin liikuntapalvelut ilmoitti havainnosta hätäkeskukseen.

Savitaipaleen-Suomenniemen riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Manu Punkkinen kuuli kyseisestä havainnosta uutisista.

– Kelit kun lämpenevät, niin karhut alkavat heräillä ja lähtevät kulkemaan. Yleensä kerran vuoteen tulee tältä alueelta havainto, kun karhu kylän liepeillä käy, Punkkinen kertoo.

Punkkisen mukaan Suomenniemellä on karhuja useampia kappaleita, mutta tarkkaa lukumäärää on vaikea arvioida. Kannan jatkuvuutta alueella kuitenkin on.

Karhu yleensä väistää ihmistä, mutta täysin mahdotonta eläimen kohtaaminen ei ole. Etenkin erauspennut, eli emon vieroittamat ylivuotiset, ovat vielä uteliaita eivätkä välttämättä tiedä, mitä tekisivät. Asutuksen lähelle eksyvät karhut ovat yleensä nimenomaan erauspentuja.

Oma lukunsa ovat pentujen kanssa liikkuvat emokarhut. Tilanne voi olla hyvinkin vaarallinen, jos ihminen joutuu emon ja pennun väliin. Punkkinen tosin muistuttaa, että karhu on aina vaarallinen eläin, jonka kohdatessaan on hyvä pitää järki päässä.

Miten sitten pitäisi toimia, jos karhu tulee vastaan vaikkapa hiihtoladulla?

– Kohti ei ainakaan kannata lähteä, eikä hätääntyä. Hiljaa ja rauhallisesti poistuu paikalta. Kameraakaan ei kannata alkaa kaivaa esiin kuvaa varten. Maalaisjärjellä pääsee pitkälle, Punkkinen kertoo.

Jos karhuun törmää taajaman lähellä, on asiasta hyvä ilmoittaa petoyhdyshenkilölle. Jos karhu aiheuttaa vaaraa tai pyörii pitkään tai toistuvasti taajaman lähellä, kannattaa soittaa hätäkeskukseen.

Punkkisen mukaan karhuhavainnot eivät kuitenkaan yleensä aiheuta pelkoa ihmisissä.

– Enemmänkin uteliaisuutta. Jos jossain on nähty karhu, niin sinne lähdetään katsomaan, josko sitä vielä näkyisi. Moni haluaa nähdä pelkästään karhun jäljenkin, Punkkinen toteaa.

Punkkinen muistuttaa, että asutuksen lähellä pyöriviä karhuja ei kannata lähteä katsomaan. Ne saattavat olla vaarallisia.

Muokattu 5.4. klo 13.38 & klo 14.45: Vaihdettu jutun pääkuva, lisätty tietoja sekä täydennetty otsikkoa ja juttua Manu Punkkisen antamilla lisätiedoilla ja kommenteilla.