Uhkaako Kirkkonummen keskusta näivettyä? – Kuntavaaliehdokkaiden selvä enemmistö suhtautuu nihkeästi kehittämiseen

LV:n vaalikone: Kolmen taajaman kehittäminen jakaa mielipiteitä – keskusta, Masala vai Veikkola?

Kirkkonummella on kolme isoa taajamaa, jotka ovat kaukana toisistaan.

Mutta mikä on tulevaisuuden selkeä painospiste kunnassa? Siihen ei Länsiväylän vaalikoneeseen vastanneilta ehdokkailta saa selvää vastausta.

Vaikuttaa kuitenkin, että kunnan keskustan kehittäminen ei saa ainakaan suurta lisäpotkua seuraavalta valtuustolta. Kunnan panostukset eivät kaikkialle, ja priorisointi herättää aina keskustelua.

Kirkkonummen kehittäminen on painottunut viime vuoden vahvasti Masalaan ja siellä rakentaminen on vilkasta.

Taajamaan on noussut ja nousemassa eritoten vuokrakerrostaloja, mikä sekin synnyttää keskustelua.

Masalan kaavoitus on kuitenkin vielä kesken ja omistusasuntotonttejakin on tulossa.

Myös Tolsaan ja Sarvikiin on noussut kerrostaloja tasaiseen tahtiin.

Keskustassa uuden rakentaminen on ollut selvästi vähäisempää.

Veikkola elää pitkälle omaa elämäänsä kaukana kuntakeskuksesta.

Veikkolalaiset osaavat puhaltaa yhteen hiileen keskittämällä ääniä oman alueen ehdokkaille. Tulostakin on syntynyt. Esimerkiksi kouluolot ovat selvästi paremmat kuin Masalassa ja keskustassa.

Kirkkonummen keskustan kehittäminen on ollut nihkeää. Kaavoitushankkeita on kuitenkin useita käynnissä.

Länsiväylän vaalikoneessa kysyttiin ehdokkailta keskusta-alueen kehittämisestä. Vaalikoneeseen vastasi runsaat puolet ehdokkaista (152) Väittämä oli: Kirkkonummen pitäisi keskittyä nykyistä enemmän keskustaajaman kehittämiseen Masalan ja Veikkolan sijaan.

Vastaukset eivät lupaa ainakaan keskustan kehittämiseen suuria lisäpanostuksia.

Vastanneista ehdokkaista oli 71 prosenttia eri mieltä. Väittämään yhtyi

20 prosenttia ehdokkaista, 9 prosenttia ei osannut sanoa.

Puolueista kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan ehdokkailla on selkein kanta.

Kokoomuksen vastaajista 89 prosenttia ja perussuomalaisten 83 prosenttia oli eri mieltä sekä keskustan seitsemästä ehdokkaasta kaikki. Pro Kirkkonummi-ryhmän ehdokkaista 75 prosenttia oli eri mieltä.

Muissa ryhmissä kannat jakautuivat tasaisemmin. RKP-läisistä vastaajista 56 prosenttia oli eri mieltä ja SDP:n vastaajista ilmoitti 67 prosenttia kielteisen kantansa väittämään.

Vihreistä eri mieltä -vastaajia oli 61 prosenttia ja vasemmistoliiton ehdokkaista 67 prosenttia.