Espoolainen tutkija huolestui lähimetsästään – "On todella ahdistava ajatus"

Tiesitkö, että Pohjois-Espoon ojien varsilta saattaa hyvällä onnella löytyä erittäin harvinainen suo-orkidea, suoneidonvaippa? Tai että Matalajärvessä elää vielä harvinaisempi hentonäkinruoho?

Molemmat kuuluvat suojeltuihin ja uhanalaisiin lajeihin, jotka ovat vaarassa hävitä myös Espoosta.

– Suoneidonvaippa on hyvin kauniskukkainen ja erittäin uhanalainen, ravinteikkaiden suoympäristöjen laji, joka on sinnitellyt Luukissa ojien varsilla. Hentonäkinruoho taas on EU:n luontodirektiivissäkin suojeltu laji, jota löytyy Suomesta alle 20 järvestä, kertoo Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Terhi Ryttäri.

Ryttäri arvioi työkseen muun muassa lajien uhanalaisuutta ja uhanalaisten kasvien hoitoa ja seurantaa. Hän asuu Espoossa ja avaa nyt Länsiväylän lukijoille uhanalaisten lajien tilannetta kotikaupungissaan.

Espoon vahvuutena Ryttäri pitää luonnon monimuotoisuutta. Kaupungista löytyy saaristoa, rannikkoa, kulttuuri- ja perinnebiotooppeja sekä vanhoja metsiä. Näistä etenkin kaksi viimeistä ovat kuitenkin uhattuina.

– Kulttuuri- ja perinnebiotoopit, varsinkin maatalouteen liittyvät niitty-ympäristöt, ovat Espoosta, kuten muualtakin ruuhka-Suomesta lähes kadonneet. Taustalla on myös maatalouden iso muutos, laidunnuksen ja niittotalouden loppuminen. Esimerkiksi ketokatkerosta, joka on tyypillinen niittykasvi, ei käsittääkseni ole enää tuoreita havaintoja Espoosta. Myös monen tunnistama, aiemmin yleinen ketoneilikka on Espoossa taantunut, Ryttäri kertoo.

Mynttilän metsä on minulle todella rakas paikka.

Palasia laiduntamisen tuottamista biotoopeista voi vielä nähdä Espoossa Laajalahden ja Fiskarsinmäen luonnonsuojelualueilla.

Pohjois-Espoo on pitkälti metsien peitossa, mutta siitä huolimatta vanhat metsät ovat vaarassa kadota kaupungista.

– Vanhojen metsien tilanne on ylipäätään huolestuttava Etelä-Suomessa. Vaikka päällisin puolin näyttää siltä, että metsiä on vaikka kuinka, niistä puuttuvat vanhan metsän elementit, kuten lahopuu ja monilajisuus. Espoossa on onneksi vielä hyviä vanhoja metsiä, Ryttäri sanoo.

Yksi tällainen on Nuuksio, joka on kansallispuistona suojeltu ja jossa ennallistetaan metsiä esimerkiksi metsäpalojen avulla. Siellä kasvaa useissa paikoissa muun muassa vaarantunut hirvenkello.

Sen sijaan Ryttäri on huolissaan Mynttilän metsästä, joka on hänen lähimetsänsä. Sitä uhkaa suunnitteilla oleva Turun tunnin juna, joka on vedetty metsän läpi.

Mynttilän metsä vastaa Ryttärin mukaan monilta piirteiltään luonnontilaista, vanhaa metsää.

– Siellä on runsaasti eri puulajeja ja eri ikäisiä puita. Kaatuneita puita ei ole korjattu pois, vaan ne saavat lahota rauhassa ja luoda siten olosuhteita, joista hyötyvät useat eri lajit. Esimerkiksi ennen yleinen metsälintu hömötiainen on taantunut, koska sille ei enää riitä vanhoja metsiä.

Yksi Espoon luonnon ominaispiirre on meri rantoineen ja saaristoineen. Varsinkin ulommilla luodoilla löytää Ryttärin mukaan vielä luonnontilaisia, hyvässä kunnossa olevia rantoja.

Manner-Espoon merenrannat sen sijaan ovat jo pitkään kärsineet voimakkaan virkistyskäytön aiheuttamasta kulumisesta.

– Luonnontilaisia hiekkarantoja ei Espoosta enää valitettavasti löydy. Pentalan saaren hiekkaranta on luonnonhiekkaranta, mutta nyt sekin on kulunut runsaan käytön vuoksi. Sieltä esiintyi aiemmin kahtakin uhanalaista kasvia, meritatarta ja meriotakilokkia, Ryttäri kertoo.

Ryttärin omiin suosikkipaikkoihin Espoossa kuuluvat Mynttilän metsän lisäksi Espoonlahden Fiskarsinmäki, Mankinjoki ja Espoon ulkosaaristo.

Näistä varsinkin Mynttilän metsä on tutkijalle tärkeä.

– Mynttilän metsä on minulle todella rakas paikka. On todella ahdistava ajatus, että näin hienon alueen läpi suunnitellaan ratkaisua, joka tuhoaisi sen luonnon täysin.