Esko Valtaoja: Unelmien siivet

Lentämisessä on hohtonsa. Varsinkin silloin, kun yllättäen ja pyytämättä kaksi Finnairin lentoenkeliä tulee yhdessä lukemaan minulle servietille kirjoittamansa avaruudellisen rakkausrunon keskellä lentoa Lontoosta Helsinkiin.

Ilman Amia ja Miiaakin lentäminen on aina elämys, kunhan vain malttaa ajatella hetken. Isäni ei koskaan päässyt Ruotsia edemmäs, ja isoisäni ei tainnut elämässään käydä sataa kilometriä kauempana syntymäpaikastaan. Syntymäni aikoihin muuan P. O. Ekko kävi polkupyöräretkellä Tanskassa ja kirjoitti siitä oikein matkakirjan. Nyt kaukomaat ovat niin lähellä, että pitää reissata vähintään Antartikselle ennen kuin kukaan jaksaa katsella matkakuviasi.

Lohdutan itseäni näillä ajatuksilla, kun huomaan taas kerran olevani ahdettuna keskimmäiselle penkille yhdentoista tunnin lennolla jonnekin huitsin nevadaan. Lentäminen on sentään antanut meille koko maapallon.

Ongelma on se, että lentoliikenne aiheuttaa arviolta 3-5 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä, ja niiden vähentäminen ei ole helppoa. Kaksi vuotta sitten aurinkovoimalla toimiva Solar Impulse 2 tosin lensi maapallon ympäri, mutta meillä ei ole näköpiirissämme teknologiaa, jolla voisimme luopua lentokoneiden polttomoottoreista. Ja lentomatkailun lisääntyessä myös päästöt sen kun vain kasvavat. Lähes kaikessa muussa pystymme melko pian hiilineutraaliuteen, mutta lentämisessä emme sitten mitenkään. Mikä neuvoksi?

Ruotsissa on otettu käyttöön lentovero, joka vaihtelee kotimaan kuudesta eurosta kaukomatkojen neljäänkymppiin. Ajatuksena on, että lentovero hillitsisi ihmisten matkustusintoa ja sillä tavalla ehkäistäisiin lentopäästöjen kasvua. Kaunis mutta aika hassu ajatus.

Aina yhtä innokkaasti liiketoimintaa puolustava liikenneministerimme Anne Berner tyrmäsi ajatuksen suomalaisesta verosta: ”Veron ennakoidaan aiheuttavan haittaa matkailulle, lentokentille ja alueiden tasa-arvolle.”

Täysin vastakkaista mieltä oli tietysti vihreiden varapuheenjohtaja Veli Liikanen: ”On hyvä muistaa, ettei kenenkään onnellisuus tai elämässä menestyminen riipu siitä kuinka monta kertaa vuodessa päästään tekemään kaukomatkoja.”

On hyvä myös muistaa, että ideologioihinsa sitoutuneilta ihmisiltä on turha pyytää ratkaisuja tosielämän ongelmiin. Tietysti jokainen vero on myös rasite, mutta harva kannattaa silti veroista luopumista. Lomamatkojen merkitys onnellisuudelle ja työmatkojen merkitys menestymiselle taas lienee selvää jokaiselle.

Niin Berner kuin Liikanenkin katsovat tiukasti taaksepäin, ja sieltä ei löydy tulevaisuuden ratkaisuja. Lentäminen antaa meille niin paljon enemmän kuin se ottaa, että on turha edes haaveilla sen vähenemisestä. Ihmisiä ei kannusteta toimintaan lupaamalla heille huonompaa tulevaisuutta. Toisaalta päästöt pysyvät päästöinä, ainakin siihen saakka kun koneet tankataan puhtaasti tuotetulla biopetrolilla. Mikä siis neuvoksi?

Lentoliikenteen hiilineutraalius voidaan saavuttaa vain kompensoimalla päästöt. Sen voi jo nyt tehdä vapaaehtoisesti, mutta paljon varmempaa olisi verotus: maailmanlaajuinen, kaikkia koskeva ja vaikkapa metsänistutukseen käytetty.

Finnair voisi näyttää esimerkkiä tekemällä vapaaehtoisuudesta helpompaa. Yhden klikkauksen linkki lennon ostosivulle, kiitos.

Kirjoittaja on avaruustähtitieteen emeritusprofessori.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Turun Sanomissa 1.6.2018