Päivän perennat & lapsuusmuistoja

Sinivalkoista näyttää pukkaavan edelleen. Vuorikaunokki on nyt helteiden innostamana aloittanut kukinnan oikein kunnolla. Tämäkin on kiitollinen perusperenna, leviää kyllä ehkä vähän liikaa ja kaipaa kuumalla kelillä kastelua, mutta toisaalta kukkii komeasti ja usein vielä kahdesti, jos leikkaa ensimmäisen kukinnan jälkeen alas. On myös oikein hyvä leikkokukka eli ruiskukat kannattaa vaihtaa vuorikaunokkiin. Tiklit tykkäävät näiden siemenistä, joten syksyllä kannattaa jättää varret leikkaamatta.

Ensimmäiset akileijat kukkivat jo myös. Niiden kukinta on aina siitä mielenkiintoinen, että koskaan ei tiedä, minkä värinen kukka mihinkin paikkaan puhkeaa. Minulla on näitä varmaan kymmentä eri sorttia, yksinkertaisia, kerrottuja, monivärisiä, valkoisesta lähes mustaan lilaan. Lisäksi epäilen, että risteytyvät itsekseen, tässäkin valkoisessa näkyy aavistus sinistä.

Kuvaan pääsi myös sammalleimun isoserkku, rönsyleimu. Kukkia tosin on ainakin minulla huomattavasti harvemmassa, mutta ovat paljon isompia, korkeampia ja kauniimpia. Pitäisi siirtää tuota vähän parempaan paikkaan, niin näkisi, josko saisi samanlaisen kukkamaton aikaiseksi kuin sammalleimu. Muuten on levinnyt ihan mukavasti.

And last but not least, orvokki. Tällä on varmaan joku tarkempikin nimi, mutta sitä en muista, kasvaa villinä ja kukat ovat pienet ja kirjavat. Lapsuudenkotini takana on kallio, jonka reunalla näitä kasvoi valtoimenaan ja kasvaa jonkin verran edelleen. Tämäkin on sieltä kotoisin ja aina näiden kukkiessa muistan, kuinka kalliolla mentiin pistettä ja pistepuuna oli aivan reunalla kasvanut iso mänty. Täytyykin käydä katsomassa, onko se vielä pystyssä, siitä kun on jo vierähtänyt jokunen tovi 🙂

Kesälomaa ootellessa.

vuorikaunokki.jpg

akileijavalkoinen.jpg

akileijakerrottusininen.jpg

rönsyleimuoikea.jpg

orvokki.jpg

 

 

 

suhteet oma-elama sisustus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *