Löydä oma ehdokkaasi EU-vaalikoneestamme

Ennätysmäärä suomalaisia joutuu nyt maksamaan lisäveroa – Yhdellä keinolla voit välttyä mätkyiltä

Viime vuonna ennätyksellisen moni maksoi jäännösveroja eli mätkyjä, vaikka niiltä olisi voinut välttyä maksamalla lisäennakkoa. Kun verojaan täydentää tammikuun loppuun mennessä, niistä ei tarvitse maksaa korkoa.

Asiasta kertoo Verohallinto tiedotteessaan.

Verottajan mukaan lisäennakkoa kannattaa hyödyntää, jos on esimerkiksi saanut voittoja osakkeiden tai virtuaalivaluuttojen myynnistä.

Kaikkiaan 42 000 henkilöä täydensi viime vuoden verotustaan maksamalla lisäennakkoa. Määrä on pieni verrattuna siihen, että noin 850 000 henkilöä sai jäännösveroja eli mätkyjä vuodelta 2021.

Suomalaiset saivat viime vuodelta ennätyksellisen paljon mätkyjä, koska pääomatuloja maksettiin poikkeuksellisen paljon.

Nyt lisäennakkoa voivat hakea kaikki, jotka eivät tämän vuoden kuluessa ole maksaneet tuloistaan riittävästi veroja ja jotka epäilevät saavansa sen vuoksi vuoden 2022 verotuksessa mätkyjä. Pienin lisäennakko, jolla verojaan voi täydentää, on 170 euroa.

– Mätkyjä voi olla tulossa, jos on esimerkiksi saanut luovutusvoittoja arvopapereiden tai virtuaalivaluuttojen myynnistä. Lisäennakkoa kannattaa harkita myös, jos on saanut työsuhdeoptioita tai saanut palkkansa vain luontoisetuina, joista ei ole maksettu ennakonpidätystä, sanoo Verohallinnon johtava veroasiantuntija Kaija Selkäinaho tiedotteessa.

Lisäennakkoa pitää ensin hakea OmaVerossa. Yksityishenkilöt ja toiminimiyrittäjät voi hakea lisäennakkoa 7. joulukuuta 2022 alkaen.

OmaVerossa lisäennakon eräpäivän voi ilmoittaa itse vuodelle 2023. Koko lisäennakko pitää maksaa yhdessä erässä.

Kun lisäennakon maksaa tammikuun 2023 aikana, siitä ei tarvitse maksaa huojennettua viivästyskorkoa. Helmikuun alusta alkaen lisäennakolle alkaa kertyä 2 prosentin huojennettua viivästyskorkoa.