Loviisan liikuntaseurojen yhteistyöryhmä teki suunnitelmat uudesta Loviisan liikuntahallista ja esittää sen sijoituspaikaksi Harmaakalliota

Loviisan liikuntahallitilanteesta huolestuneet useiden liikuntalajien edustajat ovat talkoovoimin laatineet ehdotuksensa Loviisan uuden liikuntahallin tilaratkaisuista sekä sijoituspaikasta.

Lajiharrastajien mielestä peräti 7000 neliömetrin suuruinen liikuntahalli tulisi sijoittaa Harmaakallion alueelle.

Parinkymmenen eri liikuntalajin aktiivit ovat kaikessa hiljaisuudessa kokoontuneet useaan kertaan ja teettäneet alustavat tilasuunnitelmat sekä havainnekuvat Loviisan liikuntahallista, jonka kenttien yhteenlaskettu pinta-ala on yli kolme kertaa suurempi kuin purku-uhan alla toimivan Loviisan nykyisen liikuntahallin.

Hallissa olisi kolmella eri lattiarakenteella varustettua kenttä-aluetta, jotka kukin mitoitukseltaan sopisivat useimpiin sisäpalloilupeleihin.

Hallin alustava kustannusarvio liikkuu 8-10 miljoonan euron haarukassa.

Katsomopaikkoja liikuntapyhättöön on alustavasti kaavailtu noin 1300.

Hallihanketta on ollut mukana suunnittelemassa laajalla rintamalla parinkymmenen eri liikuntalajin aktiivia sulkapallosta aina koripalloon ja tennikseen saakka.

Loviisan Sanomat sai nähtäväksi alustavat suunnitelmat, jotka on tarkoitus esitellä laajemmin kaupungin edustajille ja yleisölle ensi lauantaina.

– Halusimme tehdä valmistelua ja selkeän ehdotuksen, josta toivomme, että syntyy keskustelua Loviisassa. Uskomme ja toivomme, että Loviisan kaupunki tulee tähän hankkeeseen mukaan, ja että se saadaan etenemään nopeasti, kertoi hallihankkeen yksi puuhamiehistä Vesa Yrjölä

– Eri liikuntalajien harrastajien keskuudessa on kasvanut huoli Loviisan liikuntatilojen vähäisyydestä sekä olemassa olevien tilojen huonosta kunnosta. Esimerkiksi nykyisen liikuntahallin tilat ovat huonossa kunnossa, ja sisäilmaongelmat vaivaavat monia, totesi Yrjölä.

– Vanhan hallin takareunan kohdalla haisee selvästi home. On todennäköistä, ettei tämä halli enää kauaa kestä. On puhuttu, että tämä puretaan, ja rakennetaan samalla paikalle uusi. Missä sillä välillä sitten harrastettaisiin, ihmetteli voimistelua harrastava Katja Muranen Lovisa Gymnastigföreningistä. Seuraväen mielestä nykyisen liikuntahallin alue on liian ahdas ja rakennuspaikka muutenkin huono ja vetinen.

– Kun tiloja on käytössä kitsaasti, niin erimerkiksi seniorit ovat saaneet hallivuoroja kohtuuttoman myöhään iltaisin, kymmenenkin jälkeen, jolloin moni papparainen olisi mieluummin jo nukkumassa, veisteli Yrjölä.

– Esimerkiksi lentopalloa pelataan Harjurinteen liikuntasalissa, joka soveltuu huonosti siihen tarkoitukseen. Lisäksi maaliskuun ajan tiloja ei voida käyttää, koska niissä pidetään ylioppilaskirjoitukset, kertoi Tom Wide Loviisan Riennosta.

– Ajattelimme porukalla, että mitä muuta me kuntalaiset voimme tehdä kuin vain ruikuttaa puutteellisista liikuntatiloista.

– Päätimme, että ryhdytään eri lajien harrastajien kesken suunnittelemaan ja kehittämään liikuntahallihanketta, joka palvelisi mahdollisimman laajasti kuntalaisia, niin edustusjoukkueita kuin myös tavallisten kuntalaisten liikuntaryhmiä, Yrjölä valotti.

Loviisan kaupunki on aiemmin kaavaillut liikuntahallia ja hyvinvointihallia aluksi Hagalundin alueelle ja nyttemmin myös Loviisanlahden itärannalle.

Seuraväki ei halua haastaa niitä hankkeista, mutta talkooryhmän mielestä Harmaakallion alue olisi kuitenkin saavutettavuutensa ja maapohjansa perustella selvästi näitä alueita sopivampi.

Ehdotettu rakennuspaikka S-Marketin naapurissa sijaitsee vain noin puolen kilometrin päässä kirkolta.

– Paikalle on jo nyt hyvät liikenneyhteydet, ja infra lähellä sekä riittävästi tilaa ympärillä, jotta sinne voidaan myöhemmin rakentaa lisää liikuntatiloja, kuten uimahalli tai vaikka jalkapallohalli. Se olisi hyvä paikka laajemmalle urheilupuistolle, Yrjölä visioi.

Laadukkaista ja riittävistä liikuntatiloista pitäisi Yrjölän mukaan tehdä Loviisan kaupungille vetovoimatekijä.

Moni lapsiperhe punnitsee muuttohalukkuuttaan liikuntaharrastustilojen ja -mahdollisuuksien perusteella.

– Olisi tärkeää saada uusi liikuntahalli valmiiksi jo asuntomessuihin mennessä vuonna 2023, jolloin kaupungissa vierailee valtavan suuri määrä potentiaalisia muuttajia ja erityisesti lapsiperheitä, Yrjölä vetosi.

Tiedotustilaisuusliikuntaseurojen esittämästä hallihankkeesta pidetään 25.1. Loviisan Torin A-poikien kello 12 alkavan ottelun jälkeen noin kello 13.30 alkaen Loviisan liikuntahallilla.