Aarteen lukija muistelee: ”Kuusikosta löytyi käpytikka, pikkutikka ja pontikka”

Aarteen lukijan innostus lintujen bongaukseen juontaa juurensa jo lapsuudesta. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari

Ensimmäiset kokemukseni metsän aarteista juontavat juurensa 1960-luvulle. Rakkaimmat muistot ja kokemukset liittyvät kotoisiin maisemiin ja varhaiseen lapsuuteen. Silloin isällä oli tapana viedä meidät pojat korpisille keväthangille kuuntelemaan metson ja teeren soidinta.

Maaliskuinen metsä oli vielä lumen peitossa, mutta kevään lämpimät päivät ja yön pakkaset olivat huolehtineet siitä, että hanki kantoi. Voi kuinka jännittävää oli lähestyä tunnettuja soidinalueita isän johdolla hiljaa kontaten. Edetä sai vain silloin, kun kukkoteeret kukersivat tai ukkometso kloksautteli kurkkuaan. Silloin nämä siivekkäät herrat eivät kuulleet etenemistämme oman hurmaus­rituaalinsa lumoissa. Väijymisen jännitys, lintujen taistelut keväthangilla, sulkien ja höyhenien pölinä muistuvat mieleen kuin ne olisivat tapahtuneet eilen.

Noilta ajoilta juontaa juurensa metsää kohtaan tuntemani rakkaus, kaipuu päästä suojaan vihreän peiton uumeniin, syvälle hiljaiseen rauhaan. Se on ollut minulle mitä parhainta terapiaa ja vastapainoa kiireiselle maailmanmenolle. Metsä on ystävällisesti ottanut myös murheeni kantaakseen. Jokaisen käynnin jälkeen olen palannut takaisin arkeen kepeämmin askelin ja hyvillä mielin.

Metsä on antanut minulle muutakin kuin hiljaisuutta. Metsäkanalintujen taistojen kautta kiinnostukseni laajeni ornitologian puolelle. Seuraavaksi sydämeni veivät mestarilaulajat, etenkin lehtojen, kortteikkojen ja kosteikkojen taiturit, kerttuset. En kaipaa kulttuurin pariin kuuntelemaan musiikkia festareilla tai oopperassa. Omat musiikilliset aarteeni olen löytänyt keväisestä metsästä.

Pieni haikeuden hetki koittaa aina heinäkuussa, kun nuo pienet musikantit hiljentyvät ja asettuvat ruokkimaan jälkikasvuaan. Siitäkin haikeudesta pääsee yli, kun tietää, että seuraavana keväänä alkavat taas uudet festivaalit, jonne ei ole ikärajaa eikä sisäänpääsymaksua.

Syntymäpitäjäni Pohjois-Pohjanmaalla tunnetaan rikkaasta linnustostaan. Tutuimpien lajien lisäksi järvien rannat ja niitä ympäröivät metsät ovat vuosien saatossa tarjonneet suojaa useille harvinaisuuksille.

Näihin luonnon aarteisiin kuuluvat harmaahaikara, harmaasorsa, maa- ja kiljukotka, haarahaukka, kalasääski, lampiviklo, mustatiira, kuikka, härkälintu, mustalintu, uivelo, ruskosuo- ja nuolihaukka, jänkäsirriäinen, nokikana, jänkäkurppa, luhtahuitti, luhtakana, viitakerttunen, pensassirkkalintu, kuhankeittäjä ja jopa satakieli.

Pitkä talvikaan ei vähennä metsän arvoa rauhan ja elämysten tyyssijana. Armeija­-aikoina napapiirillä ihastuin kevään kylmiin ja kirkkaisiin pakkasöihin. Revontulet leimusivat taivaalla, ja tähtikirkas yö valaisi tykkypuiden epätodellista, valkoista maisemaa. Vahva kantohanki loi tunteen siitä, että sain astella vartiossa jalat irti maasta, lähes metrin verran maanpinnan yläpuolella. Pienimpien havupuiden latvat vain pilkistivät lumen alta. Kaverini olivat ihmeissään, kun tarjouduin välillä vartioon ihan vapaaehtoisesti.

Erityisen mieluisia työrupeamia minulle ovat olleet risusavotat ja taimien istutukset. Niissä olen nuorempana viettänyt aikaa useita kuukausia vuodessa. Metsää on tullut siistittyä ja istutettua tutulla porukalla kymmeniä ja taas kymmeniä hehtaareja. Tunnen edelleen suurta mielihyvää siitä, että olen saanut hoitaa metsää, joka on omalta osaltaan hoitanut minua koko elämäni.

Tähän loppuun sopii hauska muisto 1970-luvulta. Yhdessä pienen kaveriporukan kanssa harrastimme tuolloin lintujen bongausta ja keräsimme pisteitä havaituista lajeista. Kiertelimme polkupyörillä kotikuntani metsiä ja rantoja.

Kerran kävimme hyvin kuusivaltaisella alueella, joka tunnettiin kylillä ”korpikuusen kyynelistään”. Bongaussaaliimme ei ollut suuren suuri. Havaintolistalle pääsivät muun muassa käpytikka ja pikkutikka. Niiden lisäksi havaitsimme kuusien kätköistä jotakin, mistä saimme hyvät naurut. Ruostuneista tynnyreistä päätellen kyseisellä paikalla oli pesinyt ihan oma lajinsa: pontikka.

Etsivä löytää

Kirjoitus on julkaistu Aarteessa 3/2024.