Parakkikylästä vehreäksi puutaloparatiisiksi – 60-luvulla purkutuomiolta säästynyt Puu-Käpylä on nykyisin suojeltu alue

Käpylän esikaupunkialue rakennettiin alun perin helpottamaan asuntopulaa, joka oli kohdannut Helsinkiä ensimmäisen maailmansodan aikana ja teollistumisen seurauksena. Metsäinen – ja soinen – Käpylä katsottiin sopivaksi paikaksi muun muassa sen vuoksi, että alue sijaitsi lähellä rautatietä.

Rakentaminen alkoi toukokuussa 1920, ja ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan koteihinsa jo saman vuoden marraskuussa.

– Puu-Käpylää pidettiin aluksi parakkikylänä, ja ympäristökin oli puista paljas. Arkkitehtuuri oli tuolloin murrosvaiheessa, elettiin klassismin ja funkkiksen välimaastossa. Käpylän puutalot leikittelivät klassisilla koristeaiheilla matkalla uuteen arkkitehtuuriin, toteaa Aalto-yliopiston puurakentamisen professori Pekka Heikkinen.

Vuonna 2020 Käpylässä on vietetty juhlavuotta. Asukkaat ovat itse suunnitelleet ohjelmaa, joka on ajoittunut koko vuodelle. Yleisö pääsee muun muassa tutustumaan Puu-Käpylän pihoihin ja puutarhoihin sekä osallistumaan opastetuille kävelykierroksille. Pääjuhla on siirretty koronaepidemian vuoksi marraskuulle.

Kun Käpylää rakennettiin, haluttiin kustannukset pitää kurissa. Siksi rakennusmateriaaliksi valittiin puu. Tavoitteena oli rakentaa terveellinen asuinalue, jossa asukkaat viihtyisivät ja hoitaisivat asuntojaan ja pihojaan. Taustalla vaikutti Englannista rantautunut puutarhakaupunkiaate, mutta Käpylän rakentajien esikuvana oli myös vanha suomalainen pikkukaupunki empiretaloineen.

Puutarhaesikaupungin pääsuunnittelijaksi kutsuttiin nuori arkkitehti Martti Välikangas.

– Voin vain kuvitella, miten innoissaan Välikangas oli hankkeesta: täysin uusi alue, jolle piti rakentaa paljon taloja ja paljon asuntoja, Heikkinen naurahtaa.

Talot rakennettiin etupäässä kaksikerroksisiksi neljän perheen taloiksi. Hirsirakenteiset talot vuorattiin höyläämättömillä sahalaudoilla ja maalattiin perinteisillä maaväreillä, kansanrakennusten tapaan okran, punaisen, keltaisen ja joissain tapauksissa sinisen ja vihreän, sävyillä.

Välikangas sijoitti rakennukset suurten korttelien reunoille. Keskelle korttelia jäi tilaa asukkaiden omille viljelypalstoille. Puutaloja yhdistivät toisiinsa lauta-aidat, joiden portteja koristivat päätykolmiot. Suoraviivaisten talojen julkisivuihin arkkitehti sommitteli erilaisia, puusta sahattuja koristekuvioita.

– Välikankaan arkkitehtuuri oli kokeilevaa. Hän yhdisti yksinkertaiseen massaan rohkeita kuisteja ja klassillisia koristeita.

Professori Heikkisen mielestä Käpylän puutalot muistuttavat korkeita ja kapeita pohjalaistaloja, joissa on toscanalaisia vaikutteita. Välikangas olikin innokas Italian-matkaaja, joka piti erityisesti pienestä Gubbion kaupungista.

– Yksi lempipaikoistani ja kuvatuimpia kohteita Käpylässä on pieni aukio Pellervonkadulla. Se muistuttaa italialaista piazzaa.

Käpylän puutalojen rakentamisesta vastasi Helsingin Kansanasunnot Oy. Rakentaminen oli tehokasta: neljän huoneiston pilaripalkkirakenteinen rakennus voitiin pystyttää parissa viikossa neljän miehen voimin.

– Elementtirakentaminen ei ollut uusi idea, mutta Käpylässä sitä toteutettiin uusin kekseliäin menetelmin. Sekä Välikankaalla että erityisesti arkkitehti Akseli Toivosella, joka vaikutti hankkeeseen monin tavoin, oli uusia ajatuksia standardisoitujen asuintalojen tuotannosta, Heikkinen kertoo.

Rakentamista vauhditti oma saha ja työmaatehdas, joka perustettiin nykyiselle Akseli Toivosen kentälle. Hirret katkaistiin määrämittaan, lovettiin ja numeroitiin piirustusten mukaan. Siten elementit oli helppo kasata rakennuspaikalla.

Kesti kuitenkin kauan ennen kuin Käpylää voitiin todella kutsua puutarhakaupungiksi. Vuonna 1929, kun Helsingissä pidettiin pohjoismaiset rakennuspäivät, olivat puut jo kasvaneet ja puutarhakonsultti Elisabeth Kochin suunnittelemat puutarhat alkaneet kukoistaa. Tarinan mukaan rakennuspäiville osallistunut norjalainen arkkitehti eksyi juhlien jälkeisenä aamuna Käpylään, ihastui näkemäänsä ja kertoi isännilleen löytäneensä ”hymykuopan Helsingin poskesta”.

Kun Käpylää rakennettiin, saivat myös asunto-osuuskunnat vuokrata kortteleita rakennettavakseen. Asunto-osuuskunta Käpylä rakennutti vuosien 1921–24 aikana yhteensä 33 rakennusta neljään eri kortteliin.

Vuoden 1921 henkikirjan mukaan osuuskunnassa oli 169 asukasta, joista 50 oli alle 15-vuotiaita lapsia. Suurin perhe oli kuorma-ajuri Oskar Hildenillä: vaimo ja kahdeksan lasta.

Henkikirja on kiehtovaa luettavaa. Asukkaiden joukossa oli muun muassa toimistoapulaisia, ompelijoita, ylioppilaita, leskirouvia, insinöörejä ja räätäleitä. Lisäksi siellä asui merimies, vääpeli, kirkkoherran rouva ja proviisori. Löytyypä listalta myös taidemaalari Eero Nelimarkan nelihenkinen perhe.

1960-luvulla Käpylän taivaalle nousi mustia pilviä. Kaupungin omistuksessa olevat puutalot olivat päässeet huonoon kuntoon, ja alueen uudessa asemakaavassa esitettiin vanhojen rakennusten purkamista ja kerrostalojen rakentamista tilalle. Monet asukkaatkin olivat purkamisen kannalla, sillä asunnoista puuttuivat edelleen nykyajan mukavuudet.

Syntyi kuitenkin kansanliike, joka halusi estää alueen korvaamattomien kulttuuriarvojen tuhoutumisen. Liike sai puolelleen niin alueen asukkaat kuin yleisen mielipiteen. Lopputuloksena oli, että vuonna 1971 Kansanasuntojen puutalot päätettiin peruskorjata vaiheittain. Puu-Käpylän arvostus nousi kohisten.

Mervi Mölsä ihastui Käpylään vieraillessaan Kansanasunnoissa asuneiden kavereiden luona ja kuljettaessaan tytärtään Kalliosta Käpylään muskariin. Koti Asunto-osuuskunta Käpylästä löytyi kolmannella yrittämällä vuonna 1990.

– Ensin piti hakea osuuskunnan jäseneksi ja kertoa, miksi halusi asua juuri Käpylässä. Sitten vasta pääsi asuntojonoon. Nyt käytäntö on muuttunut: jäseneksi liitytään asunnonoston jälkeen, Mölsä kertoo.

Hänen punaiseksi maalattu talonsa sijaitsee Pohjolankadun varrella – kadun, joka on ollut ehdolla Suomen kauneimmaksi kaduksi. Alun perin neljä asuntoa käsittänyt talo on muutettu kahden perheen kodiksi yhdistämällä alakerran ja yläkerran asunnot. Tilaa kodissa on noin 88 neliömetriä.

– Kun tämä asunto tuli myyntiin, en ollut yhtään innostunut: seinissä oli tummat paneelit, tunnelma oli kuin saluunassa!

Piha ja oma puutarha olivat kuitenkin niin ihanat, että perhe päätti ostaa asunnon.

– Piha, puutarha ja yhteisöllisyys ovat tämän asumismuodon parhaita puolia. Kotini on avoin, vieraita tulee ja menee, ovi käy jatkuvasti, karjalaisjuurinen Mölsä naurahtaa.

Nykyisin osuuskunnassa on runsaat 200 asukasta. Yhdessä puuhataan paljon. Talkoot pidetään kaksi kertaa vuodessa ja lopuksi syödään keittoa – usein Mervi Mölsän keittämää. Osuuskuntajuhlat järjestetään elokuun lopulla. Naapurustossa asuu niin paljon muusikoita, että bändit saadaan omasta takaa.

Käpylän Kyläjuhlien aikaan asukkailla on pihoillaan kirpputoripöydät. Mölsän pop-up-kahvilassa myydään kahvia ja herkullisia sokerimunkkeja.

Mölsä kuuluu osuuskunnan puutarharyhmään, jonka nimi kesäisin on Puutarhakeijut, talvisin Puutarhatontut. Ryhmä tekee vuosittain yhteisten piha-alueiden katselmuksen. Jos alueelta on kaadettu puita, niiden tilalle istutetaan uudet.

Saunoja naapurustossa on kolme. Lenkkisauna lämpiää lauantaisin. Osuuskunnalla on oma talonmies, ja naapuriapu on aina lähellä.

– Nyt kun asun yksin, on hyvä tietää, että apua saa tarvittaessa. Kun jalkani oli kipeä enkä päässyt hyvin liikkumaan, rakensivat Keijut minulle ihanan kivipuutarhan tuonne puutarhan perälle, Mölsä kertoo.

Puu-Käpylään nousi 1920-luvulla myös yksityisten ihmisten rakennuttamia pari- ja omakotitaloja. Monet rakennuttajista olivat rakennusmestareita ja muita mestareita, jotka olivat olleet itse Puu-Käpylää rakentamassa. Talot suunnitteli tuttu arkkitehti Martti Välikangas.

Korttelia, jolla talot sijaitsivat, alettiin pian nimittää ”miljonäärikortteliksi” – oletettavasti siksi, että tonttivuokra oli siellä korkeampi ja talot yksilöllisempiä kuin Puu-Käpylän muut talot.

Hannele Castrén ja Matti Linko asuvat ”miljonäärikortteliin” vuonna 1925 valmistuneessa paritalossa Väinölänkadulla, Puu-Käpylän etelärajalla. Talo on melkein kadussa kiinni, väliin mahtuu hieman nurmikkoa ja orapihlaja-aita. Talon takana avautuu kaunis kallioinen ja metsäinen piha. Tontilla kasvaa muutama omena-, luumu- ja kirsikkapuu, kuusia, mäntyjä, koivuja ja vaahteroita.

Sisälle opettaja-arkkitehtipariskunnan taloon käydään pihan puolelta, kuistin kautta.

– Ostimme asunnon vuonna 1987. Se oli ollut siihen asti saman suvun hallussa. Enimmillään yhdessä kerroksessa olleessa asunnossa oli 11 asukasta, Castrén tietää.

Nuori aviopari remontoi kotiaan pikkuhiljaa. Arkkitehtina Linko suunnitteli itse uuden lasiverannan vanhan avokuistin tilalle. Vinttiin tehtiin kasvaville lapsille huoneet, ja maapohjaiseen kellariin, jossa oli alun perin komerot hilloille ja perunoille, Linko suunnitteli tyylikkään saunaosaston.

– Puu-Käpylä on suojeltu asemakaavalla, ja alueen rakennukset katsotaan rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi. Siten muutostöihin, esimerkiksi vinttiremontin yhteydessä tehdyille kattoikkunoille, oli haettava lupa, Linko kertoo.

Alkuperäisiä ikkunoita on kunnostettu tarpeen mukaan. Kolmesta kauniista kakluunista purettiin niihin 1960–70-luvuilla asennetut sähkövastukset, joten niitä voidaan polttaa lisälämpöä tuomaan, vaikka asunto lämpeneekin nykyään kaukolämmöllä.

Lattioista poistettiin muovit ja liimat, ja alkuperäiset puulattiat hiottiin, kuultokäsiteltiin ja lakattiin.

– Hyvin ovat kestäneet yli 30 vuotta, Linko sanoo.

Kaupungin vuokratontilla sijaitseva talo on 33 vuoden aikana maalautettu kaksi kertaa. Seuraavaksi olisi katon maalauksen vuoro – ehkä tänä kesänä, ehkä seuraavana.

Pariskunta on iloinen siitä, että jo pesästä pois lentäneet lapset pitävät taloa edelleen tukikohtanaan ja tapaamispaikkanaan. ”Paluumuuttajille” on aina tilaa – tai heidän tavaroilleen.

– Tämä on koti. Elinpiiri on tässä. Ei ole tullut mieleen muuttaa pois, Hannele Castrén pohtii miehensä kanssa.

Professori Pekka Heikkinen uskoo Käpylän arvon kasvavan tulevaisuudessa. Monien tutkimusten mukaisesti suurin osa suomalaisista haluaisi asua pientalossa ja mieluusti keskellä kaupunkia.

– Käpylä on keidas isossa kaupungissa. Se on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen paikka: suuri, yhtenäinen ja puistomainen alue, jolla on omaleimainen arkkitehtuuri.

Alueen asemakaava ja arkkitehtuuri tukevat hienolla tavalla yhteisöllisyyttä. Maasto on vaihtelevaa ja talot hyvin sijoitettu.

– Erityisesti pidän siitä, miten pihoilta on suora yhteys asuntoihin sisälle – ja päin vastoin, Pekka Heikkinen summaa.

Pihojen kukkaloisto lohduttaa käpyläläisiä, joiden riemukkaasti alkaneen juhlavuoden vieton koronaepidemia keskeytti. Viime syksynä talkoovoimin istutetut narsissit ja tulppaanit nousevat esiin puistoissa eri puolilla Käpylää ja pitävät juhlamieltä yllä siihen asti, kunnes taas voidaan kokoontua yhteen.