Saunassa sihisee. Juha Telkkinen liruttaa pitkävartisella kuupalla vettä kiukaan kiville.
– Savusaunassa vettä ei saa koskaan roiskaista kiukaalle. Löylyvesi pitää valuttaa kiville samaan kohtaan. Silloin syntyy pehmeä löyly, Telkkinen selittää.
Eikä savusaunassa oikeastaan edes lyödä löylyä. Sitä luodaan.
Telkkisen luoma löyly hiipii lempeästi lauteille ja sulkee syliinsä siellä istuvan perheen: Telkkisen, puolison Paulan, tyttären Anu Guttormin ja tyttären lapset Antonin 8, ja Kiian, 7. Kolme sukupolvea istuu nakuna korkean tumman saunan katonrajassa, kuten perheessä on tapana.
Isoisä sulkee räppänän, pienen savuluukun, josta valo vielä äsken kurkisti saunan puolelle. Tulee ihan pimeää. Hämärässä silmä erottaa juuri ja juuri alastomien vartaloiden vaaleat hahmot.
Kaikki ovat ihan hiljaa. Iltatuuli tanssittaa terveleppien lehtiä pihalla. Niidenkin ääni jää saunan hirsiseinien taakse, kun räppänä suljetaan.
– Me ei yleensä puhuta täällä mitään, Anton paljastaa.
Paula kysäisee pojalta, joko kuulet kirkonkellojen soivan. Samassa kuuluu muutama hento metallin kalahdus. Ne tuovat mieleen kirkonkellon kumun kaukaa.
–Kiukaan metallisen kannen jännitys purkautuu, isoisä selittää äänen synnyn.
Lapsenlapset kapuavat alas korkeilta lauteilta ja kirmaavat saunasta pitkälle laiturille, jonka isoisä juuri sai valmiiksi. Anu-äiti kiirehtii perään. Saunan oven kohdalla hän nostaa polven korkealle ja kumartaa syvään.
– Oven yläosan pitää olla alempana kuin kiukaan kivien yläpinta. Silloin lämpö ei karkaa eikä savua livahda pukuhuoneeseen. Kynnyksen pitää olla korkea, jotta saunoja huomaa oven hämärässä. Muuten kylpijä iskee päänsä oven yläkarmiin eli kamanaan. Savusaunaan mennään ja sieltä tullaan nöyrästi, Juha Telkkinen naurahtaa.
Savusaunan lämmityksessä on salansa, jotka hän paljastaa illan kuluessa. Nyt hän vielä nousee lauteille puolison viereen.
– Me saunomme täällä tuntikausia aina kun sauna lämmitetään. Lapset juoksevat sisään ja ulos, mutta se ei haittaa. Lämpö nousee ylös, eikä sauna kylmene, vaikka ovi jää auki. Tänne lauteille syntyy löylytasku. Siinä riittää lämpöä pitkään.
Telkkinen liruttaa taas kuupasta vettä kiukaalle.
– Lauteet saa nopeasti tyhjiksi, jos heittää vettä kuumille pintakiville. Löylystä tulee silloin polttavan kuuma. Se on kuin piiskan sivallus, Telkkinen kertoo.
Sehän ei ole savusaunan idea. Siellä nautitaan, ei kärvistellä vesihöyryn poltteessa tai kilpailla, kuka pysyy lauteilla pisimpään.
Anton palaa uimareissulta ja pyytää päähänsä vesimelonin. Se on saunapäähine, joita perhe käyttää saunoessaan. Poika saa vaalean pellavapään suojaksi vesimelonia muistuttavan hatun. Paula sipaisee omaan päähänsä ampiaisen.
Pimeyden keskellä, lempeässä kuumuudessa aika katoaa. Ulkona voisi olla 1800-luku, sisällä saunassa sitä ei tiedä. Näin suomalaiset ovat istuneet kylvyssä yhdessä vuosisatojen aikana.
Savusauna on alkuperäinen saunamalli. Niitä alettiin tehdä alun perin maakuoppiin jääkauden väistyttyä. Tarkkaan ei tiedetä, missä savusauna keksittiin. Savusaunoissa kylvetään yhä nykyään Suomen lisäksi pääasiassa Ruotsissa, Venäjällä ja Baltiassa.
Espoolaiset Telkkiset rakensivat oman saunansa kesämökin pihaan Mäntyharjun Koirakiven kylään vuonna 2012. Se on pykätty paksuista hirsistä kesämökin, kesäkeittiön ja nukkuma-aitan naapuriin Tarhaveden rantakoivikkoon.
Savusaunasta haaveili alun perin Paula Telkkisen Reino-isä. Hän asui viime vuotensa mökin vieressä pienessä talossa. Isä kuoli kymmenkunta vuotta sitten eikä ehtinyt nähdä, että eräänä päivänä saunaunelma toteutui.
– Puhuimme Reinon kanssa savusaunasta 25 vuotta. Hän oli lapsena päässyt käymään yhdessä sellaisessa. Kerran Paulan kanssa sitten päätimme, että se tehdään nyt tai ei koskaan, Juha Telkkinen muistelee.
Hän on käsistään kätevä ja koulutukseltaan rakennusmestari. Saunaprojekti vei kuusi vuotta. Niistä kolme ensimmäistä Telkkinen keräsi oppia savusaunoista.
Sen jälkeen hän tiesi, millainen oman saunan pitää olla. Hän suunnitteli rakennuksen, kiukaan ja muut yksityiskohdat. Rakentamisessa apuna oli alansa ammattilaisia, muun muassa muurari ja hirsien veistäjä.
Kun sauna valmistui, hän kutsui löylyihin Kansainvälisen Savusaunaklubin ja Saunaseura Löylynlyöjien edustajat. Seurat antavat savusaunoille suosituskilvet ja valitsevat aina vuoden parhaan savusaunan.
Kova viiden miehen arviointiryhmä syynäsi, koputteli, naputteli, testasi ja mittasi saunan sekä vahti silmä tarkkana, lämmittääkö Telkkinen sen oikein. Lopuksi he laskivat paljaat pehvansa saunan lauteille ja ottivat tuntumaa löylyihin.
Savusaunan ilmassa ei saa olla tikua eli kitkua, kun siellä kylvetään. Eikä ryhmä anna armoa, jos paloturvallisuudesta on tingitty. Savusauna pelmahtaa helposti tuleen, jos lämmittäjän taidot eivät riitä ja saunan sisälle kertyy liian kuumia palokaasuja.
Savusaunassa ei ole savupiippua, vaan savu ja palokaasut siilautuvat kiukaan läpi saunatilaan. Sieltä ne tupruavat ulos räppänän ja lakeisen kautta. Lakeinen on savupiipulta näyttävä torvi, joka kohoaa katosta. Räppänä aukeaa saunan seinästä.
– Emme halua, että palokunta tulee sammuttamaan saunapaloa ja löytää hiilloksesta meidän suosituslaattamme, sanoo Seppo Leskinen Kansainvälisestä Savusauna-klubista.
Arviointilomakkeella on 144 kohtaa. Tuomarit rankkaavat jokaisen kohdan pisteillä 0–5. Viitonen on huippuluku. Telkkisen korkea hirsisauna sai tuomareilta parhaat pisteet 20 vuoteen. Pistemäärä nousi liki 400:aan. Sauna valittiin Suomen parhaaksi savusaunaksi vuonna 2013.
Sen jälkeenkin vain yksi yrityssauna on pärjännyt arvioinnissa paremmin. Se on Tupasvillan jättisauna, johon mahtuu yhtä aikaa 150 saunojaa.
– Meillä lauteilla on istunut parhaimmillaan 12 kylpijää, Telkkinen naurahtaa.
Se on hyvin kotisarjan saunalta. Sitä paitsi Telkkisen lauteiden viisi tukipuuta ovat uniikit, kuten alkuperäisissä savusaunoissakin oli. Ne on muotoillut luontoäiti itse. Tukipuiden varassa makaavat lauteiden istuinlaudat ja kaide.
– Mylläsin metsässä ja etsin juurakoita, joissa rungon ja juuren kulma on noin 90 astetta. Kuuden juurakon löytäminen vei viikon.
Kun Kiia ja Anton saavat saunomisesta tarpeeksi, äiti Anu lähtee viemään heitä iltapalalle ja nukkumaan. Vesimelonihattu siirtyy Juha Telkkisen pään suojaksi.
Hän kiertää kylpyhattu päässä ja pyyhe lanteilla saunaa ympäri ja pitää esittelyn hyvän savusaunan lämmittämisestä. Hänelle kelpaa vain vuosisatojen saatossa parhaaksi todettu ja siitä paranneltu tekniikka. Hän jakaa savusaunatietojaan myös omakustanteena julkaisemassaan kirjassa.
Omaa savusaunaansa hän lämmittää pukuhuoneesta. Usein savusaunojen kiukaan luukku aukeaa ulkoseinästä pihalle. Niitä saunoja lämmitetään siis ulkoa.
Kun Telkkinen lämmittää saunaa, hän lataa uuniin halkoja vartin välein. Halot hän sahaa tasan metrin mittaan sahapukin päällä.
Kiukaan tulipesä on korkea. Jos tulipesä on matala tai sinne laitetaan liikaa puita, liekit lyövät tulipesän kattoon ja jopa kiuaskivien läpi. Siinä syntyy nokea ja turhan kuumia savukaasuja, jotka helposti räjähtävät tulipaloksi.
Telkkinen on suunnitellut viisaasti myös ilman virtaamisen kiukaassa.
– Liekit saavat ilmaa ensiöputkesta alhaalta ja toisioputkista sivuilta, hän esitelmöi.
Silloin puu palaa puhtaasti eikä saunan seiniin ja kattoon kerry nokea.
Viimeisen pesällisen jälkeen kiukaalle heitetään nokilöylyt. Se puhdistaa noen kivistä. Sen jälkeen kiukaan päälle taitetaan metallikansi. Lämpö saa tekeytyä saunaan rauhassa.
– Sitä sanotaan siintymiseksi.
Puiden polttaminen kestää 5–6 tuntia, siintyminen tunnista kolmeen. Savusaunan lämmittäminen ei olekaan kärsimättömän ihmisen puuhaa. Jos hommassa oikoo, voi olla, että viimeiset vedet saunassa heittää palokunta.
– Hätäiset haluaa lämmittää nopeasti. Huonostihan siinä käy, Telkkinen huokaisee.
– Kun saunan lämmittää hyvin, siinä voi kylpeä vielä huomenna. Ja kolmantena päivänä se muistuttaa turkkilaista saunaa.
Juha Telkkinen kertoo, miten vihta tehdään
– Ei yhtään rauduskoivua koko tontilla, hän manaa. Hieskoivusta ei saa yhtä napakoita vihtoja.
Hän asettele huolellisesti kimppuun jokaisen oksan. Siitä syntyy pieni, pyöreähkö vihta. Sen kannan hän sitoo kahdella punoksella, jotka hän pyörittelee koivun vitsoista.
– Vastassa on yksi punos, vihdassa kaksi, hän neuvoo.
Sitten hän nyrhii puukolla nypyt pois vihdan kannasta. Kädessä vihta tuntuu sileältä kuin kokopuinen kahva.
Lopuksi hän yrittää kiertää vitsoista lenkin, josta vihdan voi ripustaa kuivumaan. Telkkinen ähertää ja työntää lenkin päätä piiloon punoksen sisälle.
Paineita vihdantekijälle lataa täydellinen vihta, joka roikkuu vieressä saunan seinällä. Sen tekijä on vihdanteon maailmanmestari Pentti Hakala.
Vihdasta tulee vihdoin tekijälle mieleinen. Telkkinen kumartaa saunansa ovelle, astuu aukosta läpi ja kömpii lauteille. Kohta sieltä kuuluu vihdan viuhke.
Teksti Jaana Laitinen, kuvat Liisa Takala
