Uima-allas omalle pihalle – 6 perhettä kertoo, kannattiko altaan rakentaminen
Rakenna ja remontoi

Uima-allas omalle pihalle – 6 perhettä kertoo, kannattiko altaan rakentaminen

Uima-allas tuo parhaimmillaan arkeen luksusta ja pelastuksen ”laiskalle äiteelle”. Mutta mitä oma allas maksaa, ja tuleeko sitä käytettyä? Kysyimme kokemuksia kuudelta perheeltä.
26.4.2018
 |
Meillä kotona

Lapset kilpailevat allaspojan töistä, äiti karkaa öisin kuutamouinneille

Vantaalainen Tanja Piira perheineen hankki teräspeltisen uima-altaan muutama vuosi sitten. Pyöreä allas on halkaisijaltaan noin 5 metriä.

Tanja Piiran perhe rakennutti pihalleen uima-altaan lisäksi noin sadan neliömetrin kokoisen terassin.

Miksi hankitte uima-altaan?

Toivoimme arkeen pientä luksusta ja kesäpäiviin helpotusta. Meillä on kolme lasta ja kaksi koiraa, joten joka päivä ei jaksa lomallakaan ajella rannalle.

Päätimme hankkia teräspeltialtaan Uimarit.netistä. Usealla ystävällämme oli allas samalta jälleenmyyjältä. Viime aikoina olen miettinyt, että ehkä olisimme voineet satsata lasikuitualtaaseen. Nälkä kasvaa syödessä!

Vaatiiko uima-allas paljon rahaa ja vaivaa?

Itse allas ei ollut kallis, portaineen noin 2000 euroa. Päälle tulivat kuitenkin pohja- ja maatyöt, asentaminen sekä lämmitin. Samalla rakensimme noin sadan neliömetrin terassin. Kaikkiaan hintaa tuli 12 000 euroa.

Rakentamisessa oli kieltämättä iso työ. Pahimman härdellin ajaksi lähdin lasten kanssa evakkoon.

Uima-allas lämpiää ilmalämpöpumpulla, ja lämmitys on meillä päällä läpi kesän. Sähkölaskuun se tarkoittaa muutamaa kymppiä. Vettä kloorataan ja ph-arvoa mitataan säännöllisesti. Kerran viikossa imuroimme pohjan, ja päivittäin siivilöimme roskat. Lapset toimivat onneksi mielellään allaspoikina!

Matiaksen ja perheen muiden lasten mielestä uima-allas on ollut hitti.

Kuinka usein käytätte allasta? Mikä siinä on parasta?

Allas on käytössä lähes joka päivä toukokuusta lokakuuhun, ja altaassa uivat kaikki: me vanhemmat, mummot, papat ja lapset kaikkine kavereineen. Hankinta oli joka sentin väärtti.

Rakastan aamu-uinteja ja kuutamouinteja. Näyttää ihanalta, kun allasvalot hohtavat kesäyössä. Päivisin on mahtavaa pulahtaa pihatöiden lomassa uinnille. Pidämme myös allasbileitä pitkin kesää. Uima-allas on kotimme sydän. Sinne pitäisi ehdottomasti asettaa punainen matto!

Uima-allas osoittautui ”laiskan äiteen” pelastukseksi

Ilmajoella asuvat Virpi ja Jarno Pöytälaakso rakennuttivat uima-altaan ja paljun pihaansa kesällä 2013. Allas on 6x9-metrinen ja 1,5 metriä syvä.

Pöytälaaksojen pihassa oli aiemmin pieni uima-allas, mutta muutama vuosi sitten perhe innostui hankkimaan tilalle suuremman.

Miksi hankitte uima-altaan?

Ostimme ensimmäisen uima-altaamme käytettynä toistakymmentä vuotta sitten. Se oli paljon pienempi kuin tämä nykyinen. Muutama vuosi sitten innostuimme hankkimaan uuden, jotta myös me aikuisetkin voisimme uida kotipihassamme.

Uima-allas helpottaa puutarhatöitä isolla pihallamme – nurmikkoa ei ole niin paljon leikattavaksi.

Vaatiiko uima-allas paljon rahaa ja vaivaa?

Ostimme Ala-Peite-nimiseltä yritykseltä materiaalit ja tarvikkeet. Altaan muodon ja koon valitsimme ulkonäön perusteella ja käytännöllisyyttä ajatellen.

Ammattimiehet rakensivat altaan ja paljun. Jotta allas kestää hyvin, pohjat, perustukset ja runko on tärkeää tehdä hyvin. Kustannukset olivat yhteensä noin 10 000 euroa.

Mikä on uima-altaassa parasta?

Nuorimmat lapsemme ovat oppineet altaan ansiosta varhain uimaan. Uima-allas on laiskan äiteen pelastus! Lapsilla on mukavaa tekemistä, ja kaveritkin viihtyvät meillä. Asumme hiukan syrjässä ja on mukavaa, ettei lapsia tarvitse kuljettaa uimaan.

Nyt lapsemme ovat jo isoja, joten heidän uidessaan me vanhemmat voimme tehdä muuta.

Haaveiletko omasta uima-altaasta? Täältä löydät 10 yleisintä kysymystä ja vastausta uima-altaista ja niiden hankinnasta.

Ostopäätöksen ratkaisi uima-altaan edullinen hinta

Liedossa asuva Sanna Vainio perheineen hankki uima-altaan omakotitalonsa pihalle 2009. Pyöreän altaan halkaisija on 4,5 metriä.

Vesi pysyy kirkkaana koko kesän pienillä huoltotöillä. Havupuista varisevat roskat siivilöidään haavilla aina tarvittaessa. Lisäksi altaaseen lisätään klooria, ja ph-arvoja pidetään silmällä.

Miksi päätitte hankkia uima-altaan?

Halusimme uima-altaan lasten leikkejä ja hauskanpitoa varten. Se oli yksi ensimmäisistä hankinnoista pihallemme, kun olimme ostaneet omakotitalomme.

Vaatiiko uima-allas paljon rahaa ja vaivaa?

Itse kasattava uima-allas löytyi Bauhausista 50 prosentin alennuksesta, joten hintaa tuli vain pari sataa euroa. Valintaperusteena oli nimenomaan hinta.

Käyttökustannuksia tulee veden hoitoon tarvittavista kemikaaleista, ja välillä uusimme suodattimen hiekat. Myöhemmin olemme rakentaneet uima-altaan ympärille terassin ja altaan viereen 10 hengen paljun.

Välillä perheen poika Mio käy lämmittelemässä paljussa.

Mikä uima-altaassa on parasta?

Parasta on uima-altaan tuoma ilo ja hauskuus lapsille. Me aikuiset yleensä nautiskelemme paljun lämmössä ja seurailemme lasten touhuja. Nykyään allasta käyttää lähinnä 6-vuotias kuopuksemme serkkuineen ja ystävineen.

Altaassa ei ole lämmitystä, ja vesi lämpiää parhaimmillaan hieman yli 20 asteiseksi. Kummasti ovat lapset viihtyneet! Usein lämmitämme paljun, jossa voi välillä käydä lämmittelemässä ja sitten painella takaisin vesipeuhuihin.

Olemme positiivisesti yllättyneet altaamme laadusta. Edullisuudesta ja kevyestä rakenteesta huolimatta se on kestänyt jo yhdeksän vuotta todella hyväkuntoisena.

Kotipihassa oma lomakeidas mökkeineen, paljuineen ja uima-altaineen

Marianne Lamminen ja Jouko Hakala perheineen asuvat Huittisissa. He ostivat 4x8-metrisen uima-altaan vuonna 2006.

Miksi hankitte uima-altaan?

Kotipihaamme rakennettiin hirsimökki terasseineen, ja uima-allas toi kokonaisuuteen mukavan lisän.

Hankimme altaan Ala-Peite-nimiseltä yritykseltä. Valitsimme tämän mallin, koska se vaikutti helpolta rakentaa. Miehelläni on haketusurakointia tekevä yritys, joten luontevasti sekä kotimme että uima-altaamme lämpiävät hakkeella.

Vaatiiko uima-allas paljon rahaa ja vaivaa?

Altaan rakentaminen maksoi noin 5 000 euroa vuonna 2006. Vuosikustannukset ovat arviolta 500 euroa.

Puhtaanapito on vaivatonta – siivilöimme irtoroskat aina tarpeen mukaan, ja viikoittain lisäämme tarvittavat kemikaalit. Olemme juuri vaihtamassa allaspeitteen Nivovas thermo -allaskatteeseen. Kiskoilla kulkeva kate on helppo käyttää ja pitää hyvin lämpöä.

Marianne Lamminen nauttii altaan luomasta tunnelmasta.
Perheen lapset ovat jaksaneet innostua uima-altaasta vuodesta toiseen. Nyt lapset ovat jo 10–15-vuotiaita.

Kuinka usein käytätte allasta? Mikä siinä on parasta?

Kesäisin uima-allas on käytössä päivittäin. Meidän vanhempien lisäksi allasta käyttävät 10–15-vuotiaat lapsemme. Välillä järjestämme ystävillemme ja sukulaisillemme grillausiltoja ja allaspippaloita.

Joukon mielestä parasta on, kun vapaa-aamuina saa heti ensimmäisenä hypätä altaaseen. Itse nautin lämpimässä vedessä uimisesta ja veden äärellä istuskelusta. Kahvikupposen juominen uima-altaan äärellä on erityisen mukavaa.

Hiljaisena kesäiltana on ihanaa kuunnella altaassa kellutellen linnunlaulua.

Ympärivuotista virkistystä viileässä pulahdusaltaassa

Sami Kääriäinen ja Minna Jääskö lapsineen asuvat Kaarinassa. Heidän uima-altaansa valmistui kesällä 2017. Kooltaan se on 2x3 metriä ja syvyydeltään 1,45 metriä.

Uima-allas näkyy sisään olohuoneen suurista ikkunoista.
Uimassa perheen tytär Jessika ja hänen serkkunsa Siru.

Miksi hankitte uima-altaan?

Suurin syy oli ehkä se, että rouva on innokas avantouimari. Lisäksi lapsemme olivat toivoneet allasta.

Tutkimme asiaa melko perusteellisesti, ja keväällä 2016 aloitimme altaan ja terassin rakentamisen. Altaan valun annettiin kuivua talven yli, joten se laatoitettiin ja puhdistusjärjestelmä asennettiin kesäkuussa 2017.

Altaan paikka saneli sen koon. Halusimme altaan, jossa vesi voi olla ympäri vuoden ja johon voi kunnolla pulahtaa. Lämmitystä ei ole, mutta olemme harkinneet aurinkokeräimen hankintaa.

Vaatiiko uima-allas paljon rahaa ja vaivaa?

Teimme altaan käytännössä itse. Valehtelisin, jos väittäisin, että se oli helppoa. Kahtena kesänä tehokkaaseen työskentelyyn meni aikaa 3–4 viikkoa.

Haimme valmistusmateriaalit Tallinnasta, koska sieltä ne sai selvästi huokeammin kuin Suomesta. Allas ilman terassia maksoi noin 4 000 euroa. Kun emme lämmitä vettä, käyttökustannukset ovat varsin kohtuulliset.

Mikä uima-altaassa on parasta?

Syksyn pimeinä iltoina valaistu allas luo kivaa tunnelmaa. Parasta on pulahtaa pimeänä syysiltana saunasta jääkylmään veteen ja kipaista siitä takaisin löylyyn.

Lapset varmaan pitävät eniten loikoilusta altaalla kuumana kesäpäivänä.

Pimeällä altaan valot hohtavat tunnelmallisesti.

Uima-allas kiritti talokauppoja

Tanja Tamminen perheineen muutti reilu vuosi sitten Paimiossa taloon, jonka pihassa oli uima-allas. Altaan koko on noin 5x6 metriä ja syvyys 1,2 metriä.

Uima-allas tuo arkeen ripauksen luksusta, sanoo Tanja Tamminen.

Mikä uima-altaassa on parasta?

Kun päätimme ostaa nykyisen kotimme, uima-allas oli yksi puoleensa vetävistä tekijöistä. Ajattelimme, että allas on kiva lisä lapsiperheen kesiin.

Allasta käytämme me vanhemmat ja kaksi lastamme sekä ystävämme. Altaassa parasta on arjen luksus ja lasten riemu!

Vaatiiko uima-allas paljon rahaa ja vaivaa?

Vaivaa ei juuri ole. Hiekkasuodatinta käytetään kesällä päivittäin, ja klooria lisätään käytön mukaan. Roskat poistetaan, kun niitä on.

Altaassamme ei ole lämmitystä. Vuosikustannukset ovat korkeintaan 200 euroa. Mieheni isä on allas-asentaja, joten suurin osa ylläpidosta hoituu hänen kauttaan.

Kuvat ovat haastateltavien kotialbumeista.

1 kommentti