Löydä oma ehdokkaasi EU-vaalikoneestamme

Kaupungin kivijalat | Haukivuoren Wanha Osula on kuin kyläläisten yhteinen olohuone

Meille tullaan usein tapaaman tuttuja ja jutustelemaan. Tätä on kutsuttu kylän yhteiseksi olohuoneeksi, myhäilee Kira Saloviin. Hän pyörittää Haukivuoren Wanhaa Osulaa yhdessä kummitätinsä Sanna Saloviinin kanssa.

– Asiakaskohtaamiset ovat tässä työssä parasta. On mukavaa, että kyläläiset tulevat tänne viettämään aikaa. Täällä on katsottu yhdessä olympialaisia ja vietetty erilaisia tapahtumia kuten kekriäisiä, Kira kertoo.

Kuvaus Wanhan Osulan olohuonemaisesta tunnelmasta on siitäkin osuva, että sekatavarakauppana tunnettu liike sai kylkeensä pari vuotta sitten Rustiikka-nimisen maalaispuodin ja kahvilan.

Kahvilassa on tarjolla päivittäin tuoretta suolaista purtavaa ja makeita leivonnaisia.

Maalaispuodin hyllyssä on valikoima lähialueen maatilojen, tuottajien ja yritysten tuotteita sesongin mukaan.

Tilaa on jätetty myös rennolle oleskelulle.

– Me halusimme tehdä jotain erilaista, mutta kuitenkin yrityksen juuria kunnioittaen. Muun muassa sisustuksessa on säilytetty historiaa, kauppiaat sanovat.

Myymälän puolella Saloviinit ovat noudattaneet edellisten yrittäjien luomaa vanhan ajan sekatavarakaupan konseptia – sitä mitä ei ole, sitä ei tarvita.

Myynnissä on tavaraa ja tarvikkeita laidasta laitaan, aina pakastimista lasten leluihin ja sisustustuotteista rautatavaraan. Talo- ja seinämaalejakin on kaupan, ja ne sekoitetaan paikan päällä.

– On helpompi luetella, mitä meillä ei ole myynnissä, nauraa Kira.

On helpompi luetella, mitä meillä ei ole myynnissä.

Uudistuksiakin on tehty myymälässä ronskilla otteella, ja esimerkiksi huonosti kaupaksi meneviä tuotteita on karsittu.

– Samalla saimme selkeytettyä yleisilmettä. Nyt kaikki tavarat ovat omilla paikoillaan ja siististi. Rautaosasto siirrettiin kokonaan pohjakerrokseen, Sanna kertoo.

Wanhassa Osulassa on tarjolla myös Postin, Matkahuollon ja Schenkerin toimipisteet sekä Alkon noutopiste. Alakerrassa vuokralla on kauneushoitola.

Sanna Saloviin ja hänen silloinen yrityskumppaninsa Jukka Niilo-Rämä ottivat ohjat Wanhassa Osulassa loppuvuodesta 2019 Kimmo ja Sirpa Nykäsen siirtyessä eläkkeelle.

Seuraava omistajanvaihdos tehtiin tämän vuoden keväällä, kun Niilo-Rämä luopui osakkuudestaan. Tuolloin Kira Saloviinin oli aika tarttua ruoriin yhdessä kummitätinsä kanssa.

– Ja hyvin on mennyt. Aloittaessamme ilmassa oli jonkin verran ennakkoluuloja. Jotkut ajattelivat, etteivät naiset ymmärrä mitään rakennustarvikkeista ja -materiaaleista. Mutta tekemällä ja työllä oppii, Sanna tuumaa.

Wanha Osula sai alkunsa kesällä 2008 paikallisen osuuskaupan liityttyä alueosuuskauppaan ja siirryttyä uusiin tiloihin naapuritontille.

Samalla rautakauppatoiminta oli tauolla Haukivuorella, sillä uuteen S-markettiin siirtyi vain elintarvike- ja päivittäistavarakauppa.

Rautakaupan katoaminen kylältä olisi jättänyt ison kolon paikallisiin palveluihin. Sen vuoksi Nykäsen Kone ja Urheilu Ky aloitti rautakappatoiminnan vanhassa osuuskaupan kiinteistössä.

– Kun Nykäset sitten jäivät eläkkeelle kolmisen vuotta sitten, meille heräsi huoli, että katoavatko nämäkin palvelut Haukivuorelta. Lopulta päätimme kääriä hihat ja tehdä kaupat, Sanna muistelee.

Kesäisin kauppa käy hyvin. Kesäasukkaat muodostavat merkittävän asiakasvirran. Talvet sen sijaan ovat hiljaisia.

– Kyllä välillä pelottaa, riittääkö kesän menekki kantamaan seuraavan talven yli. Toivomme todella, että haukivuorelaiset hyödyntäisivät oman kylän palveluja – kävisivät kahvilla ja ostoksilla.

Verkkokauppaa Wanhalla Osulalla ei ole, eikä sitä ole näillä näkymin tulossakaan.

– Se vaatisi lisää työvoimaa ja työtunteja. Emme kuoppaa ajatusta täysin, mutta ainakaan tällä hetkellä resurssimme eivät riitä verkkokaupan pyörittämiseen.

Wanhassa Osulassa työskentelee kaikkiaan neljä henkeä. Kaupassa ja kahvilassa palvelevat Kiran lisäksi pääsääntöisesti Eeva Saloviin ja Mirva Häkkinen.

– Minä olen siirtynyt hieman taka-alalle, sillä teen täysiä päiviä mieheni luomutilalla, Sanna kertoo.

Saloviinit suuntaavat toiveikkaina katseensa tulevaan jouluun.

– Meiltä löytyy monenlaisia lahjaideoita. Saatavilla on myös esimerkiksi lahjakortteja, he vinkkaavat.

Kaupungin kivijalat -juttusarjassa esitellään paikallisten kivijalkaliikkeiden palveluja.