Graniittitalon uusi omistaja Mikkelin Kaupunkilehden haastattelussa: "Haluan, että upea rakennus saa tulevaisuudessa arvoisensa jatkon tyytyväisten asukkaiden asuttamana"

Mikkelin Graniittitalo muuttuu asuinkäyttöön.

Graniittitalo ja sen tontti siirtyivät helmikuun viimeisenä päivänä solmitulla kaupalla Uudenmaan takuurakentajat Oy:n omistukseen.

Uusi omistaja aikoo saneerata rakennuksen ja muuttaa tilat asumiseen.

Uudenmaan takuurakentajat Oy:n toimitusjohtaja Jari Paananen sanoo, että muutostyö on mittava.

– Visionani on, että upea rakennus saisi tulevaisuudessa arvoisensa jatkon tyytyväisten asukkaiden

asuttamana, sanoo Paananen.

Mikkelin kaupunki ja yhtiö allekirjoittivat kiinteistökaupan tiistaina iltapäivällä.

Kaupunki päätti kiinteistön myymisestä vuoden 2019 lopulla. Talo oli taidemuseona, mutta museo muutti vuonna 2018 väistötiloihin kauppakeskus Akseliin.

Graniittitalo on siitä alkaen ollut tyhjä. Kaupunki asetti kiinteistöön myyntiin ja teki myyntihankkeesta toimeksiannon mikkeliläisen kiinteistövälitysliikkeen Asenne LKV:n kanssa. Pitkään vienyt myyntivaihe päättyi tiistaina.

Kauppahinta on 500 000 euroa. Hinta perustuu kaupungin asettamaan lähtöhintaan. Alun perin kaupungin hinta-arvio liikkui 1,7 miljoonan euron tasolla, mutta toukokuussa 2022 kaupunki linjasi hintatasoksi puoli miljoonaa euroa.

Tuon summan Uudenmaan takuurakenne Oy tarjosi ostohinnaksi. Paananen arvioi kauppahintaa Mikkelin Kaupunkilehdelle.

– Näin ostajan näkökulmasta katsoisin hinnan olevan hyvin sopusoinnussa, kun otetaan huomioon itse rakennus, epävakaa markkinatilanne, rakentamisen yleiset näkymät, sanoo Paananen.

”Ostajan näkökulmasta katsoisin hinnan olevan hyvin sopusoinnussa.

Hänen mukaansa hintaa on peilattava myös siihen, että tiedossa on talon ”vaatima massiivinen remontti”.

Paanasen mukaan ensisijainen suunnitelma on muuttaa rakennuksen käyttötarkoitus asuintiloiksi.

– Tämä vaatii kuitenkin rakennuksen täydellisen peruskorjauksen ja saneerauksen.

Kuluva vuosi menee Paanasen mukaan rakennuksen tarkempaan tarkasteluun sekä remontin suunnitteluun ja valmisteluun.

– Tilojen saneeraustyöt on mahdollista aloittaa aikaisintaan vuonna 2024, sanoo Paananen.

Graniittitalon uusi omistaja ei ole tehnyt etukäteen markkinointitunnusteluja.

– Haastetta tulee varmastikin siinä, että projekti kokonaisuudessaan saadaan taloudellisesti kannattavaksi, sanoo Paananen.

– Huolellisella valmistelulla, järkevällä suunnittelulla ja tehokkaalla rakentamisella katsoisin siihen kuitenkin olevan edellytykset.

Graniittitalon tontin asemakaavamerkintä on C, eli keskustatoimintojen korttelialue. Kaavaa muutettiin, sillä aiemmin kaavamerkintä oli yleisten rakennusten korttelialue.

Kaavamerkintä mahdollistaa kiinteistön monenlaisen kaupunkimaisen käytön, esimerkiksi asumisen sekä liike- ja toimistokäytön, vaikkapa hotellitoiminnan.

Kaava suojelee rakennuksen ulkoasun. Lisärakentamista tontille kaava ei salli.

Mikkelin kaupunki on tyytyväinen kaupan syntymiseen.

Graniittitaloa myytiin pitkään. Kun viime vuoden puolella linjattiin pohjahintaa uudelleen, varsinaisia tarjouksia ei ollut jätetty.

Kaupungin vuokraus- ja käyttöpalveluiden palvelujohtaja Linda Asikainen on tyytyväinen.

– Sen jälkeen, kun kohde päätettiin asettaa realisoitavien kiinteistöjen listalle, on ollut monta elementtiä, pandemiaa, Ukrainan sotaa ja kiinteistömaailman myllerrystä, joten nyt on helpottunut olo.

Asikainen tuumii, että on hienoa, kun kauppa syntyi, eikä jäädä tilaan, jossa kukaan ei tiedä, mitä rakennukselle tapahtuu.

Kaupunki ei aseta sen enempää paineita rakennuksen käyttötarkoitukselle.

– Toive on, että rakennus saa uutta elämää, on se sitten asumista tai muuta toimintaa. Annetaan uudelle omistajalle rauha toteuttaa, sanoo Asikainen.

Asenne LKV:n myyntijohtaja Marianne Väisänen luonnehti Länsi-Savossa kauppaa työvoitoksi.

– Kävimme neuvotteluja viime syksystä asti. Tällaiset kaupat eivät ikinä synny yhdessä yössä. Kun kyseessä on uniikki, historiallinen rakennus, joka kaipaa peruskorjausta, niin se rajaa ostajaehdokkaita.

Uudenmaan takuurakenne Oy on helsinkiläinen yhtiö, mutta sen johdolla on mikkeliläistausta.

Yhtiön verkkosivujen mukaan yrityksellä on ollut sekä yritys- että julkisen sektorin kohteita, muun muassa koulu- ja päiväkotiurakoita. Mikkelissä yhtiö vastasi äskettäisistä K-Supermarket Pikantin muutostöistä.

Yhtiön tase on lähes kaksi miljoonaa euroa. Työntekijöitä on nykyisin parisenkymmentä. Aliurakoitsijoita on useita.