Tallinnassa asuva Anu Saagim kertoo Studio55.fille omat suosikkinsa kotikaupungissaan. Saagim rakastaa turvallista Suomea ja on ajatellut, että voisi eläkepäivinään muuttaa tänne asumaan.
− Birgitta-festivaali Pirittan luostarissa on sellainen tapahtuma, mihin turistin kannattaisi eksyä. Luostari on hieno, vanha rakennus ja siellä on ohjelmaa koko viikon, Anu Saagim aloittaa.
Birgitta-festivaalia on verrattu Savonlinnan oopperajuhliin − tarjolla on niin oopperaa kuin balettiakin. Tallinnasta on luostarille matkaa kolme-neljä kilometriä hiukan reitistä riippuen. Matkan Saagim suosittelee kävelemään, pyöräilemään tai vaikka rullaluistelemaan.
− Piritta on hyvin kaunista aluetta. Reitti luostarille kulkee Laulukaaren ohi merenrantaa. Perillä festivaalialueella on toisella puolen tietä hiekkarannat. Samalla reissulla voi viettää aikaa myös rannalla ja käydä vaikka uimassa.
Lenkin jälkeen pullalle
Matkan varrelle Pirittan luostariin osuu myös Kadriorgin suuri puistoalue, jossa on esimerkiksi Katarina Suuren palatsi, presidentin virka-asunto sekä iso joutsenlampi. Puisto on Anu Saagimin oma lempipaikka Tallinnassa. Hän käy siellä usein lenkillä.
− Kadriorgissa pidän isoista, vanhoista kastanjapuista, siellä on kiva juosta. Puistossa on salateitä ja salareittejä. Joutsenlammen kahvilassa käyn sitten lenkin lopuksi kahvilla ja syömässä pullaa.
Saagimin mukaan Suomessa on melkein kaikkea, mitä Tallinnassakin on. Ainoastaan vanha hansakaupunki ylä- ja alakaupunkeineen puuttuu Suomesta.
− Teillä Suomessa on niin hienoja toreja, esimerkiksi Helsingin kauppatori meren rannalla. Tallinnan satama-alueella on vain hirveitä ostoskeskuksia.
Suomi on rakas ja turvallinen
Suomea Anu Saagim rakastaa. Hän olisi valmis muuttamaan tänne eläkepäivinään, tai vaikka jo aikaisemminkin, jos joku tarjoaisi töitä.
− Suomi merkitsee minulle turvallisuutta verrattuna Viroon. Suomessa kaikki paineet katoavat.
Studio55/Birgitta Valonen
Uusimmat
-
21:09
Slovakian pääministerin tila edelleen kriittinen – sisäministeri: motiivi poliittinen
-
21:08
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
19:09
Tältä näyttää Salkkarit-tähti Hanna Kinnusen hulppea mökki
-
19:01
Miten näpyttelet tekstiviestin? Tapa saattaa paljastaa ikäsi
-
19:01
Veikkaus on käytännössä jo menettänyt monopoliaseman verkossa – tämä kaikki voi pian muuttua
-
18:57
Michael Schumacherin omaisuutta myytiin miljoonilla euroilla – huutokaupassa erikoinen käänne
-
18:52
Helsingin kaupungin tietomurtajaa motivoi raha – taustalla todennäköisesti kansainvälinen rikollisuus
-
18:36
Biden on menettämässä tärkeitä äänestäjiä Gazan tilanteen vuoksi: "En välitä vaikka kuolisit!"
-
18:16
Välikysymyskeskustelu kuumensi tunteita: "Ei talous lähde kasvuun kahta kättä roikottamalla"
-
Lataa lisää