Jääolosuhteet muuttuvat nopeasti: Moottorikelkalla liikkuneet mies ja nainen putosivat jäihin Maalahden saaristossa – "Kelkka kalojen seurana"

Varokaa heikkoja jäitä! Asiantuntija kertoo, kuinka tunnistaa vaaranpaikat 8:15
Varokaa heikkoja jäitä! Asiantuntija kertoo, kuinka tunnistaa vaaranpaikat

Pohjanmaalla Maalahden saaristossa moottorikelkalla liikkuneet mies ja nainen putosivat jäihin tänään iltapäivällä, kerrotaan Länsi-Suomen merivartiostosta.

Onnettomuuspaikka sijaitsee Bockörenin pienvenesatamasta luoteeseen. Hätäkeskus sai tiedon tapauksesta hieman kello 17:n jälkeen.

Mies ja nainen pelastautuivat toisiinsa turvautuen ylös jäistä ja pääsivät läheiselle mökille lämmittelemään.

Meripelastusjohtaja Tomi Maunu kertoo, että kaksikko ehti olla jäissä enintään noin 15 minuutin ajan.

– Meillä oli puhelinyhteys ilmoittajalle, joka oli mökillä, ja saimme sieltä tietoa tapahtumasta, Maunu kertoo.

Merivartiosto kuuli puhelimitse, että ensin yksi ihminen pääsi ylös jäistä ja auttoi sitten toisenkin ylös. Sen jälkeen kaksikko suuntasi vauhdilla ilmoittajan mökille.

Moottorikelkka vajosi mereen

Onnettomuuspaikkaa kohti ehti lähteä useita pelastuslaitoksen yksiköitä, muun muassa kaksi ambulanssia. Lisäksi helikopteri valmistautui lähtemään Turusta.

Maunun mukaan kaksikolla ei ollut enää tarvetta ensihoidolle, kun he olivat päässeet mökkiin ja vaihtamaan kuivat vaatteet ylleen. Suurin osa viranomaisten yksiköistä pystyi kääntymään pois.

Merivartioaseman ilmatyynyalus oli alkuillasta saapumassa onnettomuuspaikalle. Alus tarkistaa jäihin pudonneiden voinnin ja katsoo, onko avannosta noukittavissa joitakin tavaroita ylös.

Miehen ja naisen käyttämä moottorikelkka vajosi turmassa mereen.

– Se on nyt siellä pohjassa kalojen seurana, Maunu sanoo.

Jäihin vajoamisia ollut tiheään

Maunun mukaan onnettomuuspaikassa saattaa olla virtauksia ja lisäksi keväinen sää muuttaa jääolosuhteita todella nopeasti.

Hän sanoo, että sellainen jääalue, jossa jää on aamulla kantanut yön pakkasten jälkeen, ei välttämättä kanna enää iltapäivällä.

– Olosuhteet muuttuvat nyt nopeasti, kun päivällä on plussaa jopa toistakymmentä astetta ja aurinko paahtaa. Teräsjää muuttuu sellaiseksi puikkojääksi, joka on hyvin heikkoa teräsjäähän verrattuna, Maunu kertoo.

– Näitä jäihin vajoamisia on nyt ollut tässä pääsiäisenä todella tiiviisti.

Länsi-Suomen merivartiosto kehottaa Twitterissä, että ihmiset eivät lähtisi jääalueelle.

– Viime päivien aurinko ja lämpötilat ovat heikentäneet monin paikoin jääkannen arvaamattomaksi, merivartiosto kirjoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat