"Puulavesi ottaa omansa muutaman vuoden välein" – ylikonstaapeli kertoo lapsen kuolemaan liittyvästä surusta, joka koskettaa Kangasniemen asukkaita
Kadonneeksi ilmoitettu 8-vuotias tyttö löytyi hukkuneena lauantaina Kangasniemellä. Pienellä paikkakunnalla suru koskettaa omaisten lisäksi koko yhteisöä.
– Moni kysyy mielessään, miksi. Kun ihmiset tietää ja tuntee muut kunnan asukkaat, surussa myötäeletään, etsinnöissä mukana ollut ylikonstaapeli Toni Reinikainen Itä-Suomen poliisilaitokselta kuvailee.
Edellisestä samantapaisesta tragediasta Kangasniemellä on kulunut jo kymmenisen vuotta. Silloin vauva hukkui järveen, Reinikainen muistelee.
– Kun nämä eivät ole ihan jokapäiväisiä asioita, ne herättävät paljon tunteita pintaan.
– Puulavesi aina ottaa omansa muutaman vuoden välein, mutta tyypillisemmin kyseessä on keski-ikäinen tai hieman vanhempi mieshenkilö, Reinikainen muotoilee.
Etsintöihin osallistui laaja joukko ihmisiä. Mukana olivat pelastuslaitoksen vene, sukeltajia, koirapartiot ja poliisit. Myös kirkonkylän asukkaat ryhtyivät toimeen.
– Samanaikaisesti myös omaisia ja muita kansalaisia aktivoitui ja alkoi kiertää kirkonkylää. Kun laitettiin sosiaaliseen mediaan viestiä, ihmiset oma-aloitteisesti alkoivat kiertää lähialueita, taajamaa, leikkipuistoja ja koulun pihoja.
Omaisia ja muita vapaaehtoisia etsijöitä oli Reinikaisen arvion mukaan muutamia kymmeniä.
Samanaikaisesti taustalla kerättiin jatkuvasti lisäjoukkoja, helikopteriakin. Kovilla helteillä koirat eivät jaksa työskennellä tuntikausia. Myös suositulle tanssilavalle, kiinteistöhuoltoyhtiöille ja kaupoille vietiin viestiä kateissa olevasta lapsesta.
– Vaikka lopputulema olikin surullinen, tässä samalla huomattiin, miten tällaisella paikkakunnalla yhteisöllisyys toimii. Kun joku tarvitsee apua, sitä ruvetaan tekemään yhdessä, Reinikainen toteaa.
Lapsi löytyi muutaman tunnin etsimisen jälkeen. Pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät tytön kuolleena katoamispaikan lähellä sijaitsevan laiturin vierestä Puula-järvestä. Paikka oli lähellä taajamaa, Ruoveden selällä.
Reinikainen kuvailee, että löytöpaikalla vesi ei ole erityisen kirkasta, joten paikka oli sukeltajille työläs.
Poliisin mukaan tapauksen tutkinta jatkuu kuolemansyyn tutkintana.
Kangasniemi on reilun 5000 asukkaan kunta Etelä-Savossa, Mikkelin ja Jyväskylän välissä. Kesäisin paikkakunnan väkimäärä kasvaa huomattavasti, sillä Kangasniemi on suosittu kesäasukkaiden keskuudessa.
Uusimmat
-
12:18
SM-liigassa kaksi isoa sopimusuutista – tehotykki vaihtaa seuraa Suomessa
-
12:11
Kreml kommentoi väitteitä Venäjän suunnitelmista laajoista sabotaaseista Euroopassa
-
11:53
Helsingin kaupungin verkkosivuilla palvelunestohyökkäys
-
11:52
MTV Malmössä – näin poikkeuksellisen suuret turvatoimet näkyvät euroviisukaupungissa
-
11:52
Oireet voivat olla pelottaviakin – tällainen on Suomessa nyt lisääntyvä hinkuyskä
-
11:32
Kalle Rovanperältä lupaavaa herkuttelua – nyt apuna vielä valttikortti
-
11:15
Pikaratikka kolarissa Helsingissä – auto pyörähti katon kautta ympäri
-
11:08
Posti aloittaa jälleen muutosneuvottelut – jopa 250 voi saada potkut
-
10:58
13-vuotias poika pakotettiin maksumieheksi Espoossa – viidakkoveitsellä aseistautunut ryöstäjä sai saaliksi neljä energiajuomaa
-
10:48
Nuoret kokevat laajasti häirintää asiakaspalvelutyössä – nämä alat nousevat esiin
-
10:45
Poliisi: Nuoret pahoinpidelleet toisiaan Espoossa
-
10:28
Salkkarit-tähti Axel Milliam ja Yasmin-rakas: Kihlat!
-
10:27
Putinin armeija harjoittelee taktisten ydinaseiden käyttöä
-
10:12
FT: Suomi vahvistaa valmiuttaan sotaan – "Taso vertaansa vailla"
-
10:00
Tiesitkö tätä hapankorpusta? Leipäasiantuntijat muistuttavat tärkeästä seikasta
-
09:53
Olkiluoto 2:n vuosihuolto venyy
-
09:52
Ratkesiko snookerin MM-finaali tähän? Massiivinen hetki päätti pelipäivän – "Paljon jännitystä"
-
09:46
Paljastus Jari Saarion leikkauksen kulisseista: amputaatio keskeytettiin viime hetkellä
-
09:42
Sarjavaras iski – kohteena postilähetykset
-
09:42
Israelin armeija haluaa 100 000 Rafahin asukkaan siirtyvän – maahyökkäystä kärsivään kaupunkiin odotetaan
-
Lataa lisää