Ruotsin huippuvahti sivuun MM-kisoista – myös olympialaiset vaarassa

Ruotsin naisten jääkiekkomaajoukkueen maalivahti Kim Martin jättää akillesjännevamman takia MM-kisat väliin.

Martinin akilles petti viikonloppuna lämmittelyssä ennen maaottelua Kanadaa vastaan.

– Olen ollut hyvässä kunnossa, joten luonnollisesti tämä tuntuu tosi ikävältä, Martin sanoi.

Martin kertoi, että loukkaantuminen tapahtui ennen lauantaina pelattua Kanada-harjoitusottelua. Hän tunsi yhtäkkiä kovan iskun pohkeessa.

Martin, 27, on pelannut 216 maaottelua ja ollut kolmissa olympialaisissa. Martin valittiin kaudella 2010-11 Yhdysvaltojen yliopistosarja WCHA:n parhaaksi maalivahdiksi. Nyt edessä on leikkaus ja pitkä kuntoutusaika. Pelaaminen Sotshin olympialaisissa on vaarassa.

– Aion olla kunnossa ennen sitä, Martin sanoi.

Ruotsi kohtaa MM-kisojen avauksessa Ottawassa Tshekin. Modon Valentina Lizana aloittaa maalissa. Brynäsin Sara Grahn on vaihdossa. Lisäksi AIK:n Minatsu Murase on kutsuttu kisoihin.

Suomen naisten MM-urakka alkaa tänään kello 22.30 Suomen aikaa Sveitsiä vastaan. Suomen kanssa samassa alkulohkossa pelaavat myös Kanada ja USA. Suomi voitti MM-kenraalissaan Tshekin maalein 10-1.

MTV3 MAX Sport 1 ja 2 sekä Katsomo.fi esittävät Suomen ratkaisupelit suorana alkulohkon päättävästä Kanada-ottelusta lähtien. Katso tv-lähetykset tästä!

Lue myös:

    Uusimmat