Suomen pahin koronakunta Kannus nöyrtyi intialaismuunnoksen edessä: "Laitettiin baari kiinni, ei olla ainakaan levittämässä virusta"
Keski-Pohjanmaalla sijaitseva Kannuksen kaupunki on tällä hetkellä Suomen pahin koronakunta, jossa Intian variantti on levinnyt nopeasti lasten ja nuorten keskuudessa.
Kun tartuntoja on viitisenkymmentä ja karanteenissa satoja, Kannuksen kunta on pääosin suljettu ravintoloita myöten. "Olemme toistaiseksi kiinni. Pysäytetään korona!", sanotaan Kahvibaarin edessä olevassa kyltissä.
– Päätettiin laittaa baari kiinni, ettei ainakaan olla levittämässä tätä tautia, toteaa yrittäjä Tero Nygård.
Päätös oli oma, ei pakon sanelema.
– Kyllä muutkin ovat laittaneet kiinni ja varmasti järkevä ratkaisu, arvioi Nygård.
Viiden tuhannen asukkaan kaupungissa liikkuvat enää pääosin autoilijat ja kauppakassien noutajat. Kuntosalit, uimahalli ja kirjasto ovat kiinni, koulujen pihat näyttävät autioilta, vaikka eskarit ja alaluokat vielä paikalla ovatkin. Kaupungintalolle valuu hiljakseen väkeä, sillä se on kuntavaalien ennakkoäänestyspaikka.
– Ketään siellä ei ole töissä, mutta äänestyspaikkana se toimii, sanoo kaupunginjohtaja Jussi Niinistö.
Lapset ja nuoret sairaina
Kannuksessa korona leviää pääosin lasten ja nuorten keskuudessa.
– Kannukseen tuli useampaa reittiä näitä tartuntoja ja tauti levisi etenkin yläkouluikäisten keskuudessa ensimmäisinä päivinä aika tehokkaasti. Näiden nuorten perheistä tuli sitten jatkotartuntoja ja sitä myöten lukumäärä kasvoi aika suureksi, kertoo infektioylilääkäri Marko Rahkonen Keski-Pohjanmaan keskussairaalasta.
Nopealle leviämiselle on syynsä. Alueella toukokuussa todetuista noin 200 tartuntatapauksesta on löydetty Intian varianttia tähän mennessä kahdestakymmenestä näytteestä.
– Itse katson niin, että koko tämä meidän ketju on Intian varianttia, arvioi Rahkonen.
Kannuksessa pohditaankin nyt, oltiinko alueella jo liian varomattomia, koska koko Keski-Pohjanmaa kuului Suomen ja Euroopan puhtaimpiin alueisiin.
– Monet eivät varmaan osaa arvata, kuinka nopeasti korona saattaa tarttua, sanoo hoitoalalla työskentelevä Kaisa Pesola.
Kaupunginjohtaja Niinistö on tyytyväinen, että vanhusväestö on toistaiseksi saatu suojattua tartunnoilta, mutta lapsista on huoli.
– Yhdestätoista yhdeksäntoistavuotiaisiin on se ikäluokka, johon eniten osumia on tullut. Mutta myös ihan pieniin lapsiin on tullut tartuntoja.
Koulut autioina
Opettaja Leena Lokasaari kärrää kauppaostoksia tutulle perheelle, jossa ollaan koronakaranteenissa.
– Sitten on omien ruokaostosten aika. Onhan tämä aikaa, olen ollut luokkahuoneessa yksin opettamassa, kun oppilaat ovat kotona, kertoo Lokasaari.
Valmistujaisia juhlitaan syksyllä, mutta valoa kesään on jo näkyvissä.
– Tänään oli ensimmäinen päivä yli kahteen viikkoon kun Kannukseen ei tullut yhtään tartuntaa. Jospa suunta tästä kääntyisi, toivoo kaupunginjohtaja.
Lue lisäksi: Koronan pitkäaikaisoireista kärsii jopa 20 prosenttia sairastuneista Suomessa – nämä ovat tyypillisimmät vaivat
Kahvibaarin yrittäjä ei ole jäänyt seisomaan hanskat suorina, vaan päättänyt ryhtyä remonttiin sulkuaikana. Korvaukset koronasulusta ovat toiveissa, mutta sen varaan ei voi laskea.
– Niitä on yritetty hakea jo kaksi edellistä kierrosta, mutta niistä ei tullut mitään. Nyt kokeillaan kolmatta kierrosta, nähtäväksi jää, tuleeko sieltäkään, toteaa Nygård.
Uusimmat
-
08:02
Ampumahiihtotähden ura ohi? "Vaikea kuvitella lajia ilman häntä"
-
08:02
Kolmiodraama-Salla lähentyy Samin ja Petrin kanssa saman illan aikana – draamaa tiedossa!
-
07:45
"Istumme aarrearkun päällä" – Lapin marjat ovat parempia selkeästä syystä
-
07:38
Lumisade alkaa – "Voi tulla Uudellamaallakin"
-
07:31
Jalkapallofani luuli tarttuneensa soihtuun – pian tapahtui jotain kammottavaa
-
07:13
Floridalle tyly kylvetys NHL:ssä – Aleksander Barkovin joukkuetoveri teki seurahistoriaa
-
07:00
Eliittiyliopistossa opiskelleella Alfiella oli salainen unelma – nyt hän elää sitä todeksi Vaasassa: "Voisi tehdä Lontoossa ihan toisenlaista uraa"
-
06:53
Erikoinen vamma päätti UFC-ottelun – "En usko nähneeni vastaavaa"
-
06:40
Yhdysvaltalaissotilas on pidätetty Venäjällä
-
06:30
Snookerin maailmanmestari on selvillä – voittajan pojalta upea ele
-
06:29
Kaksi suomalaisillekin tuttua tekijää nostavat Alzheimerin riskiä
-
06:09
Päivystyksiä ruuhkauttaville sähköpotkulaudoille uudet säännökset - yhteiskunnalle povataan miljoonien säästöjä
-
06:02
Kommentti: Leijonissa toistuu outo mysteeri – miksi tämä tähti ei saa mahdollisuutta?
-
05:52
Museomurrossa yli 20 vuotta sitten viety historiallinen konepistooli löytyi Lahdessa – ase ei palaa rikospaikalle
-
05:49
Nasa lykkäsi avaruusaluksen miehitettyä testilentoa vain pari tuntia ennen h-hetkeä
-
05:41
Xi Jinping vierailee Belgradissa – päivällä symbolinen merkitys
-
05:34
Hämmentävä venäläinen kilpikonnatankki havaittu Ukrainassa
-
05:32
Verottajalta kriittinen muistutus 1,5 miljoonalle suomalaiselle
-
05:28
USU: Suurin osa ryhmänjohtajista kiristäisi aserikosten rangaistuksia
-
05:24
Maahyökkäystä Rafahiin ei suvaita, sanoo YK:n pääsihteeri
-
Lataa lisää