Oulun taidemuseon brändiä kirkastetaan – ydinajatuksena on, että taide kuuluu kaikille

Oulun taidemuseon uusi tunnus eli logo toistaa museon holvikaarimaisia muotoja, ja siitä on löydettävissä kirjaimet O (Oulu), T (Taide) ja M (Museo). Kuva: Esa Eirola/ Oulun taidemuseo

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Carita Forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

60-vuotisen taipaleen kunniaksi Oulun taidemuseolla on istuttu alas miettimään museon viestintää ja laajemmin myös koko museon toimintaa. Museolle on suunniteltu uusi visuaalinen ilme ja museoväki on tarkentamassa ydintoimintoja ja viestiä, jonka välittäminen yleisölle on tärkeää. Uudessa on paljon tuttua, mutta mukana on myös pikkiriikkinen ripaus uutta.

Taidemuseon tulevaa toimintaa johtaa ydinajatus, että jossa taide kuuluu kaikille kaupunkilaisille, taidemuseon kokoelmat ovat yhteiset, ne kuuluvat meille kaikille.

”Toivomme, että jokaisella olisi mahdollisuus kokea taidetta ja teemme töitä tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Taiteen näkyminen yhteiskunnassa on ydintehtäviämme ja haluamme antaa sille enemmän tilaa myös viestintä- ja markkinointimateriaaleissamme”, kertoo Oulun taidemuseon kuraattori Selina Väliheikki.

Uusi brändi näkyy ja kuuluu monin tavoin: logossa, typografioissa, väreissä, viestinnän äänensävyssä. Taidemuseon rakennus on saanut myös uusia visuaalisia brändielementtejä. Uudistuksessa haetaan selkeyttä sekä halutaan antaa lisää tilaa itse taiteelle.

”Esimerkiksi taidemuseon takaseinässä on suurikokoinen kuva kokoelmiimme kuuluvasta Rauha Mäkilän teoksesta I Wanna Rock Your Body (2007). Meille teos välittää elämäniloa, ja siinä tanssivat ihmiset voisivat vaikka juhlistaa taiteen riemua”, Väliheikki mainitsee.

taideteos

Rauha Mäkilä: I Wanna Rock Your Body (yksityiskohta), 2007, Oulun taidemuseon kokoelma. Kuva: Mika Friman. © Kuvasto 2023

Herkkyys on rohkeutta

Taidemuseo on myös juhlistanut brändiuudistusta jakamalla kaupungilla postikortteja, joilla pääsee Oulun taidemuseoon ilmaiseksi vielä tämän loppuvuoden ajan. Lisäksi museolla on pian alkamassa logoon liittyvä kilpailu somessa.

”Haluamme siis tehdä kokoelmiamme ja näyttelyitämme saavutettavammiksi. Siksi Oulun taidemuseon ja sen myötä myös kaupunkilaisten yhteiset taidekokoelmat näkyvät Oulun taidemuseon tulevassa näyttelyohjelmistossa, esimerkiksi helmikuussa avautuvassa Kipu-kokoelmanäyttelyssä, jonka on kuratoinut kokoelma-amanuenssimme Katariina Kemppainen”, Selina Väliheikki lisää.

Lisäksi tänä vuonna on jo kiertänyt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueilla museon kokoelmista koottu Pienet tilat -näyttely, jonka on koonnut vastuumuseotutkijamme Tuija Visuri.

”Kaupunkilaisten taidekokoelmaan kuuluu myös runsaasti julkista taidetta, kuten esimerkiksi Kaarlo Mikkosen Toripolliisi (1987) ja tulevana vuonna 2024 lanseeraamme uudistuneen julkisen taiteen reitin, jonka avulla ulkotiloissa oleviin taideteoksiin on hauska tutustua.”

”Olemme vahvasti sitä mieltä, että taide vaikuttaa ihmiseen ja ympäröivään maailmaan. Oulun taidemuseossa taiteen äärellä on mahdollista kokea mullistavia elämyksiä ja saada uusia näkökulmia. Ajattelemme, että herkkyys on rohkeutta ja haluamme antaa sille tilaa”, Väliheikki kiteyttää.

museon kaarevat pylväät

Museon kaarevat pylväät ovat antaneet muotokielen uudelle logolle. Kuva: Oulun taidemuseo

museotilat

Taidemuseon rakennus on saanut myös uusia visuaalisia brändielementtejä. Kuva: Oulun taidemuseo

lapset piirtävät

Taidepajat tuovat iloa eri-ikäisille museokävijöille. Kuva: Oulun taidemuseo

Yhdessä taidemuseon kanssa uudistusta on ollut tekemässä sisällöntuotantoon ja markkinointiin erikoistunut luova talo NTRNZ. Visuaalisista toteutuksista on vastannut design lead Iisakki Ronkainen ja copywriterina on toiminut Hanna Isola. Ulkoasu-uudistus on tullut käyttöön jo marraskuussa, jolloin viikolla 46 avattiin uudet verkkosivut.