Ovatko tässä Nurmijärven hienoimmat jouluvalot? Kirkonkylässä sijaitseva omakotitalo herättää ihastusta

Kirkonkylän Toreenintien jalkakäytävällä seisoo ihmisiä ihaillen. Samaan aikaan auto ajaa ohi, hidastaa ja kyydissä oleva matkustaja nappaa kamerakännykällään kuvan.

Kaikki ihailevat samaa kohdetta: omakotitalon näyttäviä jouluvaloja.

Toreenintiellä sijaitsevasta omakotitalosta on tullut yksi tämän hetken suosituimmista nähtävyyksistä Kirkonkylällä.

Taloon on aseteltu näyttäviä valoja niin räystäisiin, ikkunoihin, oveen, pensaisiin, puihin, maahan, roskakatokseen kuin katolle johtaviin portaisiinkin.

Kaiken takana on talossa asuva Edgar Heinoja.

– Näin näyttävät valot ovat olleet noin kaksi tai kolme vuotta peräkkäin. Sitä ennen pihalla oli hieman tavallisemmat valot – toki aiemminkin jo ainakin tuhat lamppua.

Kuinka paljon lamppuja on nyt?

– Etupihalla varmaan 7 000–8000 ja takapihalla muutama tuhat eli 10 000 lampun raja menee varmasti rikki, hän laskeskelee.

– Lamppujen mahdollisimman suuri määrä ei kuitenkaan ole tarkoitukseni vaan se, että valot myös näyttävät hyvältä.

Heinoja on asentanut joka vuosi pihalle jotakin uutta.

Esimerkiksi viime vuonna keittiön ikkunaan ilmestyi pihan suuntaan näkyvä lednäyttö, johon saa ohjelmoitua lähes mitä tahansa näkyviin.

– Näytöllä pyörii tällä hetkellä lapsille pieniä elokuvapätkiä.

Tänä vuonna valoista on tehty entistä nykyaikaisemmat.

– Valot ovat pääosin tietokoneohjattavat. Pyrin siihen, että valot olisivat joka päivä hieman erilaiset. Kuviot ja värit siis vaihtuvat.

Esimerkiksi itsenäisyyspäivänä pihan valot olivat pääasiassa valkoisen ja sinisen sävyisiä.

Pihan porot ja lumiukot ovat puolestaan saaneet tänä vuonna kasvoilleen kasvomaskit.

Mutta mistä ihmeestä on lähtenyt idea näin näyttäviin jouluvaloihin?

– Kyllä jotain valoa pitää olla pimeään aikaan, Heinoja sanoo naurahtaen.

– Lisäksi hyvä palaute tuo lisää intoa, se on aivan selvää. Yhdeksän kymmenestä on suhtautunut valoihin positiivisesti. Jos kukaan ei välittäisi valoista, niin ehkä en jaksaisi niitä edes asentaa, hän pohtii.

Myös kirkonkyläläiset osaavat jo vuosittain odotella Toreenintien jouluvaloja. Ne syttyvät Heinojan mukaan aina joulukuun ensimmäinen päivä ja ovat päällä tammikuun loppuun asti.

– Tosin tällä kertaa ehkä helmikuulle asti.

Heinoja saa myös usein jo kesällä kyselyitä siitä, syttyvätkö valot tulevanakin talvena. Ja kun valot vihdoin syttyvät, liikenne talon edustalla lisääntyy huomattavasti.

Valoja ihailevat niin lapset kuin aikuisetkin, lenkkeilijät, autoilijat ja muut ohikulkijat.

– Välillä talon edustalle pysähtyneet ihmiset säikähtävät, kun näkevät jonkun täällä talossa sisällä, ja piilottavat kamerat tai jatkavat äkkiä matkaa. Se on aivan turhaa. Sen takia valot on laitettu, että niitä saa ihailla ja niistä saa ottaa kuvia, Heinoja sanoo.

Näyttävien jouluvalojen laittaminen ei ole mikään yksinkertainen tai nopea työ: se vie paljon aikaa ja toki myös rahaa.

– En halua edes ajatella, paljon näihin on mennyt rahaa. Varmasti aika iso summa, Heinoja kommentoi nauraen.

Valojen asentamisessa ei myöskään ole kyse pelkästään valon ostamisesta ja töpselin laittamisesta seinään. Esimerkiksi tänä vuonna Heinoja on valmistellut valoja elokuusta lähtien.

– Valojen laittamiseen menee yllättävän paljon aikaa. En myöskään ole mikään ammattilainen vaan opettelen tätä välillä kantapään kautta.

– Suurin osa pihan valoista on myös rakennettu käsin. Raaka-aineen, eli valon, saattaa saada tavallisesta kaupasta, mutta loput on tehty itse. Pihalla on hyödynnetty muun muassa viemäriputkea ja vaikka mitä muutakin, hän selventää.

Kaikki on lähtenyt miehen omasta innostuksesta liikkeelle.

– Olen toteuttanut valoja maalaisjärjen avulla. Valoja pitää myös jatkuvasti huoltaa ja säätää, hän kertoo.

Entä onko miehellä vielä jotain suunnitelmia valojen suhteen, jota hän haluaisi pihalleen toteuttaa?

– Koko ajan tulee uusia ideoita. Nyt mielessä on yksi näyttävä juttu, mutta jätän sen ensi vuodelle. Se veisi niin paljon aikaa ja pelkkään tietokoneella ohjelmointiin menisi muutama viikko, hän kommentoi salaperäisesti, mutta ei paljasta vielä enempää.