banner

Siiri

Suunnittelija: Anniina Isokangas (2010


Siiri on ollut osa PaaPiin kuosiperhettä alusta alkaen. PaaPii-maailmassa seikkailee useita Anniinan piirtämiä mielikuvituksellisia hahmoja, joihin pääsee tutustumaan kuosien kautta. Siirin löytää esimerkiksi kuoseista “Siiri keinuu”, “Siirin sirkat”, “Siirin ja Myyryn joulu” ja “Seppele”.

Piikeistään huolimatta Siiri on hyvin pehmeä siili, ja tunteellinen, kuten runossakin kerrotaan. Siiri on hieman ujo, mutta kun siihen tutustuu paremmin, se paljastuu hauskaksi ja uteliaaksi otukseksi. Siirillä on kotonaan kokoelma kauniita asioita: kiviä, oksia, pois heitetty lusikka, sen sellaista. Kerran Siiri näki pilven, joka oli pehmein, valkoisin ja kevyin kaikista maailman pilvistä. Sitä se ei saanut otettua talteen, mutta neuvokkaana siilinä Siiri piirsi pilvestä kuvan, joka on nyt seinällä sen sängyn vieressä. Aina sitä katsoessaan Siiriä hymyilyttää ja se luulee ymmärtävänsä miltä tuntuu leijua.