Juu­so Mä­en­pää

Por­nai­nen

Ko­ti­sii­o­nin net­ti­seu­ro­ja kan­nat­taa mah­dol­li­suuk­sien mu­kaan jär­jes­tää. Se voi osal­taan hel­pot­taa nor­maa­liin seu­ra­toi­min­taan ai­ka­naan pa­laa­mis­ta.

Por­nais­ten Rau­ha­nyh­dis­tys on jär­jes­tä­nyt vuo­sit­tain ke­vät­seu­rat pal­mu­sun­nun­tai­vii­kon­lop­pu­na. Tänä vuon­na Suo­mes­sa mää­rä­tyn poik­keus­ti­lan ta­kia seu­rat kuu­lui­vat suo­ra­tois­to­na ne­tin kaut­ta ko­tei­hin. Seu­rois­sa pal­ve­li­vat Ju­ha­ni Kor­kat­ti Por­voos­ta ja Kari Pie­ta­ri­nen Por­nai­sis­ta.

Seu­rat al­koi­vat lau­an­tai-il­ta­na Kor­ka­tin pu­heen­vuo­rol­la ai­hees­ta Us­ko, toi­vo, rak­kaus. Kor­kat­ti to­te­si us­kon ole­van lah­jois­ta suu­rin.

– Ju­ma­la on an­ta­nut kai­kil­le maa­il­maan syn­ty­vil­le elä­vän us­kon lah­jan. Tämä us­ko vai­kut­taa ih­mi­ses­sä rak­kau­den, rau­han ja ilon.

Toi­vos­ta pu­hu­es­saan Kor­kat­ti muis­te­li nä­ke­mään­sä lai­vaa, joka py­syi tu­ke­vas­ti ank­ku­ris­sa.

– Ank­ku­ri on toi­von sym­bo­li. Toi­vo pa­rem­mas­ta an­taa voi­maa kes­tää, hän jat­koi.

Pu­hu­ja ke­hot­ti kuu­li­joi­ta Hep­re­a­lais­kir­jeen sa­noil­la kes­tä­vyy­teen: ”On­han sa­not­tu näin: – Vä­hän ai­kaa vie­lä, vain vä­hän ai­kaa, niin tu­lee se, jon­ka on mää­rä tul­la, ei­kä hän vii­vyt­te­le” (Hepr. 10:37).

Rak­kaus vie pe­ril­le

Rak­kau­des­ta pu­hu­es­saan alus­ta­ja ker­ta­si, mi­ten mo­nen­lais­ta rak­kaut­ta on. Hän ke­hot­ti us­ko­vai­sia ra­kas­ta­maan toi­si­aan ku­ten Jee­sus on opet­ta­nut. Tä­män­het­kis­tä ai­van eri­tyis­tä ai­kaa elä­vil­le Kor­kat­ti toi­voi pal­jon rak­kaut­ta ja ru­kouk­sia toi­nen tois­ten­sa puo­les­ta. Hän va­roit­ti kuu­li­joi­ta maa­il­man­rak­kau­des­ta, joka on vaa­ral­lis­ta rak­kaut­ta (ks. Jo­han­nek­sen kir­joi­tuk­set).

Kor­kat­ti roh­kai­si kuu­li­joi­ta us­ko­maan syn­nit an­teek­si ja tar­jo­si evan­ke­liu­mia niil­le­kin, jot­ka ei­vät ole us­ko­mas­sa. Kor­kat­ti ki­teyt­ti il­lan ai­heen niin, et­tä us­ko ja toi­vo jä­te­tään kuo­le­man jäl­keen, mut­ta Ju­ma­lan rak­kaus vie us­ko­van pe­ril­le. Pu­heen­vuo­ro kuu­lui hy­vin ko­tei­hin ym­pä­ri Suo­men.

Ris­tin tiel­le ih­mis­ten täh­den

Seu­rat jat­kui­vat sun­nun­tai­na kah­del­la seu­ra­pu­heel­la. Kor­kat­ti pu­hui Paa­va­lin van­keu­sai­ka­naan Fi­lip­pi­läi­sil­le kir­joit­ta­mas­ta kir­jees­tä. Hän ker­toi Jee­suk­sen toi­min­nas­ta, teh­tä­väs­tä ja ope­tuk­ses­ta maan pääl­lä. Hän nos­ti esiin ta­pah­tu­man, jos­sa Jee­sus pesi ja kui­va­si ope­tus­las­ten ja­lat.

– Täl­lä ta­voin Jee­sus opet­ti tul­leen­sa tai­vaas­ta ih­mis­ten vuok­si. Hän läh­ti Va­pah­ta­ja­na ris­tin tiel­le, et­tä meil­lä oli­si rau­ha ja pe­ri­sim­me ikui­sen elä­män tai­vaas­sa.

Pu­heen lo­pus­sa pu­hu­ja muis­tut­ti, et­tä on yhä mah­dol­li­suus teh­dä pa­ran­nus.

Ai­na läh­tö­val­mii­na

Pie­ta­ri­nen luki seu­ra­pu­heen ai­heek­si, kuin­ka Paa­va­li oli vas­taa­mas­sa us­kos­taan maa­her­ra Fe­li­xin edes­sä (Ap. t. 24). Pu­hu­ja ker­toi Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ra­jois­ta, joi­ta ei voi näh­dä, ja ver­tai­li nii­tä tänä päi­vä­nä ole­viin val­ti­oi­den ja poik­keu­so­lo­a­jan eris­tys­ra­joi­hin.

– Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ra­jo­ja ei­vät ajal­li­set ra­jat pidä.

Pie­ta­ri­nen ker­toi nuo­ruu­des­taan: kuin­ka hän kai­pa­si kuul­la evan­ke­liu­mia ja saa­da er­heet ja vir­heet an­teek­si. Hän oli näh­nyt unen lo­pun ajan het­kes­tä, jos­sa lu­et­tiin ih­mis­ten ni­miä. Oman ni­men­sä koh­dal­la hän oli he­rän­nyt.

Täl­lä pu­hu­ja muis­tut­ti Jee­suk­sen sa­nois­ta: ai­na kan­nat­taa ol­la val­mis läh­te­mään.

Pu­hu­ja näki kuu­li­jat mie­les­sään

Kor­kat­ti koki net­ti­seu­rois­sa pu­hu­mi­sen poi­ken­neen ta­val­li­sen seu­ra­pu­heen pi­dos­ta, mut­ta näh­neen­sä mie­les­sään kuu­li­jat kuun­te­le­mas­sa.

– Ne ei­vät kor­vaa täy­sin yh­del­le kool­le tu­le­mis­ta, mut­ta näen hy­vä­nä net­ti­seu­ro­jen jär­jes­tä­mi­sen.

Eri­tyi­sen hy­vä­nä ajan­koh­ta­na ko­ti­sii­o­nin net­ti­seu­ro­jen pi­dol­le Kor­kat­ti näki kel­lo 14:n – sen jäl­keen voi jat­kaa isom­pien paik­ka­kun­tien seu­ro­jen kuun­te­lul­la.

Mer­kit­tä­vät ko­ti­sii­o­nin seu­rat

Pie­ta­ri­nen tun­si ol­leen­sa uu­den edes­sä pu­hu­es­saan lä­hes tyh­jäl­le sa­lil­le, mut­ta näki hy­vä­nä, et­tä yh­teyt­tä voi­daan näin pi­tää.

– Oli mu­ka­va, kun muu­ta­ma kuu­li­ja oli pen­kis­sä.

Eri­tyi­sen mer­ki­tyk­sen hän näki ko­ti­sii­o­nin jär­jes­tä­mil­lä net­ti­seu­roil­la.

– Nii­den kaut­ta voi kuul­la, et­tä tääl­lä on vie­lä toi­min­taa, ja eh­kä myö­hem­min on hel­pom­pi pa­la­ta taas nor­maa­li­toi­min­taan seu­ro­jen jär­jes­tä­mi­ses­sä.

Pa­lau­tet­ta kan­nat­taa an­taa

Ari Leh­ti­nie­mi vas­ta­si net­ti­lä­he­tyk­sen tek­nii­kas­ta. Hän koki teh­tä­vän­sä mu­ka­va­na.

– Työ­vuo­ros­sa on hie­man eri­lais­ta kuin jos on ihan kuu­li­jan pai­kal­la.

Leh­ti­nie­mi lu­pa­si opas­taa mui­ta­kin ha­luk­kai­ta työ­vuo­roon, joka hä­nen mie­les­tään on mel­ko help­po. Näin tä­mä­kin teh­tä­vä ja­kaan­tui­si use­am­mil­le.

Hän iloit­si eri­tyi­ses­ti sii­tä, et­tä kuu­li­joi­ta oli to­del­la run­saas­ti ver­rat­tu­na pie­nen yh­dis­tyk­sen omiin seu­roi­hin.

– Oli myös mu­ka­va saa­da pa­lau­tet­ta, et­tä seu­rat oli­vat kuu­lu­neet ym­pä­ri maan.

Hän toi­voi saa­van­sa vies­tiä myös, jos lä­he­tys ei toi­mi. Sil­loin voi jo seu­ra­ti­lai­suu­den ai­ka­na teh­dä kor­jauk­sia.