Kaarisillan koulu

Kaarisillan yhtenäiskoulun 9. luokalla altistumisia koronavirukselle

Porin Kaarisillan yhtenäiskoulun 9. luokan oppilas on sairastunut maanantai-iltana 23. marraskuuta koronavirukseen. Sairastunut oppilas on osallistunut tartuttavuusaikana opetukseen. Oppilas on osallistunut myös valinnaisaineen tunnille, jonka vuoksi myös 8. luokkalaisia oppilaita on altistunut.

Kaarisillan koulu

Nyt koulussa olevat, altistuneet oppilaat lähetetään kotiin ja heidän huoltajiinsa ollaan yhteydessä Wilma-viestin kautta. Opettajat ovat suojautuneet altistumisaikana suu-nenäsuojaimin, joten heitä ei aseteta karanteeniin. Tartuntalähde on selvillä ja asetettu eristykseen. Karanteeniin asetetaan noin 33 henkilöä.

Kaarisillan yhtenäiskoulu selvittää altistuneita ja toimittaa tiedot Porin perusturvan tartuntatautiviranomaisille. Tartuntatautiviranomaiset ottavat henkilökohtaisesti yhteyttä altistuneiden huoltajiin mahdollisimman pian. Altistuneet asetetaan karanteeniin kymmeneksi päiväksi. Karanteeni alkaa tänään 25.11. ja jatkuu 3. joulukuuta saakka. Koulu järjestää karanteeniin määrätyille oppilaille etäopetuksen huomisesta lukien.

Karanteeni ei koske altistuneen perheenjäseniä ja he saavat liikkua normaalisti. Jos kuitenkin karanteeniin määrätty sairastuu, hänet on vietävä testiin ja tällöin perheenjäsenten tulee odottaa kotona testivastausta. Kun karanteeniin määrätty on alle 16-vuotias lapsi, toinen vanhemmista voi olla hänen kanssaan kotona ja tartuntatautipäiväraha korvaa tällöin ansionmenetykset, jos etätyö omalta työpaikalta ei onnistu.

Oireettomia ei ole syytä testata. Testauksen avulla ei voida lyhentää karanteeniaikaa.

Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4-5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1-10 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua testiin viiveettä.

Muiden koulun oppilaiden ja henkilökunnan osalta koulutyö jatkuu normaalisti. Koulualtistukseen harvoin liittyy tartuntoja lapsiin.

Asiaa on käsitelty yhteistyössä Kaarisillan koulun, Porin perusturvan tartuntatautiviranomaisten ja Satasairaalan tartuntataudeista vastaavan lääkärin kanssa.

Jos sinulla on lieviäkin koronavirusinfektioon viittaavia oireita, tee oirearvio osoitteessa omaolo.fi tai soita Porin yhteistoiminta-alueen koronaneuvontapuhelimeen, puh. 02 623 4333 (joka päivä klo 8-16). Päivystysaikaan arkisin ja viikonloppuisin voidaan soittaa Satasairaalan päivystyksen puhelinneuvontaan puh. 116 117. Puhelimessa tehdyn hoidon tarpeen arvion pohjalta sinut ohjataan tarvittaessa korona-näytteenottoon tai infektiovastaanotolle.

Lisätietoja testaamisesta sekä koronaviruksesta löytyy osoitteesta www.pori.fi/korona.
 


Kaarisillan koulu