Ajankohtaista

Kodisjoen kyläyhdistyksen kesäkioski elävöittää kylän raittia tänäkin kesänä

Kodisjoen kesäkioski

Kodisjoen kyläyhdistyksen kesäkioski on palvellut tänäkin kesänä asiakkaita jo toukokuusta lähtien. Kioski jatkaa toimintaansa aina elokuun loppuun saakka. Kioski oli ensimmäistä kertaa auki viime vuonna.

– Tarkoituksenamme oli saada kylän raittia virkeämmäksi ja se on onnistunut hyvin. Kioskilla käy paljon nuoria ja aikuisia, Kodisjoen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Juha Kalliomäki kertoo.

Kioski on avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 18–21 Kodisjoen koulun vanhempainyhdistyksen ylläpitämänä. Viikonloppuisin kioski palvelee klo 12–19 kahden palkatun kesätyöntekijän voimin. Kesätyöntekijöiden palkkaamiseen on saatu avustusta Rauman kaupungilta.

Rakennuksessa on ennenkin ollut kioskitoimintaa. Se oli kuitenkin pitkään tyhjillään ennen kuin se otettiin viime vuonna taas käyttöön.

– Kukaan ei oikein muista milloin siinä viimeksi on ollut toimintaa. 90-luvun alkupuolta on veikattu, Kalliomäki muistelee.

Viime vuonna kioskin pihaa siistittiin. Tänä vuonna Kodisjoen kyläyhdistys osti kiinteistön ja rakensi pihalle katetun terassin. Toimintaa on tarkoitus jatkaa seuraavinakin kesinä.

– Uudella terassilla kelpaa nautiskella kioskin antimista ja katsella kylän raittia. Tämän keskemmälle kylää ei pääse, Kalliomäki sanoo.

Kodisjoen kesäkioski löytyy osoitteesta Kodisjoentie 1429.

Kodisjoen kesäkioskin Facebook-sivut

Kodisjoen kesäkioski